Avoimestitutkien

November 1, 2009

Konferenssin jälkeisiä tunnelmia ja ajatuksia

Koti-Suomessa jälleen. Parin päivän levähdystauon jälkeen on aika hieman kertailla ja analysoida tunnelmia. Päivät olivat niin pitkiä ja rankkoja, että kamalasti ei jäänyt aikaa konferenssipäivien päätteeksi kirjoitella.

Keskiviikkona 28.10.09 keynote-puhuja Tony Karrer oli vaihtunut Terry Andersoniin, kenen aiheena oli “Empowering Professional Opennes through Groups, Networks and Collectives”. Esityksen aihe oli kiinnostava minun ja Mikan yhteisen paperin – ja tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteen – kannalta.

terry_anderson

Keskiviikkona oli myös oma esitys “Towards a New Way of Developing a Networked Model of Action – Activity Theory as a Framework” klo 17:15-18:15 sessiossa, joten aika myöhäiseen meni, päivän viimeiseen esitysajankohtaan. Kuulijoita ei ollut montaa, kuten ei monissa muissakaan sessioissa – tilanne ei siis parantunut konferenssin edetessä. Mutta esitys sujui ihan hyvin, ja sen jälkeen ennätin jutella muutaman sanan brittiopettajan kanssa, kuka oli käyttänyt toiminnan teoriaa oman opetuksensa välineenä. Päätimme olla yhteydessä konferenssin jälkeen. Esitysten jälkeen oli vielä posterinäyttely, jossa käväisimme – muutama mielenkiintoinen posteri löytyi. Muuten esitysten taso noudatteli pitkälti samaa linjaa kuin edellispäivänä.

Torstaina ehdimme olla paikalla aamupäivällä, ennen kuin lähdimme kohti kotia. Omasta mielestäni mielenkiintoisin esitys jonka kuulin, oli juuri torstaiaamuna. Bruce Elson (Birmingham City University, Technological Innovation Centre) piti esityksen aiheesta “Creating the World of Augmented Dental Training”. Itse uskon vahvasti lisätyn todellisuuden mahdollisuuksiin opetuksen ja oppimisen edistämisessä, ja tässä esityksessä kuullut asiat vakuuttivat entisestään.

sheraton

Ehkä konferenssin tärkein anti olikin saada yleiskuvaa siitä, miten asioista joiden parissa itse työskentelee, puhutaan ja ajatellaan muualla maailmassa. Hyvin samansuuntaisia ajatuksia tuntuu olevan muuallakin. Yllättävän vähän mielestäni kuitenkin sosiaalista mediaa käsiteltiin esityksissä, ja yhdessä niistä olikin tupa niin täynnä, että osa joutui tyytymään seisomapaikkoihin. Virtuaalimaailmoista puhuttiin muutamassa esityksessä, mutta ei mitään kovin ihmeellistä – omat käsitykset niiden opetuskäytöstä lähinnä saivat vahvistusta. Oikeastaan tuntui siltä, että meillä Suomessa ollaan jopa edellä virtuaalimaailmojen, kuten Second Life, käytössä – ei ainakaan muita jäljessä :) Myös luodut suhteet muutamiin kv-tutkijoihin ja e-learning-asioiden parissa puuhasteleviin toimijoihin toivottavasti poikivat hyviä asioita!

Jaoimme e-Oppimiskeskuksen SeOppi-lehtiä esityksemme jälkeen kuulijoille, ja jätimme loput lehdet pöydälle, jossa oli jaossa osallistujien esitteitä ym. Seuraavana aamuna lehdet olivat hävinneet! Toivottavasti hyviin käsiin ;)

Kaiken kaikkiaan – konferenssiin osallistuminen kannatti, ehdottomasti! Lisää raportoimme Mikan kanssa AKTIIVI-hankkeen sivuilla alkavalla viikolla.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Advertisements

Kirjastovierailu Vancouverin kaupunginkirjastoon

Kävimme tutustumassa Vancouverin kaupunginkirjastoon West Georgia Streetillä, tarkoituksenamme kysellä vähän, minkälaisia asioita siellä on tehty – käyttävätkö sosiaalista mediaa jne.

vpl

Menimme kirjastoon iltakahdeksan maissa, ja ainakin näytti siltä, että kaikki kirjaston lukuisat asiakastietokoneet olivat ahkerassa käytössä, yhtäkään vapaata paikkaa ei näyttänyt olevan.

libraryshelves

Kirjasto järjestää monenlaista ilmaista koulutusta, myös uudempia tietotekniikkataitoihin liittyviä koulutuksia kuten CyberSundays, TechnoTuesdays jne. – 90 minuutin hands-on -workshopeja, joissa esitellään internetin työkaluja ja teknologioita.

Kysyin kirjastonhoitajalta, joka oli erikoistunut kirjaston ja yhteiskunnan välisiin yhteyksiin, mikä on sosiaalisen median tilanne kirjastossa – onko heillä blogeja, Second Lifea, wikejä tms. käytössä. Kirjastonhoitaja ei kuitenkaan valitettavasti osannut oikein kertoa näistä, totesi kyllä että kirjastolla on blogi, mutta en sitä löytänyt heidän sivuiltaan (eikä kirjastonhoitajakaan sitä osannut itse hakea, mikä oli hieman kummallista). Ilmeisesti melko vanhan, päivittämättä olevan MySpace-sivun löysin kirjastoon, viimeisimmät päivitykset olivat MySpace-blogissa toukokuulta 2008. Kirjasto näyttää olevan Facebookissa jossa tiedotetaan kirjaston tapahtumista. Kirjaston webbisivuilla on erilaisia sosiaalisen median työkalujen widgetejä, joilla sivun linkin voi lisätä delicious-linkinjakopalveluun, Ma.gnoliaan, Diggiin jne. Sivujen kautta voi olla myös chatitse yhteydessä kirjastonhoitajaan.

Lisää kirjastovierailusta tulossa AKTIIVIn matkaraporttisivuillemme piakkoin :)


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

October 28, 2009

Ensimmäinen konferenssipäivä takana

Päivä alkoi täällä Sheraton-hotellilla jo klo 8:30 Sir John Danielin (President and CEO, Commonwealth of Learning, Canada) keynote-esityksellä “Is E-Learning True to the Principles of Technology?”, ja jatkui aina klo 18 asti.

keynote271009

Välissä oli 1,5h ruokatauko ja pari lyhyempää taukoa päivän mittaan. Esitysten jälkeen oli vielä tervetulojuhla.

decorations

Tervetulojuhlassa oli paljon väkeä, mutta itse konferenssiesityksiä kuulemassa tuntui olevan vain kourallinen ihmisiä kussakin tilassa – paljon enemmän tyhjiä paikkoja (verrattuna vaikka ITK:hon, jossa osa halukkaista kuulijoista ei edes mahdu saleihin). Lisäksi useimmissa sessioissa ei ole lainkaan chairmania jakamassa puheenvuoroja tai edes aloittamassa sessioita. Itselleni kävi peräti neljä kertaa niin, että esiintyjä ei tullut lainkaan paikalle – kyllä harmitti, kun itseäni kovasti kiinnostavat esitykset jäivät kuulematta. Esitysten taso on vaihteleva – olen kuullut enimmäkseen melko huonotasoisia esityksiä, mutta onneksi joukossa oli myös todella hyviä – ne kyllä pelastivat päivän. Kirjoitamme esityksistä tiivistelmät AKTIIVI-hankkeen sivustolle viimeistään matkan jälkeisellä viikolla Mikan kanssa. Ei voi muuta kuin todeta, että meidän oma ITK kotisuomessa on varsin korkeatasoinen konferenssi – tai ei ainakaan huonompi kuin tämä!

Verkostoitumistakin täällä on ennättänyt toteuttaa – esimerkiksi sattumoisin törmäsin jo heti aamupäivällä galgarylaiseen tutkijaan, joka oli juuri saanut väitöskirjansa tehtyä ja väiteltyä – hänen tutkimusintressissään on toiminnan teoria!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

October 27, 2009

E-Learn 2009 – ensivaikutelmia

E-Learn-konferenssin rekisteröityminen alkoi tänään – samalla saimme konferenssiohjelman ja abstraktiluettelon, joiden pohjalta alkoikin sitten orientoituminen ja oman konferenssiohjelman suunnittelu. Sen suunnittelu ei ole ihan helppoa noin valtaisasta esitysten joukosta – esityksiä on rinnakkain 10 sessioita samanaikaisesti, ja jokaisessa 2-3 esitystä. Abstraktien lueskelun ja esitysten selailun perusteella vaikuttaa, että pinnalla olevia aiheita ovat mm. blended learning, sosiaalinen media, virtuaalimaailmat, personoidut opiskeluympäristöt, käsitekartat ja mallintaminen niiden avulla sekä sosiaalinen verkostoituminen. Osallistujia on ympäri maailmaa. Konferenssissa panostetaan myös verkostoitumiseen – käytössä on eri välineitä – Twitter, Facebook, Ning ja blogi. Mielenkiintoista konferenssia odotellessa!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Create a free website or blog at WordPress.com.