Avoimestitutkien

October 26, 2010

Ensimmäinen AVO-hanketutkimuksen oheen tuotettava case-raportti valmistunut

AVO-hanketutkimuksen oheen tuotetaan n. 5-10 case-raporttia erilaisista hankkeen teemoihin liittyvistä uusista toimintamalleista. Case-raportit ovat hanketutkimusta tukevia kuvauksia, joissa valotetaan konkreettisia case-esimerkkejä apuna käyttäen, mitä uudenlaisia toimintamalleja esimerkiksi uusien välineiden käyttöön liittyy. Erilliset case-raportit julkaistaan stilisoimattomina verkkojulkaisuina heti niiden valmistuessa. Syksyllä 2011 raportit kootaan yksiin kansiin koosteeksi ja julkaistaan sekä painettuna että verkkoversiona.

Vertaistuotanto uutena toimintamallina – Case Viisautta wikin tekoon -wikikirja on ensimmäinen AVO-hanketutkimukseen liittyvien case-raporttien sarjassa ilmestyvä julkaisu. Siihen on koottu keskeisiä keväällä 2010 ilmestyneen Viisautta wikin tekoon -wikikirjan työstämiseen liittyviä huomioita ja tarkastellaan wikikirjan tuottamista laajemmassa vertaistuotannon viitekehyksessä. Vertaistuotanto nähdään yhtenä niistä uusista työskentelytavoista, joita laajempaan Web 2.0 -muutokseen nähdään liittyvän. Wikikirjatyöskentelyn pohjalta rakentui raportissa kuvattu toimintamalli, jota muut voivat myös hyödyntää.

Case-raportin kautta pyritään tuomaan esiin, että olennaisinta tuotantoprosessissa ei ollut itse välineen, wikin, käyttö, vaan uudenlaisen vertaistyöskentelymallin omaksuminen. Tuotantoprosessin aikana esiin nousi huomioita siitä, miten toisen tuottaman tekstin muokkaamiseen saattoi olla korkeakin kynnys, etenkin jos muut tuottajat koettiin itseä asiantuntevammiksi. Toisaalta wikimateriaalin ikuinen keskeneräisyys ja usean tuottajan erilaisen kirjoitustyylin näkyminen tuotoksessa ei välttämättä ole valmiiseen ja huolellisesti viimeisteltyyn tekstiin tottuneelle tuttua. Myös havainnot siitä, miten pienellä omalla panoksella pystyy vaikuttamaan materiaaliin ja sitä edistämään yllättivät tuotantoprosessissa mukana olleita. Vertaiskirjoittaminen vaikkapa wikiin vaatii uudenlaisen kirjoittamistavan omaksumista ja muihin kirjoittajiin luottamista – materiaaliin kiireen keskellä heitetyt keskeneräiset ajatukset ja tekstipätkät voivat muokkautua muiden tuottajien toimesta valmiimmiksi siihen mennessä, kun itse seuraavalla kerralla menee tekstiä kirjoittamaan.

Työn alla ovat case-raportit mobiililaitteista sekä etä-lähinäkökulmaan liittyvästä muutoksesta.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

September 3, 2010

Kohti vertaisuutta

Yksi mielenkiintoisimmista asioista mikä on AVO-hankkeen hanketutkimuksen kautta noussut esiin on vertaisuus. AVO-hankkeen taustaideologiaan kuuluu ajatus siitä, että käyttäjät itse osallistuisivat sisällöntuotantoon, ja tavoitteena hankkeessa on saada aikaan vertaisoppimisen tuotannon verkostoja – AVOssa siis pyritään tukemaan ja edistämään vertaisverkostojen muotoutumista. Käytännön tasolla hanketoimijat esiintyvät kuitenkin pitkälti asiantuntijaroolissa ja toiminta kohdistuu tietyssä mielessä ylhäältä alas -tyylisesti noviiseihin – osin siitäkin huolimatta, että tästä asetelmasta aktiivisesti koetetaan pyristellä eroon. Keskeisin ongelma on mielestäni siinä, että asiantuntijat on vielä helppo nähdä keskenään vertaisina, mutta asiantuntija ja noviisi eivät ole lähtökohtaisesti keskenään vertaisia toisilleen. Tämä tulee hyvin esiin hanketutkimuksen kautta – tässä muutamia pohdintoja asiaan liittyen, kun koetan hahmottaa itselleni mitä vertaisuus on ja edellyttää.

Niin, mitä vertaisuus ensinnäkin on? Miksi vertaisuutta tarvitaan? Termi vertainen (peer) voidaan määritellä seuraavasti: henkilö jolla on sama (sosiaalinen) asema, arvo, ikä, laillinen asema, samanarvoiset kyvyt, taidot tai pätevyys kuin toisella henkilöllä. Termi voidaan yhdistää myös vertaisryhmä-termiin, jonka määritelmä voidaan tiivistää seuraavasti: sosiaalinen ryhmä tai ryhmä ihmisiä johon kuuluu statukseltaan tai iältään samankaltaisia ihmisiä, joilla on samanlainen kiinnostuksen kohde, ja jotka ovat tasa-arvoisia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Kiteyttäen vertaisten voidaan nähdä haluavan tukea toisten kehittymistä esimerkiksi jakamalla omaa osaamistaan yhteiseksi hyväksi. (Vertaistuotannon laadun hallinta 2009, 9-12.) Erilaisten vertaisverkostojen lisääntyminen on usein keskusteluissa tuotu esiin myös vastuunottona toisista, kun formaalit tukirakenteet eivät riitä, toisaalta myös mataloittamaan avun jakamista. Yhteisellä ponnistuksella ja erilaisen osaamisen yhdistämisellä on nähty voitavan saavuttaa enemmän.

Noviisi on esimerkiksi TheFreeDictionaryn määritelmän mukaan uusi tai kokematon suhteessa tiettyyn tehtävään, tilanteeseen tms., aloittelija. Sen sijaan asiantuntija on samaisen tietosanakirjan mukaan henkilö, jolla on korkeantasoiset tiedot tai taidot tietyllä erityisellä asiantuntemusalueella. Näin ollen noviisi ja ekspertti ovat toisilleen ikään kuin vastakohdat. Pohdittaessa noviisiutta tai eksperttiyttä suhteessa vertaisuuteen, noviisia ja asiantuntijaa ei voida nähdä vertaisina toislleen, jos ajatellaan että ollakseen vertainen tulee toimijoilla olla samanarvoiset kyvyt, taidot tai pätevyys. Toisaalta taas voidaan ajatella, että olennaista on se, että toimijoilla on samanlainen kiinnostuksen kohde, ja että he ovat tasa-arvoisia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Toisaalta on myös huomattava, että asiantuntijuus eri asioiden suhteen on myös levittäytynyt siten että harvoin yksi on asiantuntija kaikessa. Tästä nimenomaan on hyötyä – jos vaikkapa puhutaan vertaistuottamisesta, eri asiantuntijuusalueiden toimijat saavat usein yhdessä aikaan enemmän kuin yksin toimien. Mutta jos liikutaan tietyllä kapealla asiantuntemusalueella, jossa on ko. asian suhteen sekä asiantuntijoita että noviiseja, on syytä kuitenkin kysyä, voivatko toimijat olla täysin vertaisia toisilleen?

AVO-hanketutkimuksen kautta tulee esiin asetelma, jossa AVO-toimijat ovat pitkälti asiantuntijoita, jotka ylhäältä päin koettavat tiputtaa noviiseille uutta tietoa ja opastaa uusien toimintamallien pariin liittyen hankkeen sisältöalueisiin. Hankkeen tavoitteena tietysti myös osaltaan on tiedon tuottaminen ja levittäminen, mutta sen tapahtuminen vertaisuus-asetelmassa on suuri haaste. Tämä näkyy monessa tilanteessa (mm. AVO-hankkeen koulutuksissa) vaikka niin ei olisi tarkoitettukaan. On tilanteita, joissa kouluttajat, perustellustikin*, jakavat tietoa asioista ja silloin asetelma väkisinkin noudattelee ainakin ulkoisilta merkeiltään opettajajohtoisen katedeeriopetuksen mallia. Kuitenkaan kyse ei ole pelkästään siitä, minkälaisen tilanteen kouluttaja luo – usein myös koulutettavat odottavat tätä jo omana kouluaikanaan oppimaansa asetelmaan perustuvaa opetustilannetta. Tämähän on siis paljon AVO-hankettakin laajempi haaste – keksiä miten purkaa asetelma, joka on este vertaisuuteen perustuvalle toimintamallille. AVO-toimijioille myös mielellään tyrkätään asiantuntijaviitta – kouluttaja saatetaan esitellä koulutettaville huippuasiantuntijana, jonka jokainen sana on kuin kultahippu.

Jos lähtökohtana on alussa esittämäni kysymys siitä, voivatko tietyn alueen asiantuntija ja noviisi eivät ole keskenään vertaisia, on syytä tarkastella asiantuntijuuden ja vertaisuuden välisiä jännitteitä. Onko asiantuntijan viitasta haittaa? Jos, niin milloin? Milloin sitä tarvitaan? Voiko asiantuntijoista ja tavallisista kansalaisista tulla vertaisia? Jos, niin miten?

AVO-hankkeessa tuotettiin syksystä 2009 kevääseen 2010 wikikirjaa Viisautta wikin tekoon vertaistuotantona. Tuotantoprosessin vertaiset olivat eri tavoin wikien kanssa tekemisissä olevia tai wikeistä kiinnostuneita toimijoita eri organisaatioista. Oletus siis oli, että toimijat ovat vertaisia – ainakaan vertaisuutta ei tultu kyseenalaistaneeksi tai sen enempää pohdittuakaan prosessin aikana. Työskentelyn palautteessa** tuli esiin mm. seuraavanlainen kommentti, kun kysyttiin mitä mieltä osallistujat olivat osallistumisesta tuotantoprosessiin: “­Kaikin tavoin kiinnostavaa. Itseni yllätti oma asennoitumiseni työhön: aristelin aika lailla kirjoittaa yhdessä muiden kanssa. Koin muut paremmiksi asiantuntijoiksi kuin itse olen.” Kysyttäessä miten ryhmäläisten aikaisempi toistensa tuntemus vaikutti työskentelyyn, tuli seuraavanlainen vastaus: “Koin itseni aika ulkopuoliseksi, koska työskentelen konkreettisella alalla konkreettisessa projektissa. Ajattelin, että muut ovat sosiaalisen median vanhoja kettuja ja täysverisiä nörttejä, minä tällainen humanisti, jonka osaamisella ei taida olla siinä porukassa mitään painoarvoa.” Tämä kommentti tosin jatkui positiivisesti: “Mutta eihän se ihan niin ollut, kyllä minäkin sain tuotua näkemyksiäni mukaan. Mutta ymmärrän, että monelle voisi olla vaikea tulla uutena porukoihin mukaan.” Tämä oli yksi sellainen asia, mikä sai minut pohtimaan vertaisuutta. Olivatko kaikki wikikirjan tuottajat oikeastaan vertaisia toisilleen? Edellämainitut palautekommentit mielestäni viittaavat selkeästi siihen, että näin ei välttämättä ollut. Ryhmässä toimiminen kyllä sujui siitäkin huolimatta, ja työskentely koettiin positiivisesti, ilmeisesti mukaan uskaltauduttiin omista ennakkopeloista huolimatta. Yhteinen tuotanto saattaa silti sujua, vaikka vertaisuuskokemusta ei syntyisikään. Tässä kohtaa aloinkin pohtimaan sitä, että jos ennakkoasetelma ei ole yhteistuotantoprosessissa täysin vertaisuudelle perustuva ainakaan asiantuntemuksen jakautumisen suhteen, miten noviisiasemassa olevat rohkaistuvat mukaan?

Samoja asioita on tullut pohdittua myös AVOn kevätpuolella 2010 tehtyjen hanketutkimushaastattelujen kautta***. Niissä tuli useammassa haastattelussa esiin, tavalla tai toisella, että hanketoimijaporukassa koetaan kahtiajakoa edelläkävijöihin / huippuasiantuntijoihin versus aluetta suppeammin tai vähemmän tunteviin noviiseihin. Tämä on aiheuttanut kokemusta siitä, että kaikki eivät ole täysin tasavertaisia osallistumaan keskusteluihin tms. – sinänsä siis esteitä ei ole, mutta jokunen toimija on kokenut näin. Jotta hanketoiminnan sujuvuus voitaisiin taata, on tarpeen toteuttaa kehittämistoimenpiteitä, joiden tuloksena kaikki voisivat kokea kuuluvansa tasaVERTAISINA toimijoina hankkeeseen riippumatta siitä ovatko edelläkävijä-asiantuntijoita vai noviiseita. Haastatteluissa tuli myös esiin asioita, joiden koettiin vaikuttavan toimijaporukasta ulossulkevasti. Vaikkapa teknisluonteisen jargonin puhuminen sosiaalisen median asioista hankkeen yhteisissä keskusteluissa koettiin poissulkevana. Haastatteluissa tuli myös esiin se, että muita hanketoimijoita ei välttämättä tunnettu eikä käytössä ollut yhteistä keskustelukanavaa, jonka kautta voitaisiin keskustella myös informaalimmista asioista ja siten tutustua toisiin (hanketoimijat ovat toisistaan fyysisesti etäällä ja järjestettyjä yhteisiä tapaamisia on noin pari kertaa vuodessa). Vaikka kyseessä on verkostotoiminta eikä tarkoituksena ole ollutkaan väkisin muodostaa mitään tiivistä yhteisöä, voisi nähdä kuitenkin tietynasteisen yhteisökokemuksen (Sense of a Community) tai ehkä tässä tapauksessa “Sense of a Networkin” syntymisen tärkeäksi tässäkin hankkeessa. Sense of a Community -käsitteen avulla kuvataan yhteisöille tyypillisiä piirteitä ja yhteisöjen menestyksekkään toiminnan edellytyksiä. Yhteisökokemusta käsittelevissä tutkimuksissa on nähty luottamuksen, hyödyn kokemisen ja jäsenten tuntemuksen olevan tärkeitä toimijoita yhteenliimaavia piirteitä. (Blanchard & Markus 2002; Ellonen, Kosonen & Henttonen 2007.)

Mielenkiintoinen oli myös haastatteluissa esiin nostettu havainto siitä, että koulutustilanteiden kahvitauoilla kouluttajat saattavat puhua keskenään jargonia, kun koulutettavat istuvat vieressä toivoen ehkä keskustelua koulutuksen asoista itseä lähempänä olevalla tasolla, kenties myös tiettyä tiputtautumista noviisin tasolle ja rohkaisua eteenpäin. Tämän koettiin synnyttävän kahtiajakoa asiantuntijoihin ja noviiseihin negatiivisessa mielessä. Haastatteluissa tuli esiin myös asioita, joiden kautta noviisiudesta päästiin ikään kuin tasaveroisen toimijan tasolle – ainakin siis siinä mielessä, että enää ei koettu ahdistusta omasta osaamattomuudesta suhteessa asiantuntijoihin vaan koettiin, että itsekin kuuluu porukkaan (tähän liittyen kannattaa lukaista blogikirjoitus, jossa puhutaan sisäpiiristä ja ulkopuolisista – sekä vierailijoista). Kun löydettiin sosiaalisen median opetuskäytön parissa toimiva porukka ja sen käyttämät keskusteluvälineet ja -kanavat sekä tutustuttiin välineisiin, tilanne vapautui. Varmasti tämä vaihe on juuri se ratkaiseva, minkä jälkeen asiantuntijuutta ei enää nähdä negatiivisena ilmiönä jonka edessä koetaan omaa huonommuutta ja painetta että itse pitäisi yltää samaan kuin asiantuntija, tai jossa itse ei uskalla sanoa mitään ja osallistua keskusteluun.

Asiantuntijan tulee siis koettaa mataloittaa noviisin kynnystä päästä sisälle ryhmään ja ymmärtää minkälaiset asiat siihen vaikuttavat niin edistävästi kuin poissulkevasti. Toisaalta jotenkin tuntuu, että asiantuntijuudesta sinänsä on tullut negatiivisesti koettu asia sosiaalisen median myötä avautuneiden tasa-arvoistuneiden osallistumismahdollisuuksien myötä. Tavoitteena tulisi olla, että voitaisiin edelleen hyväksyä, että joku on asiantuntija yhdellä ja toinen toisella alueella ja asiantuntijoita edelleen tarvitaan, mutta samanaikaisesti tähdätä siihen, että toimijat, joilla on samanlainen kiinnostuksen kohde, voisivat olla tasa-arvoisia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, riippumatta toimijoiden asiantuntijuudesta tai noviisiudesta.

Alaviitteet:

* Sivuhuomiona totean, että mielestäni joitakin asioita vaan on tehokkaampi opettaa siten, että asioista tietävä kertoo muille. Se ei kuitenkaan itsessään sulje pois mahdollisuutta vuorovaikutteiseen kommunikaatioon eikä viime kädessä pitäisi olla este sille, että vertaisuus toteutuisi – vertaisuus pitäisi vaan ottaa ennemminkin asetelmana, jossa toinen tietää enemmän jostakin ja toinen jostakin muusta ja asiantuntija-noviisi -roolien vuorottelun kautta. Mielestäni luennointi sinänsä ei liity, tai sen ei pitäisi liittyä tähän, vaan se pitäisi nähdä yhtenä menetelmänä, joka ei sisällä kannanottoa siihen että luennoitsija tietää kaikesta kaiken, tai että kuulija ei voisi olla vertainen luennoitsijalle. Kannatan itse lämpimästi sitä, että koulutustilanteessa käytettävät menetelmät ja asetelmat mietittäisiin siltä pohjalta, minkälaisten asioiden opettaminen on kyseessä. Monia taitoja on turha koettaa opettaa / opiskella luennoimalla tai lukemalla. Toisaalta on myös asioita, joiden opetuksessa nämä menetelmät ovat hyödyllisiä. Lisäksi mielestäni myös tulisi laittaa enemmän painoa opiskelijoiden henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja tyyleihin.

** Syksyn 2010 aikana Wikit ja blogit opetuksessa -osaprojektiltamme on tulossa case-raportti wikikirjan tuottamisprosessista.

*** Tulokset ovat vasta alustavasti käsiteltyjä, pari haastattelua vielä tarkemmin analysoimatta. Tarkempia tuloksia esitellään tässä blogissa heti kun analyysit on tehty.

Lähteet:

Blanchard, A. L. & Markus, M. L. 2002. Sense of virtual community – maintaining the experience of belonging. In System Sciences, 2002. HICSS. Proceedings of the 35th Annual Hawaii International Conference on Volume, Issue, 7-10 Jan. 2002, 3566-3575.

Ellonen, H-K., Kosonen, M. & Henttonen, K. 2007. The development of a sense of virtual community. International Journal of Web Based Communities 3(1), 114-130.

Vertaistuotannon laadun hallinta. Käsikirja vertaistuotannon laadun hallintaan. 2009. Käsikirjan versio 1.0. QMPP-projekti. URL (viitattu 3.9.2010): http://www.qualityfoundation.org/peer-production/downloads/QMPP-Handbook-Finnish_ver10.pdf


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Create a free website or blog at WordPress.com.