Avoimestitutkien

February 6, 2014

Lisää lisätyn todellisuuden tuotantovälineitä

Niinhän siinä aina käy, että juuri kun saa jonkun tuotoksen valmiiksi, siihen ilmaantuu heti jotakin lisättävää :) Viittaan tässä siis edellisessä postauksessa mainittuun Lisätyn todellisuuden tuotantovälineiden vertailuun. Maailmaa ei taideta valmiiksi saada yhdessä julkaisussa, ja jo siitäkin syystä blogi- ja wikityyppiset julkaisualustat ovat pysyväisluonteisempia julkaisuja joustavampia, kuten on tullut jo moneen kertaan todettua.

Lueskelin Dunleavyn & Deden (2013) katsausta* paikkatietopohjaisista, pelimäisistä skenaariotyyppisistä oppimisympäristöistä ja niihin liittyvästä tutkimuksesta. Muutoinkin hyvin aihealueeseen liittyvää tutkimusta koostavassa artikkelissa on myös lyhyt katsaus olemassaolevasta teknologiasta, jolla on mahdollista tuottaa AR-toteutuksia ilman teknistä osaamista. Saatavilla olevasta teknologiasta ja sen toimivuudestahan paljon riippuu, minkälaisia toteutuksia on mahdollista tuottaa.

Dunleavyn & Deden mukaan ideaalinen kehitysalusta artikkelissa kuvatun genren mukaisille AR-oppimistoteutuksille sisältää seuraavat ominaisuudet:

  • WWW-selainpohjainen editori
  • Digitaalisten objektien ja multimedian (tekstin, äänen, grafiikan) augmentointi fyysisen ympäristön päälle
  • Sisältöjen esittäminen paikkatietoperustaisesti (GPS:n ja kompassin avulla) peliympäristössä tapahtuvan toiminnan perusteella
  • Mahdollisuus vaihdella kartta- ja kameranäkymän välillä ympäristössä kuljettaessa
  • Käyttäjän pääsy pelin aikana pelisovelluksen kautta peliin liittyvän tiedon arkistoihin
  • Youtube- ja Vimeo-videoiden hyödyntämismahdollisuus
  • Mahdollisuus roolittaa opiskelijoiden toimintaa pelin aikana
  • Esitettävien objektien ym. sisältöjen hallinta dynaamisesti riippuen pelin kulusta
  • Mahdollisuus lisätä erilaisia arviointimekanismeja peliin palautteen antamiseksi
  • Datan kerääminen talteen pelin aikana (esim. pelaajien tekemät muistiinpanot, kuvaamat kuvat jne.)
  • Pelissä käytettävien mobiililaitteiden välinen kommunikointmahdollisuus
  • QR-koodien hyödyntämismahdollisuus sisältöjen esittämiseksi
  • Kuvapohjaisen lisätyn todellisuuden kuten interaktiivisten 3D-mallien esittämismahdollisuus
  • Sosiaalisen median välineiden integrointimahdollisuus

Artikkelissa oli listattu joitakin vaihtoehtoja, jotka mahdollistivat paikkatietopohjaisten opetussovellusten / -pelien toteuttamisen. Näitä sovelluksia on myös taulukoitu artikkelissa sen mukaan, miten edellämainitut vaatimukset toteutuvat niissä. Suurin osa listatuista sisällöntuotantovälineistä on maksullisia, ja tuossa vastikään ilmestyneessä AR-tuotantovälineiden vertailussamme yksi vertailtaviksi valittujen sovellusten kriteeri oli juurikin maksuttomuus. Kovin moni Dunleavyn ja Deden listalla olleista välineistä ei siis olisi sillä perusteella mukaan päässyt. Hoppalan olisi ehkä voinut ottaa omaan vertailuun mukaan, ja siihen olen joskus aikaisemmin tutustunutkin, tosin muistikuvani mukaan se ei ollut kovinkaan helppokäyttöinen. ARIS vaikuttaa kuitenkin kiinnostavalta. Siihen minulla on ollut tarkoitus tutustua perusteellisemmin jo pitkään, mutta vasta nyt tämän listauksen innoittamana ryhdyin tuumasta toimeen. Artikkelissa listatut sovellukset löytyvät tästä lisättynä omilla kommenteillani kustakin:

  • ARIS – maksuton, mutta pelisovellus toimii vain iOS-käyttöjärjestelmällä varustetuissa mobiililaitteissa. Tätä tutkailin ja kokeilin enemmänkin, lopputuloksena syntyi ARIS-peruskäyttöohje (.pdf) suomeksi. Englanninkielisiä ohjeita löytyi useampiakin toteuttajan www-sivuilta, yksi ohje taisi olla jopa espanjankielinen :) Yleisvaikutelma oli, että sovelluksella saa toteutettua varsin monipuolisia oppimispelejä, ja referensseinä mainitut muutamat Yhdysvalloissa toteutetut pelit ovat varsin mielenkiintoisia (mm. University of Wisconsin–Madisonin toteuttama DowDay-oppimispeli). Vaikka ARIS-sovellusta mainostetaan helppokäyttöisenä, se vaatii kuitenkin jonkin verran perehtymistä ohjeisiin, eikä käyttöliittymä ei ole kovin intuitiivinen. Olemme kouluttaneet Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikössä lisätyn todellisuuden (opetus)käyttöä jonkin verran vuoden 2013 aikana, ja tarkoitus on jatkaa koulutuksia myös vuonna 2014. ARIS otetaan taatusti mukaan yhdeksi uudeksi sovellusten toteutusvälineeksi! Tietoa koulutuksista löytyy yksikkömme täydennyskoulutussivuille.
  • buildAR – maksullinen, en kokeillut. Huom. myös BuildAR-niminen, kevytversiona maksuton kuvatunnistukseen perustuvan lisätyn todellisuuden toteuttamiseen on olemassa!
  • FreshAiR – sovelluksella pystyy luomaan yhden pelin omaan kokeilukäyttöön ilmaiseksi, muutoin maksullinen. Vaikutti kuitenkin hyvin helppokäyttöiseltä ja monipuoliselta alustalta.
  • Hoppala Augmentation – Hoppalalla olen joskus tehnyt kokeiluita, mutta en ole kamalasti uskaltanut luottaa tähän, sillä viimeisimmät päivitykset sivuilta löytyvät vuodelta 2011. Ilmeisesti edelleen kuitenkin toiminnassa.
  • TaleBlazer – tuolta esittelysivulta en löytänyt linkkiä itse sovellukseen, mutta hakukoneella löytyi linkki sovelluksen sivuille. Pikavilkaisulla näyttäisi olevan maksuton sovellus, tätä kirjoittaessa en ole vielä ehtinyt tarkemmin perehtyä / kokeilla, tarkoitus olisi kuitenkin pikimmiten tutustua.
  • 7Scenes – maksullinen, en kokeillut.

Ehkä on vielä syytä mainita loppuun, että yllä olevan listan sovelluksista kaikki eivät ole lisättyä todellisuutta kuin hyvin väljästi tulkiten.

Lähteet

* Dunleavy, M. & Dede, C. 2013. Augmented Reality Teaching and Learning. In J.M. Spector, M.D. Merrill, J. Elen & M.J. Bishop (Eds.) The Handbook of Research for Educational Communications and Technology (4th ed.) Springer: New York.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

January 31, 2014

Lisätyn todellisuuden tuotantovälineiden vertailu

Osana AVO2-hankkeen 3DM-osahankkeen toimintaa on ilmestynyt verkkojulkaisu Lisätyn todellisuuden tuotantovälineiden vertailu, jossa minä ja hankekumppani Mikko Liukkonen (AduSal Oy) olemme vertailleet lisätyn todellisuuden tuotantovälineitä sekä teknisen että ei-teknisen käyttäjän näkökulmasta.

Mikko Liukkosen on vertaillut lisätyn todellisuuden tuotantosovellusten toimivuuden tarkkuutta markkerin tunnistamisen ja augmentoitavan sisällön kohdentamisen osalta. Vertailtavat sovellukset olivat Metaio SDK, In2AR ja Vuforia, ja niiden osalta keskityttiin tutkimaan kuvanseurannan toimintaa. Tutkittaviksi valittiin seuraavat ominaisuudet, joilla on tärkeä rooli kun puhutaan immersiivisestä ja hyvin toimivasta lisätystä todellisuudesta:

  • Seurannan alkamisen nopeus ja varmuus
  • Maksimi- sekä minimietäisyydet seurannalle ja sen alkamiselle
  • Seurannan toimiminen osittain peitetyllä referenssikuvalla
  • Tarkkuus ja vakaus
  • Suorituskyky

Vertailussa päädyttiin siihen tulokseen, että Vuforia oli parempi kuin kilpailijansa, koska se pärjäsi kaikissa kokeissa kilpailijoitaan paremmin ja oli testiryhmän mielestä toiminnaltaan erinomainen.

Itse vertailin sisällöntuotannon helppoutta lisätyn todellisuuden selainsovelluksiin (Layar, Aurasma, Wikitude, junaio) ilman teknistä osaamista. Vertailu tarjoaa apua AR-selaimen valintaan ei-tekniselle käyttäjälle, joka haluaa itse toteuttaa yksinkertaisia AR-sisältöjä. Toteutetun vertailun perusteella on vaikea suositella mitään tiettyä AR-selainta yleisesti. Aurasmalla, Layarilla ja Augmented Gallery -nimisellä tuotantovälineellä (joka ei ole tällä hetkellä käytettävissä) sisältöjen luominen on helpointa, mutta välineen valinta on riippuvaista halutuista ominaisuuksista, kuten kuvatunnistus- tai paikkatietopohjaisuudesta, tai käytettävissä olevista laitealustoista. AR-selaimen ja sisällöntuotanto-osan valinnassa olisi hyödyksi, jos sama AR-selain ja sisällöntuotanto-osa mahdollistaisi sekä kuvatunnistus- että paikkatietopohjaisten sisältöjen toteuttamisen ilman teknistä osaamista. Valitettavasti kaikki vertaillut AR-selaimet Layaria lukuunottamatta vaativat joko-tai -valintaa: erityyppisten sisältöjen tuottaminen samaan AR-selaimeen on maksullista tai vaatii ohjelmointitaitoa, vaikka itse selain tukisikin molempia sisältötyyppejä. Layariin on mahdollista tuottaa sekä kuvatunnistus- että paikkatietopohjaista sisältöä, mutta tämä vaatii eri sisällöntuotantoosien käyttöä.

Kansikuvasta jälleen kiitokset Leena Koskimäelle :)


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

September 18, 2012

Twheel – uudenlainen visuaalinen käyttöliittymä

Suomalainen Fluid Interaction -niminen yritys on kehittänyt aivan uudenlaisen, visuaalisen käyttöliittymän Twitteriin. Twheelin kehittäjät mainostavat käyttöliittymäänsä aivoystävälliseksi.

Käyttöliittymän suunnittelun ja toteutuksen taustalla olevaan filosofiaan voi tutustua yrityksen blogista löytyvän kirjoituksen kautta – Twheelistä löytyy juttu myös uusimmasta (11.9.2012) Tiede-lehdestä sivulta 54.

Sovellus on toistaiseksi saatavissa iPhoneen, yrityksen sivulta löytyvän tiedotteen mukaan se olisi myös tulossa Android-laitteille.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

August 15, 2012

Visualisointia

Jo päättyneen AVO-hankkeen aikana toteutetussa hanketutkimuksessa nousi hanketoimijoilta esiin toive hanketoimintamme ja eri osahankkeiden ja -projektien keskinäisten suhteiden ja toiminnan visualisoimiseksi. Jossain vaiheessa tuli etsiskeltyä tähän mahdollisesti soveltuvia työkaluja (kuten Dabbleboardia), mutta asia ei kamalasti edennyt – liekö johtunut välineiden puutteesta, toimivan visualisointitavan puutteesta vai ihan vaan ajatuksen hauduttelutarpeesta. AVO2-hankkeessa tarve visualisoinnille on akuutti edelleen. Koska tietoa on niin paljon ja aikaa sen läpikäymiselle kuitenkin vain vähän, tulisi löytää jokin sellainen esitysmuoto, jonka kautta AVO2-hankkeesta kiinnostunut saa hyvän kokonaiskuvan mahdollisimman nopeasti, jopa yhdellä vilkaisulla.

Ylipäätään datan visualoisointi tuntuu olevan melko kuuma aihe tällä hetkellä – isommassakin mittakaavassa – olemassa olevien tietovarantojen esittämisessä ja analysoinnissa. Tiivis artikkeli datan visualisoinnista löytyy Helsinki Region Infosharen www.hri.fi -verkkopalvelusta. Ks. myös David McCandlessin TED talk datan visualisoinnista:

Viime vuoden lopulla Online Educa -konferenssissakin esiteltiin jonkin verran visualisointiin soveltuvia välineitä (ks. matkaraportissani esitelty joitakin).

Kesäkuussa pohdimme hanketutkimus- ja laatuporukan kanssa tapoja AVO2-toiminnasta viestimiseen mahdollisimman visuaalisesti ja mielenkiintoisesti. Pahitteeksi ei olisi, että kohderyhmällemme tarjoutuisi myös mahdollisuus kommentoida tai jollakin tavalla osallistua hanketoimintaamme ja sen kehittämiseen. Esiin nousi parikin kiinnostavaa ajatusta, joita olisi syksyn 2012 kuluessa hanketoimijoiden kanssa kehitellä eteenpäin toteutuksen tasolle.

Ensinnäkin ajattelimme lähteä visualisoimaan hanketoimintaan liittyviä keskeisiä käsitteitä interaktiivisten posterien avulla. Hankekollega Kaisa kertoi Glogster-nimisestä sovelluksesta, jolla voi tehdä verkkoposterin. Glogsterin esittelysivulla sitä kuvataan sosiaaliseksi verkostoksi, joka perustuu glogien luomiseen ja jakamiseen. Glogi on nimitys sovelluksella luotaville interaktiivisille postereille, joihin voi sisällyttää mm. tekstiä, grafiikkaa, musiikkia, videoita. Kokeilin toteuttaa kokeiluglogia hankkeemme yhden käsitteen, yhteisöllisen oppimiskulttuurin visualisoimiseksi ja avaamiseksi.

Muitakin mahdollisia työkaluja vastaavantyyppisen verkkoposterin luomiseksi löytynee. Maanantaina kuulin hanketoimijakollegalta Annelta ThingLink-nimisestä työkalusta. ThingLinkillä näyttäisi onnistuvan myös verkkoposterien tuottaminen. Glogsteria kesäkuussa kokeillessani en löytänyt siitä mahdollisuutta jakaa glogia muiden editoitavaksi edelleen, jolloin ainoaksi mahdollisuudeksi jää yhteisen tunnuksen jakaminen kaikille niille, keiden haluaa editointiin osallistuvan. ThingLinkissä sen sijaan muokkausoikeuksia voi jakaa halutessaan. Kuvan luominen ja linkittäminen oli erittäin helppoa (sovellus oli varsin intuitiivinen). Tein itse yksinkertaisen kokeilukuvan, jossa aloittelin rakentamaan kuvaohjetta tietokoneen oheislaitteiden kytkemisestä koneeseen…

Keksimme kesäkuussa myös, että AVO2-hanketoimintaa voitaisiin havainnollistaa erilaisia aikajanasovelluksia käyttämällä. Olen kokeillut jotakin vastaavaa joskus muutama vuosi sitten, mutta en oikein osannut lähteä sitä käyttämään. Nyt etenkin muutama noista sovelluksista innosti ihan eri tavalla. Ihastuin erityisesti Dipityyn. Dipity mahdollista kommenttien jättämisen, se antaa jakaa yksittäistä aikajanamerkintää / -postausta sosiaalisen median yleisimmin käytettyjen verkkopalveluiden kautta, esittää monimediaista aineistoa… Tein testiaikajanan AVO2-hanketoiminnan visualisointia ajatellen.

Muita verkossa toimivia aikajana-softia joita testailin olivat:

Löysin myös vertailutietoa aikajanasoftista / -verkkopalveluista.

Mindmap-työkalutkin ovat kehittyneet eteenpäin. Jo edellä mainitussa Online Educa 2011 -raportissa oli maininta Spiderscribe-nimisestä miellekarttasovelluksesta. Spiderscribe mahdollistaa myös muunlaisen aineiston kuin pelkän tekstin linkittämisen miellekarttaan.

Erilaisten webbisisältöjen organisointiin ja jakamiseen tarkoitettua Pearltrees-nimistä sovellusta voi myös käyttää miellekarttojen luomiseen.

Tänä aamuna hankkeemme hanketutkimus- ja laatupalaverissa puhuimmekin siitä, että ko. työkalua voisi hyvin käyttää myös esimerkiksi oman verkostomme toimijoiden ja osaprojektien sekä -hankkeiden välisten suhteiden havainnollistamiseen. Kokeilin itsekin hieman työkalun käyttöä – tällainen pikakokeilustani tuli :)

Olen ehkä maininnutkin, että oma hahmottamistapani on hyvin lineaarinen ja tekstuaalinen. Olen kuitenkin huomannut innostuneeni visuaalisemmista esittämistavoista enemmän nyt, kun välinepuolella näyttäisi olevan nyt enemmän, parempaa, kypsempää ja monipuolisempaa tarjontaa. Tiedoksi muuten kaikille kiinnostuneille: Sometu-verkosto on järjestämässä elokuun viimeisellä viikolla Virtuaali-Qelluntaita yhdessä tekemisen teemalla, ja yhdessä tekemisessä kokeillaan juurikin erilaisia tekemistä visualisoivia välineitä. Tervetuloa mukaan!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

December 22, 2011

Tarinoita blogien käytöstä -julkaisu on ilmestynyt!

Yhdeksän kirjoittajan voimin tuotettu koostejulkaisu blogien käytöstä on vihdoin ilmestynyt! Julkaisun painettua versiota on tarkoitus jakaa erilaisessa opetusteknologian käyttöön liittyvissä tapahtumissa kuten ITK-konferenssissa keväällä 2012 Hämeenlinnassa. Julkaisusta on tuotettu myös verkkoversio.

tarinoita_blogien_kaytosta

Olen todella kiitollinen kaikille julkaisun kirjoittajille että lähditte mukaan, ja erittäin tyytyväinen kirjoittamiinne tarinoihin. Toivottavasti tarinoista on iloa kaikille blogeista ja bloggaamisesta kiinnostuneille, tai bloggaamista vasta harkitseville. Mieleeni tuli myös, että julkaisun blogitarinathan olisivat erinomainen aineisto jollekin gradun tai muun lopputyön tekijälle!

Oikein hyvää, rauhallista ja rentouttavaa joulua sekä onnea ja menestystä tulevalle vuodelle 2012!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

January 25, 2011

Kynä on näppistä mahtavampi?

Törmäsin tämän päivän Aamulehden tiedeuutisten kautta mielenkiintoiseen tutkimukseen, jonka Stavangerin yliopiston apulaisprofessori Anne Mangen ja Marseillen yliopiston neurofysiologi Jean-Luc Velay ovat julkaisseet*. Heidän tutkimustuloksensa tiivistetysti kertoo, että kirjoittaminen kynällä on oppimisen kannalta tehokkaampaa kuin tietokoneen näppäimistöllä kirjoittaminen. Ainakin itse olen ihan omakohtaisesti kokenut tämän, sen takia kirjoitan aina muistiinpanot käsin esim. konferenssiesityksiä kuunnellessani tai mistä tahansa niitä kirjoittelenkin. Koetin aikanaan siirtyä kirjoittamaan niitä läppärillä, mutta koin että se ei ole samanlaista, enkä ikään kuin saanut siitä irti yhtä paljon – en osaa edes täysin selittää tuntemustani, mutta prosessoin asioita aivan eri tavalla kynä kädessä, paljon tehokkaammin ja laajemmin. Niinpä palasin kynään ja paperiin, vaikka sen johdosta koenkin usein olevani melkoinen reliikki ;) Onhan toki koneella kirjoittamisella puolensa, se on nopeampaa. Mutta itse olen oman tapani valinnut ja siinä aion pitäytyä niin kauan kuin se paremmalta tuntuu.

Mielenkiintoista siis oli lukea tästä Mangenin ja Velayn tutkimuksesta. Toki vieraiden kirjainmerkkien kirjoittaminen käsin vs. koneella ei mielestäni ole välttämättä paras esimerkki, jos halutaan tarkastella abstraktimpien asioiden oppimista kirjoittamalla, mutta noin laajemmin tutkijoiden valottamat asiat aivoissa tapahtuvasta tietojenkäsittelyprosessista tuovat uutta tietoa oppimisen tutkimukseen. Itse olen aina peräänkuuluttanut tutkimustuloksia, jotka tuovat tietoa oppimisesta neurofysiologisena prosessina. Se on mielestäni ihan yhtä tärkeää kuin oppimisen tutkiminen sosiaalisena prosessina – emme voi irrottautua oppimisemme perustasta. Suosittelen myös lämpimästi jo useampi vuosi sitten ilmestyneen Jeff Hawkinsin ja Sandra Blakesleen On Intelligence -kirjan** lukemista kaikille aiheesta kiinnostuneille!

Koen myös asioihin paneutuvan lukemisen tärkeänä ja tervetulleena vastapainona nk. information snacking -kulttuurillemme. Tästä kirjoittelinkin jo joku viikko sitten. Pikainen silmäily on toki tärkeää päivittäisessä elämässä, kun tietoa on niin paljon, ja oleellisen valinta siitä massasta sekä syventyminen siihen paremmalla ajalla. Tuntuu vain, että sitä parempaa aikaa on yhä hankalampi ottaa syvälliseen paneutumiseen. Ja siinä koen olevan jotakin samaa kuin kynällä kirjoittamisessa paperille.

Niin, mitä tulee näiden mainitsemieni ja linkkaamieni lähdeaineistojen lukemiseen – en ole ehtinyt lukea yhtäkään näistä niin perusteellisesti kuin haluaisin. On Intelligencen lukeminen on loppusuoralla – aloitin sen vuosi sitten flunssasta toipuessani, ihan loppuun en päässyt tervehtymisen takia (!), siitäkään huolimatta, että kirja todella tempaisi mukaansa. Mangenin ja Velayn artikkelia en myöskään ole lukenut kokonaan, sen sijaan luin Aamulehden lyhyen uutisen ja Stavangerin yliopiston webbisivulla olleen artikkelin tästä tutkimuksesta. Learning Circuits -blogin artikkelin information snacking -kulttuurista olen lukenut, mutta koska ko. artikkeli on ko. blogin kuukausittaiseen kysymykseen (helmikuu 2010) liittyvä keskustelunherättäjä, en ole ehtinyt lukea kiinnostavia siihen linkattuja blogikirjoituksia ja -kommentteja. Information snacking -kulttuuriin liittyy myös Information foraging -teoria, josta mm. Jakob Nielsen kirjoittaa sivuillaan jo vuonna 2003…

Tämän kirjoituksen pointtini, kautta rantain ja osin kirjoituksen aiheen vierestäkin ;), on tavallaan se, että erityisen haastavaa voi olla paneutua syvällisesti ja tämän taidon opettaminen tänä päivänä, kun toisaalta myös informaation snäkkäily ja silmäily nopeasti olennainen sieltä kaivaen on tärkeää. Syvällisempi paneutuminen ja pysähtyminen nähdään helposti vastakkaisena niin paljon nykyään korostettavalle muutostarpeelle ja muutoksen välttämättömyyden puolesta puhumiselle (tästä puhuin vuosi sitten AVOn webinaarissa). Totuus lienee jossakin siellä välissä?

Viitteet:

*Mangen, A. & Velay, J-L. 2010. Digitizing literacy: reflections on the haptics of writing. In Mehrdad Hosseini Zadeh (ed.) Advances in Haptics. InTech. URL (luettu 25.1.2011) http://www.intechopen.com/books/show/title/advances-in-haptics

**Hawkins, J. & Blakeslee, S. 2004. On intelli­gence. How a new understanding of the brain will lead to the creation of truly intelligent machines. New York: Henry Holt and Company.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

September 23, 2010

Uudet kujeet – uudet ja / tai / vai vanhat välineet?

AVO-haketutkimuksen haastatteluaineistoista esiin on noussut useita kiinnostavia asioita. Yksi sellainen on välineiden ja toimintamallien muuttamisen liittyminen toisiinsa. Lisäksi tähän liittyen olen pohtinut sitä, täytyykö uusia välineitä käyttää vai voiko pitäytyä vanhoissa, hyviksi havaituissa? Entäpä miten on yksilökohtaisten mieltymysten ja tottumusten huomioonottamisen kanssa välinevalinnoissa? Koetan tässä hieman kartoittaa maastoa ja tuoda esiin erilaisia näkökulmia.

AVO-hanketutkimuksessa on taustalla toiminnan teorian viitekehys ja sen kautta tarkasteltuna välineiden ja toiminnan kehittyminen tapahtuvat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa (Ahonen, Engeström & Virkkunen 2000, 286-288). Eli kun toiminnassa ilmenee ongelmia, vanhoja välineitä (niin konkreettisia kuin abstraktejakin) pyritään kehittämään eteenpäin siten, että ongelmat saadaan ratkaistua. Käyttäjä saattaa esimerkiksi keksiä uusia käyttötarkoituksia vanhoille välineille, jossakin kohtaa keksitään täysin uusi väline korvaamaan vanha ei-toimiva. Kehittyneemmät välineet taas aiheuttavat painetta muuttaa itse toimintaa, koska vanha tapa tehdä asioita ei ole enää tehokas tai toimiva uuden välineen myötä. Tällainen näkemys toiminnan ja välineiden kehittymisen logiikasta vaikuttaa jotenkin järkeenkäyvältä omienkin kokemusteni pohjalta.

Vanhojen toimintamallien toimimattomuus ja hankaluus sysää yleensä välineiden kehitystyön vauhtiin. Esimerkiksi sosiaalisen median kehityskulun taustalla voidaan nähdä tilanne, jolloin vain teknisesti osaavat pystyivät julkaisemaan webissä – tämän tilanteen “ratkaisuksi” on kehitetty välineitä, joilla kuka tahansa pystyy julkaisemaan, vieläpä erittäin helposti. Nyttemmin, kun meillä on valittavissa käyttöön lukuisia sosiaalisen median välineitä, voidaan nähdä aiheutuneen painetta muuttaa omaa toimintaa, koska on huomattu, että vanhat toimintamallit eivät enää uusien välineiden kanssa olekaan toimivia tai vaikkapa auta saamaan kaikkea hyötyä irti uusista välineistä.

AVO-hankketoimijoiden kesken on pähkäilty aina välillä sitä, tulevatko välineet vai toimintatavat ensin. Välineiden käyttöönottamisesta ja kokeilusta liikkeelle lähtevä* sosiaalisen median koulutus vaikuttaa helposti ensivaikutelmaltaan kestämättömältä mallilta. Kuitenkin AVO-hanketutkimuksen pohjalta on noussut esiin hanketoimijoiden kokemuksiin perustuvat näkemykset siitä, että sosiaaliseen mediaan vasta tutustuvien on helpompi ymmärtää mistä on laajemmin kyse, kun he ensin saavat kokeilla konkreettisia välineitä. Sen jälkeen yleensä tulee automaattisestikin vahva tarve saada tietoa toimintamalleista. Sama ilmiö verkko-opetusalustan käyttöönottoon liittyen on havaittu myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston Oppimiskeskuksen verkko-opetuksen tukihenkilötiimissä – verkko-opetusalustan käyttöönotto herätti pohtimaan omaa opetusta laajemminkin (Muukkonen 2006, 81). Toisaalta vaarana näkisin välineistä lähtevässä koulutuksessa kuitenkin sen, että huonot kokemukset välineen käytöstä voisivat johtaa siihen, että kokeilija ei ennätä edes päästä sille tasolle, että alkaisi pohtia toimintamalleja välineen käytön taustalla, koska saattaa todeta esim. hankalan välineen myötä, että ei aio panostaa koko asiaan enempää.

Mitä tulee uusiin välineisiin ja niiden käytön ja kokeilun puoltamiseen, on varmasti perää siinä, että ilman pitkäaikaista fiksoitumista tiettyyn välineeseen mieli pysyy avoimena muutoksille ja toimintaa saadaan kehitettyä myös nopeammin, kun rohkeasti kokeillaan uutta. Niin kauan kuin käytämme vanhoja välineitä, olemme myös helposti sidoksissa vanhoihin toimintatapoihin. Toisaalta näen myös vaaroja siinä, että jatkuvasti kokeillaan uutta. Esimerkiksi Peter Jarvisin mukaan ihminen tarvitsee sekä muutosta että pysyvyyttä oppimisessaan (Jarvis 1992, 198-199). En ole ihan täysillä ole itse sen takana, että vanhoja välineitä pitäisi jatkuvasti sysätä syrjään uusien tieltä, koska välineiden avulla tehdään jotakin ja tämä “jokin” pitäisi olla keskiössä ja välineiden tulisi tukea sen saavuttamista mahdollisimman tehokkaasti tai toimivasti. Eli mikäli väline toimii tarkoituksessaan hyvin, mielestäni kannattaa pitäytyä siinä niin kauan kuin se toimii. Utelias voi olla samanaikaisesti uudellekin ja kiinnittää tietoisesti huomiota toiminnan katkosten ja ongelmien tunnistamiseen merkkinä siitä, että vanha väline ei ehkä olekaan enää se toimivin mahdollinen.

Uusissakin välineissä näkyy toiminnan teorian mukaan koko se kehityskulku, mikä on johtanut ko. välineen kehittymiseen (Ahonen, Engeström & Virkkunen 2000, 286-288). Uudet välineet perustuvat vanhoille. Laitteessa, jolla tätä blogitekstiä luet, näkyy se kivi, jonka kivikauden asukas otti kouraan ja alkoi käyttää vasarana :) Koska kehitys tapahtuu pääosin hiljalleen, eivät hyppäykset vanhasta uuteen tapahdu hetkessä ja selkeästi. Toisaalta osa vanhoista työvälineistä on edelleen käytössä ja hyväksi havaittuja. Kirjoitustaito on kehitetty jo varhain, ja me yhä kirjoitamme merkeillä edelleen, merkit ovat tosin muuttuneet ja siirtyneet myös digitaaliseen muotoon. Kirjapainotaito on myös kehittynyt varhain – edelleen kirjoja luetaan ja myydään, vaikka nyttemmin onkin paljon keskustelua siitä, tuleeko sähköinen muoto korvaamaan paperikirjat. Vaikka moni lehtijulkaisija on koettanut siirtyä paperilehdestä sähköiseen, siirtymät ovat epäonnistuneet koska ihmiset haluavat lukea paperisen sanomalehden aamiaispöydässä. Tilanne voi muuttua, kun lukulaitteet kehittyvät tarpeeksi. Toisaalta vanhaa keksintöä johon edelläkin viitattiin – vasaraa – ei ole syytä heittää menemään tänäkään päivänä. Sähköisiä naulaimia on kehitetty, mutta perusvasaralle löytyy yhä käyttöä, enkä usko että ihan heti on näköpiirissä vasaran katoaminen rautakaupan hyllyltä.

On mielenkiintoista ajatella siirtymistä kirjepostista sähköpostiin. Nykyisin on todella harvinaista saada keneltäkään käsin kirjoitettua kirjettä, mutta toisaalta – kun sellainen postiluukusta kolahtaa, se on helposti yksi viikon parhaita juttuja ja ilahduttaa monta päivää. Sähköpostin käytöstä on siirrytty jo monissa yhteyksissä paljolti erilaisiin reaaliaikaisen kommunikaation mahdollistaviin välineisiin (jotka mahdollistavat samalla myös paljon muuta), joissa voidaan chattailla reaaliaikaisesti. Nopeudessaan chat ja puhelimella soitettu puhelu ovat varmasti melko lailla samalla tasolla. Kyse ei varmasti ole pelkästään siitäkään, että vanha väline olisi toimimaton ja aikansa elänyt, vaan osin kyse lienee myös siitä, että uusilla että vanhoilla välineillä on hieman erilaisia käyttöfunktioita. Perinteisellä kirjepostilla voi edelleen tehdä suuren vaikutuksen, sähköpostilla voi yhä viestiä mutta yleensä sillä viestitään jos on enemmän asiaa kerralla. Pikaviestimet ja yhteisösovellukset taas sopivat reaaliaikaiseen kommunikaatioon. Siinä miksi joku käyttää puhelinta, kun joku toinen valitsee tekstuaalisen kanavan, on varmasti sekä käytännöllisiä (mm. hinta, viestin jakaminen helposti useammalle samalla jne.) että yksilökohtaisiin mieltymyksiin liittyviä eroja.

Tällä hetkellä koetetaan kovasti puhua esim. videomateriaalien puolesta, perusteluna käytetään sitä että nuoret käyttävät paljon aikaa katselemalla videoita ja ilmaisevat asioita kuvin. Puhutaan että tekstuaalinen ilmaisu on eilispäivää. On totta, että kuvat kertovat paljon, ja nykyään usealla on vähintäänkin kännykässä kamera, millä voi napsia helposti kuvia arkipäiväisistä tilanteista. Tämä on ehdottomasti hyvä asia. Myös webistä löytyy yhä enemmän videomateriaalia. Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että opiskelussa erilaisten havainnollistavien videoiden, animaatioiden ja kuvien käyttöä olisi ehdottomasti syytä lisätä. Olen itsekin opiskelijan roolissa tätä monesti toivonut. Mutta mitä tulee niiden käytön lisäämiseen itsessään, noudattaisin hieman malttia. En näe siinä mitään vikaa, että opiskelijat laitetaan metsään ja kehotetaan napsimaan kännykkäkameralla kuvia. Mutta kuvien napsiminen ei vielä riitä, vaan opiskelijoita täytyisi myös ohjata esim. analysoimaan jälkikäteen kuvia, jotta ne eivät jää vain irrallisiksi kuviksi. Vastaava asia on havaittu myös simulaattoriopetuksessa – ei riitä, että opiskelijat opiskelevat simulaatioiden kautta, vaan he tarvitsevat myös jäsennyskehyksen opitulle (Ranta 2003).

Lisäksi esimerkiksi webistä löytyvät videot vaihtelevat kovasti tasoltaan ja opetuksellisuudeltaan. Mitä tulee opetustarkoitukseen varta vasten tehtyihin monimediaisiin esityksiin, mielestäni kannattaisi palauttaa mieleen myös multimediaoppimisen teorioita (esim. Richard E. Mayer sekä taannoin tekemäni tiivistys aiheesta) ja ymmärtää miten ihmisen havainnointi ja tiedonkäsittely toimivat. Paljon on puhuttu myös narratoidusta materiaalista ja sen tarpeellisuudesta. Varmasti on hyvä asia, että on saatavilla luentotallenteita joita voi ottaa halutessaan mukaan matkalle tai lenkille kuunneltaviksi, tai eri tavoin näkö-/lukurajoitteisia voidaan ottaa huomioon. Mutta mikäli teksti korvataan kuvalla ja äänellä, onko tilanne sen jälkeen yhtään parempi niitä kohtaan, jotka haluavat tai tarvitsevat tekstiaineistoja? Itse en halua minuuttia pidempiä videopätkiä useinkaan kiireessä katsella, koska en ennalta koskaan tiedä aineiston laadusta. Videota tai audiotallennetta käyttäessäni minun on pakko katsella tai kuunnella se loppuun, ennen kuin tiedän, mitä se sisältää ja oliko se katselemisen tai kuuntelemisen arvoinen. Sen sijaan tekstiaineistosta voin nopeasti hahmottaa keskeisen, tärkeän ja uuden, ja hyppiä haluamani kohdat nopeasti ylitse – tai olla paneutumatta nopealla päätöksellä tarkoitukseeni sopimattoman aineiston lukemiseen. Tähän liittyvä blogikirjoitus pohdiskelee osin samoja asioita.

Jotenkin minusta aina ja yhä tuntuu siltä, että kaikki pakotetaan opiskelemaan samalla tavalla yhä edelleenkin – sen mukaan, mikä milloinkin on in, tai sen mukaan, mitä tapoja opettaja itse suosii. Kun keksitään jotain uutta, se haluttaisiin kaikkien käyttöönotettavaksi. Oppijoiden erilaisuudesta on puhuttu iät ja ajat, siitä miten toinen oppii pohdiskelemalla paremmin ja toinen toimimalla, miten joku luentoja kuuntelemalla ja joku taas lukemalla tai muiden kanssa keskustelemalla. Samoin siitä, miten erilaiset aineistot ja niiden toimivuus vaihtelee tilanteesta ja opittavasta asiasta riippuen. Sama pätee paitsi oppimiseen, myös muihinkin kommunikaatiopreferensseihin. Silti tätä ei mielestäni osata ottaa tarpeeksi huomioon**. On hyvä että lasten kyseessä ollessa “pakotetaan” kokeilemaan erilaisia tapoja, jotta lapsi voisi myös muodostaa käsityksen itselleen sopivista tavoista tutustuttuaan ja kokeiltuaan erilaisia vaihtoehtoja – tämä liittyy tietysti myös reflektointitaitojen kehittymiseen. Mutta siinä vaiheessa kun kaikille on jo suhteellisen vakiintunut itselle parhaiten sopiva tapa, eikö olisi viisaampaa antaa opiskelijan melko pitkälle pitäytyä siinä?

Lopuksi: Meillä on yhä enemmän välineitä useine eri ominaisuuksineen ja yhä paremmat mahdollisuudet ottaa huomioon yksilöiden erilaiset preferenssit niiden käytön suhteen. Osaammeko oikeasti käyttää välineitä ja niiden ominaisuuksia erilaisia preferenssejä tukevasti, vai lähdemmekö heti hakemaan uutta välinettä jos täsmälleen siihen tarkoitukseen suunniteltua välinettä ei löydy, jota tarvitsisimme? Mieleen tulee hyvä esimerkki siitä, miten ystäväni käyttää matkapuhelinta luovasti. Hänellä ei ole usein aikaa näpytellä tekstareita pikkuasioista joista ei viitsi soittaakaan. Hän nauhoittaakin puhelimellaan äänitallenteen ja lähettää sen multimediaviestinä!

Alaviitteet:

* En tarkoita tällä nyt sitä, etteikö välineet edellä liikkeelle lähtevissä koulutuksissakin voisi olla johdattelua aiheeseen – toisaalta myös voidaan hillitä esiteltävien ja kokeiltavien välineiden määrää, jotta kokonaisuus ei räjähdä käsiin. Välinelähtöisyyttäkin voi olla monenlaista – puhtaasti välineiden käyttöä ilman yhteyttä käyttötarkoitukseen vs. välineen käytön opettelua esimerkkitapauksena siten, että se on liitetty myös käyttötarkoitukseen. Onko jälkimmäinen edes varsinaista välinelähtöistä koulutustakaan?

** Blogosfäärissä olen huomannut viime viikkoina vilkasta keskustelua oppimistyyleistä ja siitä onko niitä lopulta olemassakaan (kirjoittelen tästä aiheesta piakkoin enemmänkin). Ottamatta tähän asiaan kantaa sen enempää, näkisin tärkeänä, että oppijoiden reflektointitaitojen vahvistamiseen kiinnitetttäisiin yhä enemmän huomiota, jotta he voisivat tunnistaa erilaisia tilanteita ja oppisisältöjä sekä niihin sopivia tapoja opiskella ja valita itse.

Lähteet:

Ahonen H., Engeström Y. & Virkkunen J. 2000. Knowledge Management – The Second Generation: Creating Competencies Within and Between Work Communities in the Competence Laboratory. In Y. Malhotra (ed.) Knowledge Management and Virtual Organizations, 282-305. London: Idea Group Publishing.

Muukkonen, J. 2006. Verkko-opetuksen tukipalvelut Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Teoksessa J. Muukkonen (toim.) Oppiva Opettaja 3: Verrko-opetusta Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Hallinnon julkaisuja 155. Lappeenranta: Lappeenrannan teknillinen yliopisto. URL (luettu 10.9.2010) https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/31003/TMP.objres.197.pdf?sequence=1

Ranta, P. 2003. Virtuaalitodellisuus opiskeluympäristönä. Loppuraportti Tietoyhteiskuntainstituutin myöntämään rahoitukseen. Tampereen teknillinen yliopisto, Digitaalisen median instituutti. URL (viitattu 5.3.2010) http://www.uta.fi/laitokset/ISI/julkaisut/Virtuaalitodellisuus_opiskeluymp_loppuraportti.pdf


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

September 15, 2010

Helppo ja nopea työväline yhteseen piirusteluun

AVO-hankkeessa on toivottu hanketoiminnan visualisointia. Yksi hankehaastatteluissa esiin tullut tapa oli osaprojektien ja niiden välisten yhteistyökuvioiden piirtäminen kaaviona. Mindmap-työkalut eivät tässä oikein toimi, ja Google Docsin piirtotyövälinekin on melko kömpelö.

Törmäsin todella helppokäyttöiseltä ja nopealta vaikuttavaan Dabbleboard-nimiseen online-sovellukseen, josta on saatavilla sekä ilmainen että maksullisia versioita. Käyttöohjevideon avulla pääsi nopeasti jyvälle perustoiminnoista ja itse kokeilemalla sovelluksen logiikka hahmottui melko nopeasti, Harto Pönkä on myös tehnyt Slideshareen esityksen Dabbleboardin käytöstä ja esitellyt sen yhtenä mahdollisuudena käyttää sitä mindmapin luomiseen. Pikakokeilulla ihan toimiva työväline!

Työkalu mahdollistaa piirroksen jakamisen muille lähettämällä webbilinkin (sovelluksen kauttakin voi linkin lähettää suoraan) ja chattaamisen piirtämisen yhteydessä. Piirustus on aina julkinen ilmaisversiossa.

db

Ulos piirustuksen saa .png-muodossa – alla olevassa kuvassa vielä keskeneräinen AVO-osaprojektien suhteita visualisoiva kuvio:

avokaavio


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Create a free website or blog at WordPress.com.