Avoimestitutkien

May 30, 2014

Kokemuksia, opittua ja pohdintaa lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä – ja vähän laajemminkin

Vihdoin (tai siis, jo kuukausi sitten ;) on viimeinen hankejulkaisu AVO2-hankkeen osalta valmiina ja ladattavissa Tampereen yliopiston julkaisuarkisto TamPubista. Kokemuksia ja opittua lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä -julkaisu käsittelee nimensä mukaisesti lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä saatuja oppeja ja kokemuksia vuosien 2012-2014 aikana AVO2-hankkeessa, jolloin olen aihealueeseen paneutunut niin olemassaolevaa tutkimuskirjallisuutta läpikäyden kuin käytännössä hankepilottien toteuttamisessa mukana toimien.

Kokemuksia ja opittua lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä

Julkaisun on tarkoitus on antaa vastauksia mm. kysymyksiin siitä, miten lisättyä todellisuutta voi hyödyntää opetuksessa, minkälaisten asioiden oppimisen tueksi se soveltuu ja tarjota ylipäätään kirjallisuuskatsauksen pohjalta hyvät lähtökohdat ja vinkkejä opetuksellisesti toimivien lisätyn todellisuuden sovellusten toteuttamiseen.

Vaikka oman hankkeemme hankepilotit eivät lopulta olleet siinä määrin lisättyä todellisuutta kuin olimme alun perin kaavailleet, pilottien toteutusprosessit olivat hyödyllisiä ja opettavaisia. Toisaalta myös erilaiset pilottitoteutuksissa hyödynnetyt lisätyn todellisuuden lähiteknologiat, jotka mahdollistavat autenttisten ympäristöjen hyödyntämisen opetuksessa olivat saatujen kokemusten mukaan erittäin toimivia käyttötarkoituksessaan. Hankkeessa sumuvalkokangasteknologian avulla toteutettu tilallinen näyttö on itsessään onnistunut toteutus, ja se on herättänyt mielenkiintoa konferensseissa (ks. esim. SIGGRAPH Asia 2013 -konferenssin posteri), joissa sitä on esitelty.

Tässä yhteydessä on myös hyvä paikka reflektoida tiiviisti lisätyn todellisuuden parissa vietettyä kahta mennyttä vuotta ja erityisesti pohtia muutamalla ajatuksella lisätyn todellisuuden lähitulevaisuuden näkymiä. Lisätty todellisuus ei edelleenkään, kaksi ja puoli vuotta AVO2-hankkeen aloituksesta, ole vielä laajasti tunnettu ja tiedetty teknologia. On useita, jotka eivät tiedä, mitä lisätty todellisuus tarkoittaa tai mistä siinä on kyse. Itse olen ollutkin yllättynyt siitä, miten paljon koulumaailmassa on ollut kiinnostusta järjestämiämme lisätyn todellisuuden koulutuksia kohtaan, kun iso osa osallistujista ei ole tiennyt teknologiasta tuon taivaallista koulutukseen tullessaan. Koulutusten parasta antia kouluttajan näkökulmasta on ollut, kun osallistujien silmät alkavat loistaa erilaisten hyödyntämisideoiden alkaessa pulputa mieliin muutaman sovellusdemon esittelyn ja omakohtaisen kokeilun jälkeen.

Kuluneiden vuosien aikana lisätyn todellisuuden opetuskäytön tutkimusten määrä on kasvanut tasaisesti esimerkiksi Scopus-viitetietokannassa tehdyn haun perusteella. Kun vuonna 2011 hakutermeillä “augmented reality” AND (learning OR teaching OR education) löytyi 211 tutkimusartikkelia lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä, vuoden 2013 osalta tutkimuksia oli julkaistu jo 288 kappaletta, ja vieläkin suurempi muutos on ollut tarkasteltaessa esimerkiksi kolmen vuoden aikajänteellä vuodesta 2009, josta tutkimusartikkelien määrä on yli kaksinkertaistunut (ks. julkaisun sivu 6). Toisaalta yleisesti teknologialle asetetut odotukset ovat edelleen lunastamatta. Esimerkiksi tarkastelemalla Gartnerin julkaisemaa Hype Cycleä nouseville teknologioille vuodelta 2013 nähdään, että lisätty todellisuus ei ole enää kaikkein “hypetetyin” teknologia käyrän huipulla, vaan se lähestyy hiljalleen käyrän pohjaa. Jää nähtäväksi, onnistuuko lisätty todellisuus kohoamaan uuteen nousuun ja vakiinnuttamaan asemansa.

Paljon toiveita on ladattu Google Glassiin ja muiden mitä ilmeisimmin tänä vuonna markkinoille tuleviin älylaseihin – niiden on povattu olevan SE läpimurtoteknologia, jonka kautta lisätty todellisuus lyö itsensä todella läpi yhdessä muun puettavan teknologian kanssa (ks. esim. Norbert Hildebrandin ja Donald Melansonin ja Michael Gormanin asiaa pohdiskelevat kirjoitukset, jo vuodelta 2012). Mielenkiinnolla odotan miten käy, samoin kuin ylipäätään älylasien laajempimittaista tuloa markkinoille.

Muutamia omiin silmiini osuneita uusimpia positiivisia esimerkkejä on lasien mahdollistamista asioista ovat muun muassa seuraavat.

Kuulovammaisten henkilöiden mahdollisuus helposti keskustella viittomakieltä taitamattomien kanssa lasien ja puhetunnistusteknologian avulla (vinkiksi viittomakieltä ymmärtämättömille – tekstitys kannattaa laittaa päälle :):

Lääketieteessä ja opetuskäytössä riittää sovelluskohteita laseille, seuraavassa videossa University of Arizonan lääketieteen opetuksesta vastaavat kertovat mahdollisista käyttökohteista Google-laseille, joita he ovat jo päässeet kokeilemaankin:

Ylipäätään lisätyn todellisuuden hyödyntämismahdollisuudet työympäristössä ovat moninaiset.

Myös arkiympäristöön integroituva lisätty todellisuus tekee tuloaan, esimerkiksi ylämäkiajossa konepellin peittämän tienäkymän paljastava AR-sovellus maastoautossa.

Hauska, joskaan ei niin hyödyllinen esimerkki on linja-autoa odottavien viihdykkeeksi kehitetty linja-autopysäkin laseihin integroitu mainossovellus.

Älylaseihin liittyen on esitetty myös paljon pohdintaa ja huolta yksityisyydensuojan ja turvallisuuden näkökulmasta. Nykyisillä mobiililaitteilla on periaatteessa mahdollista tehdä samanlaisia asioita kuin älylaseillakin. Ilman älylasejakin huolta on kannettu ja kannetaan edelleen siitä, mitä verkossa voidaan julkaista ilman henkilön omaa suostumusta. Julkisella paikalla on aina mahdollisuus tulla kuvatuksi ja päätyä Internetiin (toki on helpompi havaita, jos joku kuvaa mobiililaitteella kuin vaikkapa piilolaseihin integroidulla kameralla). Jokaisella on myös vastuu ja velvollisuus huolehtia siitä, mitä tietoja hän itse, itsestään ja muista, verkossa julkaisee ja mille kohderyhmille.

Yksi usein esiin nostettu uhkakuva on erilaisten tietojen yhdistäminen kuvatunnistuksen avulla kadulla kulkevaan henkilöön ja tietojen esittäminen esimerkiksi lisätyn todellisuuden sovellusten avulla reaaliaikaisesti. Tämänkin älypuhelimella toimiva sovellus mahdollistaa tämän periaatteessa aivan samalla tavalla kuin älylasit, vaikkei ehkä niin huomaamattomasti. Entäpä jos henkilöön liitetään perättömiä juoruja ja tietoja, jotka kadulla kulkijat näkevät reaaliaikaisesti henkilön ohi kulkiessaan? Periaatteessa tilannetta voidaan verrata vaikkapa verkon keskustelufoorumeilla henkilöstä levitettäviin valheellisiin tietoihin. Henkilön fyysinen turvallisuus on kuitenkin tällaisessa tilanteessa suuremmassa vaarassa, kun ohikulkijat voivat ääritapauksessa spontaanisti vahingoittaa kadulla kulkevaa henkilöä valheellisten tietojen perusteella.

Vaikka älylasit olisi laitettu off-line-tilaan, ne saattavat kuitenkin kuvata (vahingossa tai tarkoituksella), ja tietoihin voi olla myös mahdollista ulkopuolisen päästä käsiksi. Sama on kuitenkin mahdollista minkä tahansa teknologian ollessa kyseessä – tietokoneen webbikamera voi kuvata, vaikka sen pitäisi olla poissa päältä, tai laitteen valmistajalla (tai kenellä tahansa haavoittuvuutta hyväksi käyttävällä) saattaa olla pääsy laitteelle.

Entä mitäpä seuraa siitä, jos Google-lasit löytyvät joka toisen kaduntallaajan nenältä, ja kuvaavat jatkuvasti reaaliaikaisesti ympäristöämme, jolloin maailma muuttuu yhdeksi isoksi Big Brother -showksi… Mihin kaikkeen voidaan valtaisaa videokuva-arkistoa hyödyntää?

Älylasit herättävät sekä ihastusta että vihastusta jo itsessään. Yhdysvalloissa nainen oli mennyt baariin Google-lasit silmillään ja lasit oli revitty päästä vihanilmauksena niiden käyttämistä kohtaan. Ensimmäisenä mieleen tulee yksityisyydensuojaan kohdistuvaan uhkaan reagointi, mutta kyseessä saattoi kuitenkin olla teknologiavastaiseen liikehdintään liittyvä teko, jonka symboliksi Google-lasit joutuivat. Google on kuitenkin julkaissut etiketin lasien käyttöön (Don’t be a glasshole!), sillä lasien käyttö on vielä uutta ja tiedossa on, että ne voivat ärsyttää ihmisiä. Tässä kohtaa voi muistella matkapuhelimien yleistymisen alkuaikoja, kun keskustelua käytiin siitä milloin ja missä puhelimeen on soveliasta puhua.

Elokuvateatterissa Google-laseja käyttäneen asiakkaan poistaminen teatterista nostaa esiin lasien käyttöön liittyvät tekijänoikeudelliset uhkakuvat. Tekijänoikeuksilla suojatun elokuvan (tai muun vastaavan) taltiointi toki helpottuu, kun puettava ja samalla päällepäin huomaamaton teknologia sen mahdollistaa (vaikka mainitussa tapauksessa lasit eivät jääneetkään huomaamattomiksi). Toisaalta esimerkiksi konserteissa kuvataan esityksiä etenkin mobiililaitteilla avoimesti tänä päivänä, ja taltiointeja jaetaan verkossa runsain määrin – tämän valvominen olisi käytännössä mahdoton tehtävä. Toki ammattikäyttöisten tallennuslaitteiden käyttämistä valvotaan tarkemmin jo esimerkiksi konserttien lipuntarkastusten yhteydessä.

Älylasien myötä esillä on ollut myös muutamia turvallisuuteen liittyviä tapauksia, joissa lisätyn todellisuuden sovellukset ovat olleet pääroolissa. Googlen Niantic Labsin kehittämään Ingress-peliin liittyen Yhdysvalloissa on ollut esillä tapaus, jossa poliisilaitoksen edessä epäilyttävästi käyttäytynyt henkilö poimittiin poliisin toimesta parempaan talteen. Selvisi, että henkiö oli bongannut virtuaalista pelisisältöä poliisilaitoksen edestä mobiililaitteellaan, ja ulkopuolisen silmään tämä näytti tietysti oudolta riskikäyttäytymiseltä. Myös muita vastaavanlaisia tapauksia on ollut esillä. Maailmalla tiedetään kertoa myös Suomessa sattuneesta tapauksesta, kun mies putosi Hämeen linnan vallihautaan pelattuaan Ingress-peliä ja immersoiduttuaan peliin siinä määrin, ettei hän huomannut varoa fyysisen ympäristönsä vaaroja. Luin itsekin uutisen lehdestä pikkujouluaikaan, ja mieleen ei ihan ensimmäisenä tullut, että kyseessä olisi ollut Ingress-pelin pelaaja. Tiedä sitten asian todellista laitaa… Yhdysvalloissa on uutisoitu tapauksesta, jossa nainen joutui sakotetuksi ajettuaan autolla Google-lasit päässä. Myöhemmin hänet kuitenkin todettiin syyttömäksi, koska lasien ei voitu todistaa olevan päällä (ts. näyttäneen augmentoitua sisältöä). Aiheen tiimoilta on käyty vilkasta keskustelua.

Tässä esitetyt ajatukset pohjautuvat pitkälti aikaisemminkin tässä blogissa mainostamaani Brian Wassomin blogikirjoitusten herättämiin ajatuksiin ja Google-lasien tiimoilta esiin aina silloin tällöin pulpahteleviin uutisiin. Brian Wassom kirjoittelee lakimiesnäkökulmasta mm. lisätyn todellisuuden käyttöön liittyvistä asiosta blogissaan sekä vieraskynäilijänä, suosittelen tutustumaan esimerkiksi seuraavaan pariin artikkeliin, jotka käsittelevät sekä yksityisyydensuojaa että tekijänoikeuksia:

Augmented & Wearable Solutions to IoT Privacy Concerns

IP in an Augmented Reality

Lopuksi vielä jokunen sana palaten tämän kirjoituksen ja kirjoituksessa mainostetun julkaisun varsinaiseen aiheeseen. Olen itse pohdiskellut paljolti lisätyn todellisuuden opetuskäyttöä hieman laajemmassa opetusteknologian hyödyntämisen kontekstissa viime aikoina, ja esiin on noussut jälleen Richard E. Clarkin ajatus vuodelta 1983. Hänen mukaansa teknologiat ovat vain välineitä opetukselle, mutteivät vaikuta suoraan itse oppimiseen (kognitiivisena prosessina). Ajatus on mielestäni edelleen huomioinarvoinen. Tietenkin teknologioilla on tiettyjä affordansseja, jotka mahdollistavat eri tavoin erilaisia tapoja opettaa ja oppia. Silti ydin on edelleen niissä menetelmissä, joilla asia esitetään. Sama asia voidaan esittää useiden eri teknologioiden avulla. Joidenkin teknologioiden avulla asian esittäminen on kuitenkin kustannustehokkaampaa kuin toisten. Clarkia* siteeratakseni: “We continue to invest heavily in expensive media in the hope that they will produce gains in learning. When learning gains are found, we attribute them to the delivery medium, not to the active ingredient in instruction. When learning gains are absent, we assume we have chosen the wrong mix of media. In any event, many educators and business trainers are convinced that they must invest scarce resources in newer media in order to insure learning, performance or motivational gains.” Itse näen myös erilaisilla teknologioilla olevan arvoa sinänsä – uusi teknologia voi esimerkiksi motivoida (ainakin hetkellisesti), toki motivoivan vaikutuksen mahdolliseen ohimenevyyteen on hyvä varautua. Toisaalta myös uuden teknologian hyödyntäminen sillä ajatuksella, että samalla opitaan myös uusista teknologioista voi olla perusteltu ratkaisu. Kun pohditaan teknologioiden toimivuutta ja tehokkuutta suhteessa toisiinsa ja halutaan tehdä opetuksellisesti perusteltuja valintoja, on kuitenkin katsottava pinnan alle ja mietittävä oppimiseen vaikuttavia aktiivisia, oppimisen aikaansaavia ainesosia.

Lähteet

Clark, R.E. 1994. Media Will Never Influence Learning. Educational Technology Research and Development, vol. 42, no. 2, pp. 21−29.

January 27, 2014

Kohti uusia ulottuvuuksia

…matkalla maailmojen rajoille!

Otsikko ja tämän kirjoituksen ensimmäisen rivin teksti ovat AVO2-hankkeen Kolmiulotteiset ja mobiilit oppimis- ja osallistumisympäristöt (3DM) -osahankkeen uusimmat hankejulkaisut. Molemmista julkaisuista on otettu pieni printtipainos, mutta julkaisut löytyvät myös verkosta:

Kohti uusia ulottuvuuksia. Kokemuksia kolmiulotteisista ja mobiileista oppimis- ja osallistumisympäristöistä.

Julkaisu on 3DM-osahankkeen toimijoiden (AduSal Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu, Koulutuskeskus Salpaus, Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry ja Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikkö) yhteisjulkaisu, jossa on kerrottu kokemuksista niin lisätyn todellisuuden koulutusten ja osahankkeen järjestämien ARea-seminaarien, virtuaalimaailmoissa tapahtuvan opetuksen, Kinect-pilottien ja mobiililaitteiden käytön tiimoilta.

Kohti_uusia_ulottuvuuksia

Retki maailmojen rajoille. Avoimen lähdekoodin virtuaalimaailmoja vertailemassa.

Kenties tunnetuimman virtuaalimaailman, Second Lifen, lisäksi on olemassa useita muita kolmiulotteisia virtuaalimaailmoja, vaikka ne eivät olekaan niin tunnettuja. Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikön projektitutkija Yrjö Lappalainen toteutti osana 3DM-osahankkeen toimintaa avoimen lähdekoodin virtuaalimaailmojen vertailun, jonka tulokset on raportoitu tässä julkaisussa.

Retki_maailmojen_rajoille

Molempien julkaisujen kannet suunnitteli Leena Koskimäki (Hämeen ammattikorkeakoulu).

Pari muuta lisättyyn todellisuuteen liittyvää verkkojulkaisua (sisällöntuotantovälineiden vertailu ja opetuskäytön mahdollisuuksia esittelevä julkaisu) on myös tulossa tammi-helmikuun vaihteessa, tiedottelen myös niistä tässä blogissa heti julkaisujen ilmestyttyä.

Mukavia lukuhetkiä!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

May 6, 2013

Google Glass etäopetuksessa

Googlen laseja on voinut saada hakemuksesta koekäyttöön, ja hieman lisää tietoa laseista on jo aikaisemmin julkaistujen konseptivideoiden lisäksi myös Google Glass -sivuilla.

Tämä video kertoo erään onnekkaan hakemuksen jättäneen ja lasit koekäyttöön saaneen opettajan tavasta hyödyntää Google-laseja etäopetuksessa:


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

December 4, 2012

Jouluisia AR-sovelluksia

Maailmalta löytyy jo useamman vuoden takaisiakin AR-joulukamppiksia, joista kokosin muutamia tähän. Vaikka näillä sovelluksilla ei suurensuurta hyötyarvoa olekaan, ne havainnollistavat hyvin erilaisia lisätyn todellisuuden toteutuksia ja toimivat hauskoina ensiaskelina AR-sovellusten kokeilussa.

Tellartin joulusovelluksella vuodelta 2008 voi soittaa joulumusiikkia putoilevien lumihiutaleiden tahdissa:

Hollantilaisen Buroblinkin sovelluksella näet joulupukin tanssivan vaikka kädelläsi, kun printtaat markkerin ja menet sovelluksen sivulle, kytket tietokoneesi webbikameran päälle ja näytät markkeria kameralle.

buroblink_santa

Pancentric Digitalin joulukorttia varten tarvitset tämän markkerin ja sitäkin saat katseltua webbikamerallasi.

pancentric_digital_christmas

Tämän vuoden joulutoteutus on lisätyn todellisuuden selainsovellus junaion ja Kreativagentur Thomasin toteuttama listäyn todellisuuden aarteenetsintäpeli joulunodotusajan iloksi. Lataa mobiililaitteeseesi junaio-selain (laitevaatimukset löydät täältä) ja hae AR-Christmas Special -kanava selaimen hakutoiminnolla.

junaio_ar_xmas_app1

Joulukuun 6. päivästä alkaen voit kerätä digitaalisia tähtiä löytämällä päivän “AR-featuren” junaion Facebook-sivuilta ja skannaamalla sen sovelluksella. Jos haluat rekisteröityä sovelluksen käyttäjäksi, voit osallistua kilpailuun, jossa eniten tähtiä keränneille on luvassa voittoja. Sovellusta voi käyttää myös ilman rekisteröitymistä.

junaio_ar_xmas_app2

Update 17.12.2012: Lisäyksenä vielä jouluisiin AR-sovelluksiin HITLabNZ:n ja sen spin-off-yrityksen Puteko Ltd.:n AR-joulukortti. Sen katsomiseksi lataa sovellus (tällä hetkellä toimii vain Androidissa, iOS-sovellus on tuloillaan myös) ja printtaa referenssikuvat em. sivulta!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Common Craftin selitevideo lisätystä todellisuudesta

Jos lisätty todellisuus ei ole itsellesi vielä tuttua, katsopa Common Craftin tuottama video Augmented Reality – Explained by Common Craft.

Common Craftin videolistalta löytyy myös muita hyviä selitevideoita, kuten esimerkiksi videot QR-koodeista, Big Datasta – kaikki Common Craftin videot löytyvät täältä.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

November 30, 2012

Lisätyn todellisuuden koulutuksia ja joulutuksia :)

Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikkö SIS järjestää keväällä 2013 vaihtelevansisältöisiä ja -pituisia koulutustoteutuksia lisätystä todellisuudesta. Koulutukset on suunnattu eri kohderyhmille – niin opetus-, koulutus- ja ohjaustyötä tekeville, kirjastojen ja museoalan työntekijöille kuin matkailu- ja markkinointitehtävissäkin toimiville. Koulutukset toteutetaan osana ESR-rahoitteista Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin (AVO2) -hanketta. Tarkemmin voit tutustua koulutustarjontaan SIS:n täydennyskoulutussivuilla – ja ilmoittautua voit vaikka heti. Vinkiksi: jos vuoden 2012 koulutusbudjetissanne on vielä rahaa käyttämättä, maksa osallistumismaksu tänä vuonna ja osallistu koulutukseen ensi vuonna!

Lisäksi tarjoamamme koulutukset on mahdollista järjestää tilauskoulutuksina organisaatioille ja räätälöidä valmiista koulutuksista erilaisiin tarpeisiin soveltuvia toteutuksia. Koulutuksia on myös mahdollista toteuttaa monimuoto-opetuksena ja järjestää esimerkiksi osa koulutuksesta etäyhteyden avulla.

Joulunodotuksen iloksi haluan vinkata Zapparin toteuttamasta lisätyn todellisuuden joulukalenterista: Lataa Zappar-sovellus iOS– tai Android-laitteellesi ja printtaa tai lataa vaikka tietokoneesi taustakuvaksi kalenterikuva Zapparin sivuilta. Ladattuasi sovelluksen avaa sovellus, valitse sen minisovelluslistasta Magical Advent Calendar ja klikkaa Download. Sen jälkeen avaa minisovellus Zap-painikkeesta ja osoita avautuvassa kameranäkymässä kalenterikuvaa. Tässä esimakua kalenterin sisällöstä:


Magical Advent Calendar! from Zappar on Vimeo.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

August 8, 2012

Kohti saumatonta mobiiliutta

Ajattelin jakaa muutaman mielenkiintoisen lisättyyn todellisuuteen liittyvän videon, joiden kautta olen pohdiskellut omaa mobiilikäyttöäni ja ylipäätään mobiiliuden mahdollisuuksia ja rajoituksia. Alkuun todettakoon, että myönnän olevani todella hankala mobiilikäyttäjä – en osaa tyytyä vielä siihen ja niihin mahdollisuuksiin mitä on tarjolla, ja siitä syystä minua ei ihan helposti saa koukutettua mobiililaitteiden ja -sovellusten käyttöön. Toki tiedän, että uutta ei voi kehittää, jos ei tee ja kehitä sitä, mikä tällä hetkellä on mahdollista, mutta en ole sitten nettiyhteyksillä varustetun tietokoneen jälkeen löytänyt kuitenkaan sellaisia laitteita tai sovelluksia, joita ilman en osaisi elää, tai jotka toimisivat arkeani olennaisesti sujuvoittavina. No, joitakin hyviä, hyödyllisiä ja vähintäänkin hauskoja sovelluksia on löytynyt sentään :)

Itse koen, että lisätty todellisuus yhdistyneenä uudenlaisiin käyttöliittymiin on se juttu, jonka kautta minäkin olen myyty. Aivan innoissani tutkin lisätyn todellisuuden mahdollisuuksia jo nyt niiltä osin kuin tämän päivän mobiililaitteilla on mahdollista. Mitä tulee oppimiseen, olen ihan vakuuttunut siitä, että niiden avulla voidaan toteuttaa jo nyt opiskelijoita motivoivia ja oppimista edistäviä sovelluksia, kunhan se tehdään oppimisen eikä teknologian ehdoilla (kuten minkä tahansa opetusteknologian käytön ollessa kyseessä). Kamalan kaukana nämä uudenlaiset käyttöliittymät eivät enää ole, ja lisätty todellisuuskin on jo ihan oikeasti täällä osana arkea.

Tässä konseptivideossa esitellään lisätyn todellisuuden ja 3D-holografian mahdollisuuksia osana arkeamme tulevaisuudessa:

Vaikka hassulta näyttää katsoa käsillään itsekseen elehtivää kadullaliikkujaa, tuollaisia sovelluksia minä toivoisin osaksi normaalia arkea. Olen päätynyt vahvasti siihen lopputulokseen, että mobiililaitteet eivät ole vielä sitä, mitä niiden pitäisi olla, jotta itse jaksaisin niistä oikeasti innostua.

Oikeastaan olen ollut jo kauan mobiili-intoilija, vaikken sitä oikeastaan ole tullut edes pitkään aikaan ajatelleeksi. Enemmän olin kuitenkin mobiili-intoilija silloin, kun webbiselain vasta tuli kännyköihin. Ostin ensimmäisen älypuhelimeksi luokiteltavan laitteeni vuonna 2003 – Nokian 6600-mallin, jota myös saippuarasiaksi on haukuttu. Olin aivan täpinöissäni monista puhelimeni ominaisuuksista ja kokeilin niistä varmasti kaikkia mahdollisia, siirtelin dataa langattomasti ja helposti bluetoothilla, asentelin sovelluksia – todellakin, käytin puhelintani koko rahan edestä. Siinäkin mielessä, että puhelin oli minulla käytössä viime vuoden loppupuolelle asti – uuden akun vaihdoin vanhan ja uupuneen tilalle kolme vuotta sitten. Kertaakaan noiden kahdeksan vuoden aikana en nähnyt aiheelliseksi vaihtaa uuteen puhelimeen, vaikka välillä asiaa mietinkin. En vain löytänyt uutta puhelinta, jossa olisi jotain sellaista, mitä 66-satasessa ei ollut, ja ennen kaikkea – jota olisin kokenut tarvitsevani. Sehän on toki sanottava, että nykyteknologiaan verrattuna moni 6600:n ominaisuus oli todella alkeellisella tasolla.

Viime vuoden loppupuolella kuvittelin vihdoin löytäneeni sellaisen mobiililaitteen, josta olisi uskollisen sotaratsuni päihittäjäksi. Yksi ratkaiseva ominaisuus oli suuri näyttö. Ja sellainen Galaxy Notessani todella on :) Puhelin ei silti ole liian suuri käyttööni, vaikka sillä onkin kokoa miltei 15 kertaa 8 cm, sillä se on kuitenkin niin litteä, että sitä on helppo kuljettaa mukana. 6600-mallihan oli hyvinkin pullea, eli ei siinä mielessä ihan pienikokoinen sekään. Kieltämättä myös sormiliikkeillä zoomattava kosketusnäyttö on miljoona kertaa helpompikäyttöinen kuin näppäimillä varustettu puhelin, selainta käytettäessä eron huomaa. Halusin suurinäyttöisen puhelimen, koska 6600:n kanssa olin päätynyt jo vuosia sitten siihen lopputulokseen, että niin pieneltä näytöltä en ihan huvikseni viitsi webbiä selailla. Etenkään, kun olen oikeastaan aina niin lyhyen matkan päässä tietokoneesta, että mieluummin odotan pääseväni sellaisen ääreen kuin menetän hermoni mobiiliselaimen kanssa. Toki olin työpuhelimissani kokeillut parempaa selainta kuin 6600:ssa oleva oli, mutta eipä niissä loppujenlopuksi olennaista eroa ollut. Ainoat kerrat jolloin olisin kaivannut mobiiliselailumahdollisuutta ovat olleet ulkomailla ollessa, jolloin taas arvoituksellisten datasiirtomaksujen takia en ole halunnut tiedonsiirtopalvelua käyttää (no, onneksi tilanteeseen on tullut parannuksia).

Olen koettanut puolisen vuotta opetella käyttämään uutta mobiililaitettani osana arkea – ihan oikeasti ja tosissani. Arvelin, että uudella laitteella ja sen tarjoamilla rajattomilla mahdollisuuksilla minusta ehkä vihdoin tulee täysverinen mobiili-ihminen. Rehellisesti voin kuitenkin tunnustaa, että en yhäkään käytä laitettani mitenkään kamalan paljoa, ei siitä ole minulle tullut edelleenkään mikään must-juttu, jota ilman en osaisi elää, eikä se kulje läheskään kaikkialla mukanani. Varsinaisesti en voi sanoa, että olisin alkanut mitään sovelluksia tai verkkopalveluita käyttämään yhtään sen enempää kuin aikaisemminkaan. Toisaalta, jos verrataan edellisen kännykkäni käyttöä nykyiseen, tarkistan esimerkiksi monena aamuna päivän sään mobiililaitteellani ennen töihin lähtöä – siitä on tullut niin paljon nopeampaa ja helpompaa, kun uusi laite ja sen selain on niin paljon parempi ja nopeampikäyttöinen kuin aikaisempi. Isoin asia jonka olen uuden mobiililaitteeni myötä oppinut on se, että kaikkein tärkein tekijä mobiililaitteessa ei olekaan minulle se suurempi näyttö, vaan käytön intuitiivisuus ja sulautuvuus arkeen ja sen eri tilanteisiin täysin saumattomasti. Ihan varmasti vielä sekin päivä tulee, jolloin voin kulkea uuteen paikkaan kauniit ja sirot datalasit silmillä lisätyn todellisuuden avulla toteutettujen virtuaalisten opasteiden ohjaamana. Datalasejahan jo on olemassa, mutta ne eivät ole vielä lyöneet itseään läpi. Katsotaan mihin Googlen lasit pystyvät :) Ihan hyvä ja pohdiskeleva kirjoitus datalaseista ja niiden ehkä tulevasta läpimurrosta löytyy muuten täältä. Opassovelluksia löytyy älypuhelimille jo monia, mutta mielestäni on kuitenkin hieman liian kömpelöä kävellä laite kourassa kaupungilla. Mutta älypuhelin- ja tablet-kokeiluista on pakko lähteä liikkeelle, eipä siinä mitään.

Seuraava video esittelee 3D-holografian mahdollisuuksia. Mielestäni riittävän hyvä laatu on näissä toteutuksissa olennaista – silloin ihmisten “teleporttaus” paikasta toiseen muuttuu houkuttelevaksi vaihtoehdoksi etäyhteyksille ja tuo ehkä jotakin aivan uutta perinteiseen videoneuvotteluun (hyvilläkin laitteilla ja isoilla näytöillä toteutettuun).

Samantapaisia näyttäviä juttuja löytyy myös visuaalisen Aurasma-selaimen mahdollisuuksia esittelevästä videosta:

Näin olympialaisten aikaan kuulostaa varsin mielenkiintoiselta Atoksen ennustus tulevaisuuden olympialaisista, joissa kilpailijat juoksevat omassa kotikaupungissaan, ja heidän juoksunsa välittyy varsinaiselle kisapaikalle hologrammina!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

June 29, 2012

ARea 12 -seminaarin workshopin tuotoksia

Kevään kiireiden seurauksena jäi raportoimatta ARea 12 -seminaarista, joka järjestettiin jo useampi kuukausi sitten, 23.3.2012 Lahdessa. Mietin jo, että raportoinko enää ollenkaan, mutta halusin – ja lupasinkin – laittaa verkkoon seminaarissa vetämäni workshopin “Luo itse lisätty todellisuutesi!” tuotoksia, joten tässä tiivis raportti kuvien kera.

area12_ryhma1

Workshopissa valittiin jokin ryhmää kiinnostava aihealue, johon lisättyä todellisuutta voi soveltaa – yksi ryhmä valitsi aiheeksi markkinoinnin ja kaksi ryhmää lisätyn todellisuuden opetuskäytön. Ryhmällä oli aikaa keskustella aiheesta ja rakentaa keskustelun pohjalta jonkinlainen prototyyppi lisätyn todellisuuden sovelluksesta aihealueellaan.

area12_ryhma2

Lopuksi idea esiteltiin posterilla muille ryhmille. Markkinoinnin aiheekseen valinnut ryhmä suunnitteli lisätyn todellisuuden hyödyntämistä kampaamon markkinoinnissa siten, että asiakkaalla olisi mahdollisuus kokeilla uutta hiusmallia lisätyn todellisuuden avulla tuotetun mallin avulla.

area12_ryhmatyo2

Toinen opetuskäytön aiheekseen valinneista ryhmistä pohti oppimispolkusovelluksen kehittämistä Suomenlinnaan. Erityisesti vuorovaikutteisuuden toteuttaminen siten, että myös sovellusta käyttävät oppilaat pystyisivät itse tuottamaan lisämateriaalia oppimispolulle nähtiin tärkeäksi asiaksi.

area12_ryhmatyo3

Toinen opetuskäyttöön paneutunut ryhmä pysytteli yleisemmällä tasolla ja prototyypin suunnittelun sijasta pohti lisätyn todellisuuden opetuskäytön eri mahdollisuuksia.

area12_ryhmatyo1

Kiinnostavia ideoita, toivottavasti päätyvät oikeasti hyödynnettäviksi :)

Workshopin lisäksi pidin ARea 12 -seminaarissa esityksen lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä (esitysslidet, video).

Kevään aikana, ITK-konferenssissa 18.4. toteutimme hankekumppaneiden kanssa “Lisätyn todellisuuden hyödyntäminen opetuksessa” -workshopin. Aamupäivällä aihetta esiteltiin yleisesti samalla muutamia demoja näyttäen, myös Kinectin käyttöä demottiin ja kerrottiin sen mahdollisuuksista lyhyesti. Iltapäivällä osallistujat pääsivät kokeilemaan lisätyn todellisuuden sovellusten toteuttamista käytännössä D’Fusion Studiolla. Vastaavantyyppisiä koulutuksia on tarkoitus toteuttaa hankkeessamme jatkossakin, ja kiinnostuneet voivat kysellä niistä lisää.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO2-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

April 5, 2012

Kuinka uppoudutaan oppimaan?

Lisätty todellisuus, virtuaalimaailmat sekä monenlaiset muut kiinnostavat teknologiat ovat yhä enenevässä määrin löytämässä tiensä opetuskäyttöön. Tässä kirjoituksessa pohdiskelen, tekeekö viihteellisyys, hauskuus ja mukaansatempaavuus opiskelusta ja oppimisesta tehokkaampaa, ja voiko se auttaa uppoutumaan oppimistilanteeseen.

Perinteisesti opetuspelien kehittämisessä on ollut haasteellista juuri viihdyttävyyden ja opetuksellisuuden yhdistäminen – liika viihteellisyys ei edistä oppimista, liika oppimispainotteisuus taas voi tehdä pelistä tylsän (esim. Prensky 2001, 150). Viihteellisyyden pointti oppimisen tehostajana on se, että opiskelija unohtaa opiskelevansa ja eläytyy opiskelutilanteeseen, jolloin oppiminen tapahtuu ikään kuin huomaamatta sivutuotteena.

Asiaan uppoutumisen kokemuksen voi synnyttää myös toisella tapaa, jota en sanoisi niinkään viihteelliseksi. Mihaly Csikszentmihalyin flow-teorian mukaan juuri sopivalla vaikeustasolla olevan oppimistehtävän tekeminen tempaa oppijan mukaansa siten, että oppijan ajantaju katoaa ja tällöinkin oppiminen tapahtuu ikään kuin huomaamatta. Viihteellisyydessä ja flow’ssa on molemmissa varmasti samoja elementtejä, Mantovanin ja Castelnuovon (2003) mukaan juuri tunnekomponentti on näissä molemmissa olennaisen tärkeä. Heidän mukaansa tällaiset läsnäolon kokemusta synnyttävät oppimiskokemukset ovat juuri siksi tehokkaita, että tunnereaktio mahdollistaa kokemuksen muistelun jälkikäteen ja sitä kautta sen liittämisen olemassaoleviin tietorakenteisiin. Jälkikäteen tapahtuva reflektio on tärkeää, jotta opittua asiaa voidaan myöhemmin soveltaa eri ympäristössä ja tilanteessa. Simulaatio-opetuksessa on havaittu olennaiseksi jäsentää simulaattorikokemusta jälkikäteen, jotta oppiminen ei jäisi vain elämystasolle ja siten irralliseksi (Ranta 2003, 4).

Tähän asti paras kokemukseni oppimispeliin verrattavissa olevasta sovelluksesta on ollut Viope-ohjelmointiopetussovelluksen käyttö ohjelmoinnin opiskelussa. Mielestäni opiskelu Viopella on mainio esimerkki flow-tilan synnyttävästä oppimiskokemuksesta, jossa sopivan haasteelliset tehtävät pitävät kiinnostusta yllä ja auttavat oppimaan. Viihteellisyyttä Viopella opiskelussa ei juurikaan voi sanoa olevan.

Mutta mitä viihteellisyys oikeastaan on? Kielitoimiston sanakirja määrittelee viihteen kevyeksi ajanvietteeksi, viihtyminen on määritelty olonsa tuntemiseksi määrätyssä tilanteessa tai ympäristössä miellyttäväksi, mukavaksi tai kotoisaksi. Kun oppimisen yhteydessä puhutaan viihteellisyydestä, viihtymisen määritelmä osuu varmasti aika hyvin kohdalleen, ja puhuttaessa viihteellisestä oppimisesta voisi ehkä paremminkin puhua viihtymiseen tähtäävistä oppimistilanteista. Mikä sitten tekee oppimistilanteesta sellaisen, että siinä viihdytään? Varmasti vaihtelee yksilöllisestikin, mikä kenelle toimii. Omalla kohdallani olen havainnut, että oloni tulee mukavaksi, kun saan keskittyä tiukkaan asiaan ja sitä kautta unohtaa ympärilläni olevan ympäristön (paitsi tietysti niiltä osin kuin ympäristö liittyy oppimisen kohteena olevaan asiaan). Keskittymiseni taas herpaantuu ja oloni tulee epämukavaksi ylimääräisistä elementeistä, joilla asia on ikään kuin kuorrutettu tai “viihteellistetty”. Opetusteknologiaa käyttöönotettaessa on varmasti suuri houkutus kokeilla kaikenlaista lisäblingblingiä, ja esimerkiksi lisätyn todellisuuden kohdalla riski sortua tähän ansaan on varmasti erityisen suuri. Toisaalta sillä on kuitenkin väliä, millä tavoin tiukka asiaa esitetään – esimerkiksi hyvä luennoitsija tai kirja pystyy esittämään asian tarinamaisesti ja mukaansatempaavasti, tai oppimistilanteeseen voidaan nivoa toiminnallisia elementtejä siten, että ne eivät häiritse oppimista eivätkä suuntaa huomiota pois itse opeteltavasta asiasta vaan nimenomaan tukevat oppimista. Opetuksen onnistunut suunnittelu ja toteutus asian luonteeseen soveltuvalla tavalla on varmasti se, mitä opettaja voi tehdä lisätäkseen oppimistilanteessa viihtymistä.

Toisaalta, kun asiaa tarkastellaan päinvastoin, puhtaasti viihteelliset ja informaalit asiat voivat myös saada aikaan tehokasta oppimista, kuten kaikki varmasti omasta kokemuksestaan tietävät. Minua aihe on aina kiinnostanut, tein aikanaan pro gradu -tutkielmanikin kotiäitien informaalista oppimisesta. Pohdin aihetta historianopetuksen näkökulmasta viimeeksi viime joululomalla, kun katselin digiboksilta syksyllä tallentamani Downton Abbey -sarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksot melko lailla perätysten (toinen tuotantokausi nähtiin alkutalvesta). Katsoin sarjaa aivan täydellisesti viihteellisessä tarkoituksessa, ja tuskinpa sitä on opetusohjelmaksi tehtykään ;) Mieleeni kuitenkin tuli jaksot katsottuani, kuinka valtavasti potentiaalia sillä – tai vastaavalla tavalla toteutetulla sarjalla – voisi olla myös oppimisen kannalta, siitäkin huolimatta, että sarjaa on kritisoitu joidenkin historiallisten tosiasioiden paikkansapitämättömyydestä. Sarjaan oli helppo uppoutua, ja sarjan hahmoihin eläytyminen synnytti tunnekokemuksia, jotka varmasti merkityksellistävät asioita aivan eri tavalla kuin historiankirjan lukeminen – tai pelkästään faktanäkökulmaa esiin tuovan historiallisen opetusdokumentin katsominen. Sarja onnistui nostamaan esiin yhteiskunnallisesti kiinnostavia huomioita yhden aikakauden päättymisestä ja uuden ajan alkamisesta sääty-yhteiskunnan rapautuessa. Eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien hahmojen arjen kautta tuli lähes huomaamatta esiin yhteiskunnassa tapahtuva muutos. Juonikuvio eteni juuri sopivalla tahdilla – muutos ei näyttäytynyt liian nopeana, vaan katsojakin ehti siihen mukaan, sekä ajatuksellisesti että kokemuksellisesti eri hahmojen kohtaamien tilanteiden ja erilaisten näkökantojen kautta. Jos sarjaa käytettäisiin oikeasti opetustarkoitukseen, toki sen katsomiseen olisi syytä liittää jälkikäteen tapahtuvaa reflektointia jo siksikin, että mahdolliset virheellisyydet faktoissa voitaisiin oikaista. Potentiaalia olisi myös mediakasvatuksellisesta näkökulmasta, jos sarjassa olevia virheellisyyksiä aivan tietoisesti pohdittaisiin ja etsittäisiin.

Valitettavasti aika rajoittaa aivan liian monia asioita, myös oppimista. Opiskelu tiettyyn ammattiin vaatii tiettyjen perusasioiden oppimista – tiettyjen aikarajojen puitteissa. Käytettävissä oleva aika määrittää pitkälti myös sitä, miten asioita on mahdollista opettaa tai opiskella. Jos käytettävissä olisi rajattomasti aikaa, koulussa voitaisiin katsoa Downton Abbeyn kaltaisia sarjoja osana historianopetusta ja käyttää kyseisen historiallisen aikakauden asioiden opiskeluun kymmenen tuntia muutaman sille omistetun sijasta. Käytettävissä oleva aika rajoittaa myös omaa työssä tapahtuvaa oppimistani. Itse en esimerkiksi useinkaan jaksa käyttää aikaani edes muutaman minuutin pituisen videon katsomiseen, kun en etukäteen voi arvioida, onko video oikeasti katsomisen arvoinen – tekstin voi sen sijaan nopeasti silmäillä läpi ja tehdä arvion siitä kannattaako siihen paneutua syvällisemminkin. Koetan siis optimoida käytettävissä olevaa aikaa suhteessa siihen, mitä ja miten syvällisesti minun täytyy milloinkin oppia – siitä huolimatta että valitsemani oppimistapa ei välttämättä ole aina se tehokkain.

En toki tarkoita, että viihteellisten elementtien lisääminen ja vaihtoehtoisten, ei-perinteisten opetustapojen käyttäminen aina vaatisi lisää aikaa, mutta monissa tapauksissa kyllä. Perusongelmana näenkin liian vähäisen ajan oppia. Oikeaa ja syvällistä oppimista ei voida pakottaa tiettyihin aikarajoihin. Mielestäni vaikeiden ja perustavanlaatuisten asioiden oppimiseen olisi syytä varata vaikkapa kolminkertaisesti enemmän aikaa, jos niiden oppiminen sitä vaatii. Kun perustietopohja on opiskeltu kunnolla, myöhemmin olisi kenties jopa mahdollista edetä nopeampaa tahtia perustietojen päälle rakentuvien asioiden kanssa.

Käytettävissä olevaa aikaa vähentää lisäksi turhan nippelitiedon opiskelu. Toisaalta on myös sellaista nippelitietoa, jonka opettelu jopa ulkoaopettelemalla on tarpeellista, kuten esimerkiksi kertotaulut. Jos niitä ei opetella, matematiikan opiskelu pidemmälle on aika lailla mahdotonta. Joitakin asioita on myös mielestäni osattava yleissivistyksenkin nimissä – en pidä pahana suomen kansalaiselle pahana opetella ulkoa Suomen itsenäistymisen ajankohtaa… Mikä on turhaa nippelitietoa ja mikä on tarpeellista on tietysti kytköksissä arvovalintoihin ja siihen, kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Karsinnan tekeminen on hankalaa siksikin, ettei suljeta liian varhain ovia kenenkään nenän edestä jättämällä joitakin asioita opettamatta, joiden muodostamalle perustalle hiljalleen rakentuva osaaminen vie aikaa (ks. tähän liittyen esimerkiksi Taloussanomien artikkeli tältä päivältä). Jonkinlaista karsintaa oppiaineksen suhteen kuitenkin olisi varmasti tehtävissä. Mieleeni tulee tässä kohtaa tuttavani, joka ihmetteli lukihäiriöstä kärsivän lapsensa riisuttua versiota saman aineen oppikirjasta verrattuna normaaliopetuksessa käytettävään oppikirjaan, joka pullisteli kaikenlaista yksityiskohtaista tietoa. Tuttavani kummasteli sitä, miksei kaikille voida tarjota yksinkertaistettua ja karsittua versiota oppikirjasta, jolloin tietyt perusasiat tulee opittua hyvin – edistyneemmille on aina mahdollista (ja tulisikin) tarjota lisämateriaalia. Olen saattanut viitata tähän esimerkkiin blogissani aikaisemminkin :)

Palatakseni alussa asettamiini kysymyksiin, erityisesti siihen, voivatko esimerkiksi lisätyn todellisuuden sovellukset tai vastaavat parantaa oppimista siksi, että ne ovat hauskoja ja mukaansatempaavia, huomaan päätyneeni pohtimaan asiaa melko laaja-alaisesti – välillä hieman sivuraiteillekin eksyen. Opetuksen viihteellistäminen ei ole oikotie oppimiseen – ennemminkin kannattaisi ehkä pyrkiä opiskelutilanteissa viihtymisen edistämiseen sekä asioiden opettamiseen siten, että flow-tilan syntymiselle olisi mahdollisimman otolliset olosuhteet. Muun muassa lisätyn todellisuuden sovellusten näkisin hyvinkin voivan toimia apuvälineenä tässä, jos niitä ei ympätä opetukseen opiskeltavasta asiasta irrallisena tai hyvin löysällä kytköksellä siihen linkittyvänä viihteenä. Mutta sekään ei aina riitä. Oppiminen kun ei ole aina hauskaa, opiskelu ei aina motivoi ja vaikeiden asioiden opettelu turhauttaa. Aina ei ole tarjolla tai muuten mahdollista opettaa asioita hauskimmalla mahdollisimmalla tavalla. Oppimiseen liittyviä negatiivisiakin tunteita pitäisi oppia sietämään osana oppimisprosessia. Lahjakkuustutkimuksissa on havaittu, että alansa huiput eivät ole huippuja luonnostaan, vaikka taipumukset saattavatkin hieman tasoittaa tietä. Huipuksi kehittyminen vaatii kovaa ja sinnikästä harjoittelua (ks. esim. Ericsson 2006) – joka myös vaatii aikaa ja mainittujen negatiivisten tunteiden kanssa toimeentulemista. Kovasta työstäkin voi oppia nauttimaan.

Lähteet

Ericsson, K. A. 2006. The influence of experience and deliberate practice on the development of superior expert performance. Teoksessa K. A. Ericsson, N. Charness, P. Feltovich ja R. R. Hoffman (Toim.), Cambridge handbook of expertise and expert performance (pp. 685-706). Cambridge, UK: Cambridge University Press.

Mantovani, F. & Castelnuovo, G. 2003. Sense of Presence in Virtual Training: Enhancing Skills Acquisition and Transfer of Knowledge through Learning Experience in Virtual Environments. Teoksessa G. Riva, F. Davide ja W.A. Ijsselsteijn (Toim.) Being There: Concepts, effects and measurement of user presence in synthetic environment. Ios Press: Amsterdam, Netherlands.

Prensky, M. 2001. Digital Game-Based Learning. Paragon House Edition 2007. Paragon House: St. Paul, USA.

Ranta, P. 2003. Virtuaalitodellisuus opiskeluympäristönä. Loppuraportti Tietoyhteiskuntainstituutin myöntämään rahoitukseen. Tampereen teknillinen yliopisto, Digitaalisen median instituutti. URL (viitattu 5.4.2012): http://www.uta.fi/laitokset/ISI/julkaisut/Virtuaalitodellisuus_opiskeluymp_loppuraportti.pdf


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO2-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Ensimmäisen vuosineljänneksen aikaansaannoksia Kolmiulotteiset ja mobiilit oppimis- ja osallistumisympäristöt (3DM) -osahankkeesta

Tampereen yliopiston osaprojektissa on vuoden 2012 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kartoitettu lisätyn todellisuuden aluetta kokonaisuutena ja oppimisen näkökulmasta – muutama kiintoisa vierailukin on tehty asioissa Suomessa edelläkävijänä (uskallan väittää) olevalle VTT:lle. Lisäksi olemme lähteneet suunnittelemaan lisätyn todellisuuden opetuskäytön pilotteja saatujen kokemusten ja näkemysten pohjalta. Myös hanketutkimus on käynnistynyt hanketutkimussuunnitelman laatimisella. Ja yksi seminaarikin on jo järjestetty :)

Koetan tässä hieman perusteellisemmin avata tehtyä ja sen pohjalta syntyneitä ajatuksia, aloitetaanpa vaikka hanketutkimuksesta, koska sen vuoksi oikeastaan päädyin tätä kirjoitusta kirjoittamaankin.

AVO2-hankkeen hanketutkimuksella on tavoitteena auttaa hanketoimijoita jakamaan yhdessä opittua ja hanketoiminnan kuluessa syntyvää hiljaista tietoa. Jos hanketoimijat vain kertovat toisilleen “listamaisesti” siitä, mitä he ovat tehneet omissa osaprojekteissaan, iso osa opitusta ja juurikin tekemisen herättämistä havainnoista ja ajatuksista jää pimentoon. Tällöin myös muiden hanketoimijoiden saattaa olla hankala löytää yhteistyörajapintaa oman hanketekemisensä ja muiden tekemisten välille, tai hyödyntää muiden oppimaansa omassa toiminnassaan. Koetankin itse nyt ryhdistäytyä tässä asiassa ja kertoa tämän blogikirjoituksen kautta oman osaprojektimme tekemisistä nimenomaan oppimista ja omia ajatuksiani esiin nostavasta näkökulmasta. Katsotaan onnistunko. Koska hankkeessamme halutaan viestiä myös muille kuin hanketoimijoille, päätin kirjoittaa tekemisistämme julkisesti blogiin. Tavoitteenani on tuottaa tällainen katsaus aina säännöllisin väliajoin (se mitä säännöllinen tarkoittaa, en kuitenkaan uskalla luvata – tavoitteeksi voisi ottaa neljästi vuodessa).

Hanketutkimus AVO2-hankkeessa pyrkii tiedon jakamisen edistämisen lisäksi tukemaan eri osaprojektien hanketoiminnan linkittämistä yhteen yhteisten hanketavoitteiden mukaisesti – siten etteivät tavoitteet jää vain abstrakteiksi julkilausumiksi, joiden sidoksisuus konkretiaan jää vieraaksi. Esimerkiksi – mitä tarkoittaa käytännössä yksi hanketavoitteemme: “Opettaja- ja asiantuntijaverkostojen sekä omaehtoisten oppimisverkostojen tuettu kasvu”? Miten sitä voidaan mitata hankkeen päätyttyä? Hankkeen vaikuttavuuden arvioinnin näkökulmasta tämä on tärkeä asia. Päättymäisillään olevassa AVO2-hankkeen edeltäjässä, AVO-hankkeessa, koimmekin konkreettisesti, kuinka esimerkiksi hanketoiminnan kannalta keskeisen käsitteen eli avoimuuden määrittelyn haastavuus heijastui hankaluuteen arvioida siihen pitkälti linkittyvien tavoitteiden saavuttamista.

Mitäpä sitten olemme saaneet aikaan lisätyn todellisuuden saralla, joka on Tampereen yliopiston osaprojektissa keskeisessä roolissa oleva sisältöalue? Selvää oli jo hanketta suunniteltaessa, että lisätty todellisuus tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia oppimisen tueksi. Joissakin asioissa perinteiset menetelmät toimivat varmasti yhtä hyvin (tai lähes yhtä hyvin), mutta joissakin asioissa lisättyä todellisuutta hyödyntämällä voidaan toteuttaa jotakin, joka ei muutoin olisi mahdollista. Karen E. Hamilton jaottelee hyvin lisätyn todellisuuden mahdollisuudet opetuksessa 1) taitojen opetuksen tukemiseen, 2) luonnollisessa kontekstissa tapahtuvan tutkivan oppimisen tukemiseen, 3) pelillisen oppimisen mahdollistamiseen, 3) asioiden mallintamiseen ja 4) oppikirjojen elävöittämiseen. Näistä erityisesti taitojen opetuksen tuki ja luonnollisessa kontekstissa tapahtuvan oppimisen tukeminen viehättävät minua. Taitoja opiskeltaessa automekaanikko-opiskelija voisi opetella alaansa esimerkiksi samankaltaisesti kuin BMW:n videolla toimiva asentaja toimii. Kun taas puhutaan luonnollisessa kontekstissa tapahtuvasta oppimisesta, lisätyn todellisuuden selaimet kuten esimerkiksi Layar ja Aurasma toimivat ihan oikeasti – Layarissa Wikipedia ja WikipediaWorld-layerit (jotka ovat ikään kuin webbisivuja Layar-selaimessa, joilla on omia erillisiä toiminnallisuuksiaan) tarjoavat lisätietoa Wikipediasta löytyvistä kohteista, jotka Layar osaa paikantaa mobiililaitteen tarjoaman paikaktiedon avulla. Seuraavassa kuvassa esimerkiksi on näkymä Tampereen teknillisen yliopiston edustalta höystettynä Wikipediasta löytyvällä tiedolla siitä (…ja klikkaamalla tuota alapalkissa näkyvää tietoruutua pääsee suoraan webbiselainnäkymään ko. Wikipediasivulle):

tty

Vaikka ei varsinainen opetuskäyttöön kehitetty layer olekaan, vinkiksi kiinnostuneille, että Fonectan layerilla esimerkiksi lähin ruokakauppa löytyy helposti. Alla kuva, jossa mobiililaitteen näkymän alaosa kertoo että Sale Hervanta sijaitsee 276 metrin päässä, ja sielläpä se kelta-punaisena taka-alalla näkyykin :)

sale_hervanta

Layar-sovelluksen voi maksutta asentaa iPhoneen, Androideihin, Symbianiin ja Blackberryyn (ks. tarkemmat vaatimukset eri valmistajien laitteiden osalta). Jos kiinnostuit enemmän lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä, tiedoksi että järjestämme yhdessä Adusal Oy:n kanssa ITK:ssa workshopin lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä – tervetuloa mukaan (http://www.itk.fi/2012/ohjelma/workshop/240)!

Kolmiulotteiset ja mobiilit oppimis- ja osallistumisympäristöt (3DM) -osahankkeessamme (jonka yhtä osaprojektia Tampereen yliopisto siis toteuttaa) on perustettu linkkienjakopalvelu Diigoon oma 3DM-ryhmä, jonka kautta olemme hanketoimijoiden kanssa jakaneet lisättyyn todellisuuteen ja virtuaalimaailmoihin liittyviä linkkejä – linkkejä saa tulla jakamaan myös muutkin kuin hanketoimijat. Diigossahan on toki muitakin lisätyn todellisuuden ryhmiä vaikka kuinka paljon. Olen perustanut myös Sometu-verkoston sivuille Lisätty todellisuus -ryhmän. Ryhmässä on jäseniä vasta neljä :) eikä toiminta ei ole vielä kovin aktiivista, mutta toivotan aihealueesta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi liittymään ryhmään! Olisi hienoa saada lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä kiinnostuneita toimijoita mukaan ryhmään, niin voisimme sitä kautta kommunikoida kätevästi keskenämme tekemisistämme, alueella kun ei vielä kamalasti toimijoita ole, vaikka kiinnostusta on selkeästi viriämässä.

Osaprojektimme yksi keskeinen tavoite on toteuttaa muutamia lisätyn todellisuuden oppimis- ja osallistumiskäytön pilotteja. Niiden kautta saamme paitsi tietoa lisätyn todellisuuden oppimis- ja osallistumiskäytön mahdollisuuksista ja rajoitteista, mutta voimme myös laatia malleja ja suosituksia niiden käyttöön. Pilotteja olemme suunnitelleet alustavasti, niistä pisimmällä on Koulutuskeskus Salpauksen kanssa suunniteltu pilotti. Tarkoituksena on toteuttaa kodinhuoltajakoulutuksen tarpeisiin siivouskärryn tai astianpesukoneen täyttöön tai wc-pöntön puhdistamiseen opastava sovellus. Koska koulutusta toteutetaan myös erityisopetuksena, esimerkiksi visuaalisen ohjeen merkitys verrattuna tekstimuotoiseen ohjeeseen on suuri. Visuaalisen ohjeen voi toki toteuttaa kuvinakin, mutta esimerkiksi Columbian yliopiston (Computer Graphics and User Interface Lab) tutkimusten mukaan lisätyn todellisuuden ohjeella vaikuttaisi olevan etuja verrattuna tavalliselta näytöltä luettavan ohjeen käyttöön kunnossapidon tehtävissä. Kävin pari viikkoa sitten tapaamassa sekä kodinhuoltajakoulutuksen opiskelijoita että opettajia. Kertoilin heille vierailullani lisätystä todellisuudesta, joka selvästi oli aivan uusi ja ihmeellinen juttu heille – sitä lisätyn todellisuuden yhteydessä paljon puhuttua wow-factoria oli todellakin ilmassa! Olen tässä vähän pohdiskellut, että sovelluksen tulisi antaa mahdollisuus vaiheistettuun opetteluun ja toisaalta mukautua opiskelijan osaamistasoon – tällöin se luultavimmin kykenisi tarjoamaan pelkkää opeteltavan kohteen päälle heijastettavaa ohjekaaviota parempaa tukea oppimisprosessiin. Esiin nousi myös sovelluksen käyttövälinettä koskeva tarve – koska työssä on käsien oltava vapaana, datalasit vaikuttavat kädessä pidettävää mobiililaitetta järkevämmältä välineeltä. Toisaalta alkuvaiheen opettelussa myös kädessä pidettävä välinekin voisi olla ihan toimiva – kun vasta tutustutaan kohteeseen eikä vielä suoriteta työtä. Datalasit eivät kuitenkaan vielä ole kovin hyviä, joten asiaa pitää vähän mietiskellä. Kiinnostavaa nähdä, ovatko Googlen tulevat lasit aikaisempia ja markkinoilla olevia kehittyneemmät :) Jatkamme sovellusideamme kehittelyä kevään aikana.

Muista piloteista on vasta alustavia ajatuksia. Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa on alustavasti puhuttu hyvinvointialalle toteutettavasta sovelluksesta, jossa olisi mukana eleohjaus ja nimenomaan osallistumismahdollisuuksien parantamisen näkökulma keskeisenä. Hyvinvointialojen henkilöstöä olisi tärkeä ohjata hyödyntämään sellaisia teknologioita, joilla he voivat työssään auttaa asiakkaitaan, joilla saattaa olla rajoitteita esimerkiksi perinteisten tekstuaalisten käyttöliittymien käytössä tai osallistumismahdollisuuksissa. Alustavasti olemme miettineet, että lähtisimme liikkeelle alan opiskelijoista ja etenisimme sitä kautta kohti asiakkaita.

Oman talomme sisällä on ajatuksena myös suunnitella jokin pilotti, jossa myös opettajanäkökulma tulisi huomioiduksi. Tärkeää olisi myös saada näkemystä siitä, mitä lisätyn todellisuuden käyttö opettajilta edellyttää ja vaatii. Kontekstina voisivat olla älykkäät tilat. Lahden ARea 12 -seminaarissa vedin workshopin, jossa osallistujat ideoivat lisätyn todellisuuden sovelluksia paperilla – vain mielikuvitus rajanaan. Yksi ideoitu sovellus oli lisätyn todellisuuden avulla toteutettu oppimispolku aitoon ympäristöön, ja sellaisen toteuttaminen voisi olla myös oman pilottimme kohteena. Myös muita vastaavia kokeiluja voisi ottaa pilotiksi, jos jollakulla olisi tarvetta augmentoituun oppimispolkuun.

Tällä viikolla osaprojektissamme aloitti myös uusi työntekijä, joka tulee käytännössä toteuttamaan pilottisovellukset. Hän aloitti työrupeamansa lisätyn todellisuuden sovelluskehitysalustoihin tutustumalla ja laatii selvityksen, jossa eri alustoja vertaillaan. Selvityksen on tarkoitus paitsi tukea omaa alustavalintaamme, toisaalta myös auttaa muita alkuun vastaavassa tilanteessa. Sovelluskehitysalustavertailulle varmasti löytyy tilausta.

Kuten edellisessä postauksessani mainitsinkin, käynnistelemme Viisautta virtuaalimaailmojen ja lisätyn todellisuuden käyttöön -wikikirjan tuotantoa. Tuotantoprosessin aloitusajankohdaksi olen ajatellut elo-syyskuun vaihdetta. Kutsun siis mukaan Wikikirjastoon vertaistuotantona toteutettavan julkaisun kirjoittamiseen aihealueesta kiinnostuneita. Konsepti on sama kuin aikaisempien julkaisujen tuottamisessa. Jos kiinnostuit, laita vaikka viestiä minulle 21.6.2012 mennessä!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO2-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Next Page »

Blog at WordPress.com.