Avoimestitutkien

May 30, 2014

Kokemuksia, opittua ja pohdintaa lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä – ja vähän laajemminkin

Vihdoin (tai siis, jo kuukausi sitten ;) on viimeinen hankejulkaisu AVO2-hankkeen osalta valmiina ja ladattavissa Tampereen yliopiston julkaisuarkisto TamPubista. Kokemuksia ja opittua lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä -julkaisu käsittelee nimensä mukaisesti lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä saatuja oppeja ja kokemuksia vuosien 2012-2014 aikana AVO2-hankkeessa, jolloin olen aihealueeseen paneutunut niin olemassaolevaa tutkimuskirjallisuutta läpikäyden kuin käytännössä hankepilottien toteuttamisessa mukana toimien.

Kokemuksia ja opittua lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä

Julkaisun on tarkoitus on antaa vastauksia mm. kysymyksiin siitä, miten lisättyä todellisuutta voi hyödyntää opetuksessa, minkälaisten asioiden oppimisen tueksi se soveltuu ja tarjota ylipäätään kirjallisuuskatsauksen pohjalta hyvät lähtökohdat ja vinkkejä opetuksellisesti toimivien lisätyn todellisuuden sovellusten toteuttamiseen.

Vaikka oman hankkeemme hankepilotit eivät lopulta olleet siinä määrin lisättyä todellisuutta kuin olimme alun perin kaavailleet, pilottien toteutusprosessit olivat hyödyllisiä ja opettavaisia. Toisaalta myös erilaiset pilottitoteutuksissa hyödynnetyt lisätyn todellisuuden lähiteknologiat, jotka mahdollistavat autenttisten ympäristöjen hyödyntämisen opetuksessa olivat saatujen kokemusten mukaan erittäin toimivia käyttötarkoituksessaan. Hankkeessa sumuvalkokangasteknologian avulla toteutettu tilallinen näyttö on itsessään onnistunut toteutus, ja se on herättänyt mielenkiintoa konferensseissa (ks. esim. SIGGRAPH Asia 2013 -konferenssin posteri), joissa sitä on esitelty.

Tässä yhteydessä on myös hyvä paikka reflektoida tiiviisti lisätyn todellisuuden parissa vietettyä kahta mennyttä vuotta ja erityisesti pohtia muutamalla ajatuksella lisätyn todellisuuden lähitulevaisuuden näkymiä. Lisätty todellisuus ei edelleenkään, kaksi ja puoli vuotta AVO2-hankkeen aloituksesta, ole vielä laajasti tunnettu ja tiedetty teknologia. On useita, jotka eivät tiedä, mitä lisätty todellisuus tarkoittaa tai mistä siinä on kyse. Itse olen ollutkin yllättynyt siitä, miten paljon koulumaailmassa on ollut kiinnostusta järjestämiämme lisätyn todellisuuden koulutuksia kohtaan, kun iso osa osallistujista ei ole tiennyt teknologiasta tuon taivaallista koulutukseen tullessaan. Koulutusten parasta antia kouluttajan näkökulmasta on ollut, kun osallistujien silmät alkavat loistaa erilaisten hyödyntämisideoiden alkaessa pulputa mieliin muutaman sovellusdemon esittelyn ja omakohtaisen kokeilun jälkeen.

Kuluneiden vuosien aikana lisätyn todellisuuden opetuskäytön tutkimusten määrä on kasvanut tasaisesti esimerkiksi Scopus-viitetietokannassa tehdyn haun perusteella. Kun vuonna 2011 hakutermeillä “augmented reality” AND (learning OR teaching OR education) löytyi 211 tutkimusartikkelia lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä, vuoden 2013 osalta tutkimuksia oli julkaistu jo 288 kappaletta, ja vieläkin suurempi muutos on ollut tarkasteltaessa esimerkiksi kolmen vuoden aikajänteellä vuodesta 2009, josta tutkimusartikkelien määrä on yli kaksinkertaistunut (ks. julkaisun sivu 6). Toisaalta yleisesti teknologialle asetetut odotukset ovat edelleen lunastamatta. Esimerkiksi tarkastelemalla Gartnerin julkaisemaa Hype Cycleä nouseville teknologioille vuodelta 2013 nähdään, että lisätty todellisuus ei ole enää kaikkein “hypetetyin” teknologia käyrän huipulla, vaan se lähestyy hiljalleen käyrän pohjaa. Jää nähtäväksi, onnistuuko lisätty todellisuus kohoamaan uuteen nousuun ja vakiinnuttamaan asemansa.

Paljon toiveita on ladattu Google Glassiin ja muiden mitä ilmeisimmin tänä vuonna markkinoille tuleviin älylaseihin – niiden on povattu olevan SE läpimurtoteknologia, jonka kautta lisätty todellisuus lyö itsensä todella läpi yhdessä muun puettavan teknologian kanssa (ks. esim. Norbert Hildebrandin ja Donald Melansonin ja Michael Gormanin asiaa pohdiskelevat kirjoitukset, jo vuodelta 2012). Mielenkiinnolla odotan miten käy, samoin kuin ylipäätään älylasien laajempimittaista tuloa markkinoille.

Muutamia omiin silmiini osuneita uusimpia positiivisia esimerkkejä on lasien mahdollistamista asioista ovat muun muassa seuraavat.

Kuulovammaisten henkilöiden mahdollisuus helposti keskustella viittomakieltä taitamattomien kanssa lasien ja puhetunnistusteknologian avulla (vinkiksi viittomakieltä ymmärtämättömille – tekstitys kannattaa laittaa päälle :):

Lääketieteessä ja opetuskäytössä riittää sovelluskohteita laseille, seuraavassa videossa University of Arizonan lääketieteen opetuksesta vastaavat kertovat mahdollisista käyttökohteista Google-laseille, joita he ovat jo päässeet kokeilemaankin:

Ylipäätään lisätyn todellisuuden hyödyntämismahdollisuudet työympäristössä ovat moninaiset.

Myös arkiympäristöön integroituva lisätty todellisuus tekee tuloaan, esimerkiksi ylämäkiajossa konepellin peittämän tienäkymän paljastava AR-sovellus maastoautossa.

Hauska, joskaan ei niin hyödyllinen esimerkki on linja-autoa odottavien viihdykkeeksi kehitetty linja-autopysäkin laseihin integroitu mainossovellus.

Älylaseihin liittyen on esitetty myös paljon pohdintaa ja huolta yksityisyydensuojan ja turvallisuuden näkökulmasta. Nykyisillä mobiililaitteilla on periaatteessa mahdollista tehdä samanlaisia asioita kuin älylaseillakin. Ilman älylasejakin huolta on kannettu ja kannetaan edelleen siitä, mitä verkossa voidaan julkaista ilman henkilön omaa suostumusta. Julkisella paikalla on aina mahdollisuus tulla kuvatuksi ja päätyä Internetiin (toki on helpompi havaita, jos joku kuvaa mobiililaitteella kuin vaikkapa piilolaseihin integroidulla kameralla). Jokaisella on myös vastuu ja velvollisuus huolehtia siitä, mitä tietoja hän itse, itsestään ja muista, verkossa julkaisee ja mille kohderyhmille.

Yksi usein esiin nostettu uhkakuva on erilaisten tietojen yhdistäminen kuvatunnistuksen avulla kadulla kulkevaan henkilöön ja tietojen esittäminen esimerkiksi lisätyn todellisuuden sovellusten avulla reaaliaikaisesti. Tämänkin älypuhelimella toimiva sovellus mahdollistaa tämän periaatteessa aivan samalla tavalla kuin älylasit, vaikkei ehkä niin huomaamattomasti. Entäpä jos henkilöön liitetään perättömiä juoruja ja tietoja, jotka kadulla kulkijat näkevät reaaliaikaisesti henkilön ohi kulkiessaan? Periaatteessa tilannetta voidaan verrata vaikkapa verkon keskustelufoorumeilla henkilöstä levitettäviin valheellisiin tietoihin. Henkilön fyysinen turvallisuus on kuitenkin tällaisessa tilanteessa suuremmassa vaarassa, kun ohikulkijat voivat ääritapauksessa spontaanisti vahingoittaa kadulla kulkevaa henkilöä valheellisten tietojen perusteella.

Vaikka älylasit olisi laitettu off-line-tilaan, ne saattavat kuitenkin kuvata (vahingossa tai tarkoituksella), ja tietoihin voi olla myös mahdollista ulkopuolisen päästä käsiksi. Sama on kuitenkin mahdollista minkä tahansa teknologian ollessa kyseessä – tietokoneen webbikamera voi kuvata, vaikka sen pitäisi olla poissa päältä, tai laitteen valmistajalla (tai kenellä tahansa haavoittuvuutta hyväksi käyttävällä) saattaa olla pääsy laitteelle.

Entä mitäpä seuraa siitä, jos Google-lasit löytyvät joka toisen kaduntallaajan nenältä, ja kuvaavat jatkuvasti reaaliaikaisesti ympäristöämme, jolloin maailma muuttuu yhdeksi isoksi Big Brother -showksi… Mihin kaikkeen voidaan valtaisaa videokuva-arkistoa hyödyntää?

Älylasit herättävät sekä ihastusta että vihastusta jo itsessään. Yhdysvalloissa nainen oli mennyt baariin Google-lasit silmillään ja lasit oli revitty päästä vihanilmauksena niiden käyttämistä kohtaan. Ensimmäisenä mieleen tulee yksityisyydensuojaan kohdistuvaan uhkaan reagointi, mutta kyseessä saattoi kuitenkin olla teknologiavastaiseen liikehdintään liittyvä teko, jonka symboliksi Google-lasit joutuivat. Google on kuitenkin julkaissut etiketin lasien käyttöön (Don’t be a glasshole!), sillä lasien käyttö on vielä uutta ja tiedossa on, että ne voivat ärsyttää ihmisiä. Tässä kohtaa voi muistella matkapuhelimien yleistymisen alkuaikoja, kun keskustelua käytiin siitä milloin ja missä puhelimeen on soveliasta puhua.

Elokuvateatterissa Google-laseja käyttäneen asiakkaan poistaminen teatterista nostaa esiin lasien käyttöön liittyvät tekijänoikeudelliset uhkakuvat. Tekijänoikeuksilla suojatun elokuvan (tai muun vastaavan) taltiointi toki helpottuu, kun puettava ja samalla päällepäin huomaamaton teknologia sen mahdollistaa (vaikka mainitussa tapauksessa lasit eivät jääneetkään huomaamattomiksi). Toisaalta esimerkiksi konserteissa kuvataan esityksiä etenkin mobiililaitteilla avoimesti tänä päivänä, ja taltiointeja jaetaan verkossa runsain määrin – tämän valvominen olisi käytännössä mahdoton tehtävä. Toki ammattikäyttöisten tallennuslaitteiden käyttämistä valvotaan tarkemmin jo esimerkiksi konserttien lipuntarkastusten yhteydessä.

Älylasien myötä esillä on ollut myös muutamia turvallisuuteen liittyviä tapauksia, joissa lisätyn todellisuuden sovellukset ovat olleet pääroolissa. Googlen Niantic Labsin kehittämään Ingress-peliin liittyen Yhdysvalloissa on ollut esillä tapaus, jossa poliisilaitoksen edessä epäilyttävästi käyttäytynyt henkilö poimittiin poliisin toimesta parempaan talteen. Selvisi, että henkiö oli bongannut virtuaalista pelisisältöä poliisilaitoksen edestä mobiililaitteellaan, ja ulkopuolisen silmään tämä näytti tietysti oudolta riskikäyttäytymiseltä. Myös muita vastaavanlaisia tapauksia on ollut esillä. Maailmalla tiedetään kertoa myös Suomessa sattuneesta tapauksesta, kun mies putosi Hämeen linnan vallihautaan pelattuaan Ingress-peliä ja immersoiduttuaan peliin siinä määrin, ettei hän huomannut varoa fyysisen ympäristönsä vaaroja. Luin itsekin uutisen lehdestä pikkujouluaikaan, ja mieleen ei ihan ensimmäisenä tullut, että kyseessä olisi ollut Ingress-pelin pelaaja. Tiedä sitten asian todellista laitaa… Yhdysvalloissa on uutisoitu tapauksesta, jossa nainen joutui sakotetuksi ajettuaan autolla Google-lasit päässä. Myöhemmin hänet kuitenkin todettiin syyttömäksi, koska lasien ei voitu todistaa olevan päällä (ts. näyttäneen augmentoitua sisältöä). Aiheen tiimoilta on käyty vilkasta keskustelua.

Tässä esitetyt ajatukset pohjautuvat pitkälti aikaisemminkin tässä blogissa mainostamaani Brian Wassomin blogikirjoitusten herättämiin ajatuksiin ja Google-lasien tiimoilta esiin aina silloin tällöin pulpahteleviin uutisiin. Brian Wassom kirjoittelee lakimiesnäkökulmasta mm. lisätyn todellisuuden käyttöön liittyvistä asiosta blogissaan sekä vieraskynäilijänä, suosittelen tutustumaan esimerkiksi seuraavaan pariin artikkeliin, jotka käsittelevät sekä yksityisyydensuojaa että tekijänoikeuksia:

Augmented & Wearable Solutions to IoT Privacy Concerns

IP in an Augmented Reality

Lopuksi vielä jokunen sana palaten tämän kirjoituksen ja kirjoituksessa mainostetun julkaisun varsinaiseen aiheeseen. Olen itse pohdiskellut paljolti lisätyn todellisuuden opetuskäyttöä hieman laajemmassa opetusteknologian hyödyntämisen kontekstissa viime aikoina, ja esiin on noussut jälleen Richard E. Clarkin ajatus vuodelta 1983. Hänen mukaansa teknologiat ovat vain välineitä opetukselle, mutteivät vaikuta suoraan itse oppimiseen (kognitiivisena prosessina). Ajatus on mielestäni edelleen huomioinarvoinen. Tietenkin teknologioilla on tiettyjä affordansseja, jotka mahdollistavat eri tavoin erilaisia tapoja opettaa ja oppia. Silti ydin on edelleen niissä menetelmissä, joilla asia esitetään. Sama asia voidaan esittää useiden eri teknologioiden avulla. Joidenkin teknologioiden avulla asian esittäminen on kuitenkin kustannustehokkaampaa kuin toisten. Clarkia* siteeratakseni: “We continue to invest heavily in expensive media in the hope that they will produce gains in learning. When learning gains are found, we attribute them to the delivery medium, not to the active ingredient in instruction. When learning gains are absent, we assume we have chosen the wrong mix of media. In any event, many educators and business trainers are convinced that they must invest scarce resources in newer media in order to insure learning, performance or motivational gains.” Itse näen myös erilaisilla teknologioilla olevan arvoa sinänsä – uusi teknologia voi esimerkiksi motivoida (ainakin hetkellisesti), toki motivoivan vaikutuksen mahdolliseen ohimenevyyteen on hyvä varautua. Toisaalta myös uuden teknologian hyödyntäminen sillä ajatuksella, että samalla opitaan myös uusista teknologioista voi olla perusteltu ratkaisu. Kun pohditaan teknologioiden toimivuutta ja tehokkuutta suhteessa toisiinsa ja halutaan tehdä opetuksellisesti perusteltuja valintoja, on kuitenkin katsottava pinnan alle ja mietittävä oppimiseen vaikuttavia aktiivisia, oppimisen aikaansaavia ainesosia.

Lähteet

Clark, R.E. 1994. Media Will Never Influence Learning. Educational Technology Research and Development, vol. 42, no. 2, pp. 21−29.

Leave a Comment »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Create a free website or blog at WordPress.com.

%d bloggers like this: