Avoimestitutkien

September 3, 2010

Kohti vertaisuutta

Yksi mielenkiintoisimmista asioista mikä on AVO-hankkeen hanketutkimuksen kautta noussut esiin on vertaisuus. AVO-hankkeen taustaideologiaan kuuluu ajatus siitä, että käyttäjät itse osallistuisivat sisällöntuotantoon, ja tavoitteena hankkeessa on saada aikaan vertaisoppimisen tuotannon verkostoja – AVOssa siis pyritään tukemaan ja edistämään vertaisverkostojen muotoutumista. Käytännön tasolla hanketoimijat esiintyvät kuitenkin pitkälti asiantuntijaroolissa ja toiminta kohdistuu tietyssä mielessä ylhäältä alas -tyylisesti noviiseihin – osin siitäkin huolimatta, että tästä asetelmasta aktiivisesti koetetaan pyristellä eroon. Keskeisin ongelma on mielestäni siinä, että asiantuntijat on vielä helppo nähdä keskenään vertaisina, mutta asiantuntija ja noviisi eivät ole lähtökohtaisesti keskenään vertaisia toisilleen. Tämä tulee hyvin esiin hanketutkimuksen kautta – tässä muutamia pohdintoja asiaan liittyen, kun koetan hahmottaa itselleni mitä vertaisuus on ja edellyttää.

Niin, mitä vertaisuus ensinnäkin on? Miksi vertaisuutta tarvitaan? Termi vertainen (peer) voidaan määritellä seuraavasti: henkilö jolla on sama (sosiaalinen) asema, arvo, ikä, laillinen asema, samanarvoiset kyvyt, taidot tai pätevyys kuin toisella henkilöllä. Termi voidaan yhdistää myös vertaisryhmä-termiin, jonka määritelmä voidaan tiivistää seuraavasti: sosiaalinen ryhmä tai ryhmä ihmisiä johon kuuluu statukseltaan tai iältään samankaltaisia ihmisiä, joilla on samanlainen kiinnostuksen kohde, ja jotka ovat tasa-arvoisia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Kiteyttäen vertaisten voidaan nähdä haluavan tukea toisten kehittymistä esimerkiksi jakamalla omaa osaamistaan yhteiseksi hyväksi. (Vertaistuotannon laadun hallinta 2009, 9-12.) Erilaisten vertaisverkostojen lisääntyminen on usein keskusteluissa tuotu esiin myös vastuunottona toisista, kun formaalit tukirakenteet eivät riitä, toisaalta myös mataloittamaan avun jakamista. Yhteisellä ponnistuksella ja erilaisen osaamisen yhdistämisellä on nähty voitavan saavuttaa enemmän.

Noviisi on esimerkiksi TheFreeDictionaryn määritelmän mukaan uusi tai kokematon suhteessa tiettyyn tehtävään, tilanteeseen tms., aloittelija. Sen sijaan asiantuntija on samaisen tietosanakirjan mukaan henkilö, jolla on korkeantasoiset tiedot tai taidot tietyllä erityisellä asiantuntemusalueella. Näin ollen noviisi ja ekspertti ovat toisilleen ikään kuin vastakohdat. Pohdittaessa noviisiutta tai eksperttiyttä suhteessa vertaisuuteen, noviisia ja asiantuntijaa ei voida nähdä vertaisina toislleen, jos ajatellaan että ollakseen vertainen tulee toimijoilla olla samanarvoiset kyvyt, taidot tai pätevyys. Toisaalta taas voidaan ajatella, että olennaista on se, että toimijoilla on samanlainen kiinnostuksen kohde, ja että he ovat tasa-arvoisia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Toisaalta on myös huomattava, että asiantuntijuus eri asioiden suhteen on myös levittäytynyt siten että harvoin yksi on asiantuntija kaikessa. Tästä nimenomaan on hyötyä – jos vaikkapa puhutaan vertaistuottamisesta, eri asiantuntijuusalueiden toimijat saavat usein yhdessä aikaan enemmän kuin yksin toimien. Mutta jos liikutaan tietyllä kapealla asiantuntemusalueella, jossa on ko. asian suhteen sekä asiantuntijoita että noviiseja, on syytä kuitenkin kysyä, voivatko toimijat olla täysin vertaisia toisilleen?

AVO-hanketutkimuksen kautta tulee esiin asetelma, jossa AVO-toimijat ovat pitkälti asiantuntijoita, jotka ylhäältä päin koettavat tiputtaa noviiseille uutta tietoa ja opastaa uusien toimintamallien pariin liittyen hankkeen sisältöalueisiin. Hankkeen tavoitteena tietysti myös osaltaan on tiedon tuottaminen ja levittäminen, mutta sen tapahtuminen vertaisuus-asetelmassa on suuri haaste. Tämä näkyy monessa tilanteessa (mm. AVO-hankkeen koulutuksissa) vaikka niin ei olisi tarkoitettukaan. On tilanteita, joissa kouluttajat, perustellustikin*, jakavat tietoa asioista ja silloin asetelma väkisinkin noudattelee ainakin ulkoisilta merkeiltään opettajajohtoisen katedeeriopetuksen mallia. Kuitenkaan kyse ei ole pelkästään siitä, minkälaisen tilanteen kouluttaja luo – usein myös koulutettavat odottavat tätä jo omana kouluaikanaan oppimaansa asetelmaan perustuvaa opetustilannetta. Tämähän on siis paljon AVO-hankettakin laajempi haaste – keksiä miten purkaa asetelma, joka on este vertaisuuteen perustuvalle toimintamallille. AVO-toimijioille myös mielellään tyrkätään asiantuntijaviitta – kouluttaja saatetaan esitellä koulutettaville huippuasiantuntijana, jonka jokainen sana on kuin kultahippu.

Jos lähtökohtana on alussa esittämäni kysymys siitä, voivatko tietyn alueen asiantuntija ja noviisi eivät ole keskenään vertaisia, on syytä tarkastella asiantuntijuuden ja vertaisuuden välisiä jännitteitä. Onko asiantuntijan viitasta haittaa? Jos, niin milloin? Milloin sitä tarvitaan? Voiko asiantuntijoista ja tavallisista kansalaisista tulla vertaisia? Jos, niin miten?

AVO-hankkeessa tuotettiin syksystä 2009 kevääseen 2010 wikikirjaa Viisautta wikin tekoon vertaistuotantona. Tuotantoprosessin vertaiset olivat eri tavoin wikien kanssa tekemisissä olevia tai wikeistä kiinnostuneita toimijoita eri organisaatioista. Oletus siis oli, että toimijat ovat vertaisia – ainakaan vertaisuutta ei tultu kyseenalaistaneeksi tai sen enempää pohdittuakaan prosessin aikana. Työskentelyn palautteessa** tuli esiin mm. seuraavanlainen kommentti, kun kysyttiin mitä mieltä osallistujat olivat osallistumisesta tuotantoprosessiin: “­Kaikin tavoin kiinnostavaa. Itseni yllätti oma asennoitumiseni työhön: aristelin aika lailla kirjoittaa yhdessä muiden kanssa. Koin muut paremmiksi asiantuntijoiksi kuin itse olen.” Kysyttäessä miten ryhmäläisten aikaisempi toistensa tuntemus vaikutti työskentelyyn, tuli seuraavanlainen vastaus: “Koin itseni aika ulkopuoliseksi, koska työskentelen konkreettisella alalla konkreettisessa projektissa. Ajattelin, että muut ovat sosiaalisen median vanhoja kettuja ja täysverisiä nörttejä, minä tällainen humanisti, jonka osaamisella ei taida olla siinä porukassa mitään painoarvoa.” Tämä kommentti tosin jatkui positiivisesti: “Mutta eihän se ihan niin ollut, kyllä minäkin sain tuotua näkemyksiäni mukaan. Mutta ymmärrän, että monelle voisi olla vaikea tulla uutena porukoihin mukaan.” Tämä oli yksi sellainen asia, mikä sai minut pohtimaan vertaisuutta. Olivatko kaikki wikikirjan tuottajat oikeastaan vertaisia toisilleen? Edellämainitut palautekommentit mielestäni viittaavat selkeästi siihen, että näin ei välttämättä ollut. Ryhmässä toimiminen kyllä sujui siitäkin huolimatta, ja työskentely koettiin positiivisesti, ilmeisesti mukaan uskaltauduttiin omista ennakkopeloista huolimatta. Yhteinen tuotanto saattaa silti sujua, vaikka vertaisuuskokemusta ei syntyisikään. Tässä kohtaa aloinkin pohtimaan sitä, että jos ennakkoasetelma ei ole yhteistuotantoprosessissa täysin vertaisuudelle perustuva ainakaan asiantuntemuksen jakautumisen suhteen, miten noviisiasemassa olevat rohkaistuvat mukaan?

Samoja asioita on tullut pohdittua myös AVOn kevätpuolella 2010 tehtyjen hanketutkimushaastattelujen kautta***. Niissä tuli useammassa haastattelussa esiin, tavalla tai toisella, että hanketoimijaporukassa koetaan kahtiajakoa edelläkävijöihin / huippuasiantuntijoihin versus aluetta suppeammin tai vähemmän tunteviin noviiseihin. Tämä on aiheuttanut kokemusta siitä, että kaikki eivät ole täysin tasavertaisia osallistumaan keskusteluihin tms. – sinänsä siis esteitä ei ole, mutta jokunen toimija on kokenut näin. Jotta hanketoiminnan sujuvuus voitaisiin taata, on tarpeen toteuttaa kehittämistoimenpiteitä, joiden tuloksena kaikki voisivat kokea kuuluvansa tasaVERTAISINA toimijoina hankkeeseen riippumatta siitä ovatko edelläkävijä-asiantuntijoita vai noviiseita. Haastatteluissa tuli myös esiin asioita, joiden koettiin vaikuttavan toimijaporukasta ulossulkevasti. Vaikkapa teknisluonteisen jargonin puhuminen sosiaalisen median asioista hankkeen yhteisissä keskusteluissa koettiin poissulkevana. Haastatteluissa tuli myös esiin se, että muita hanketoimijoita ei välttämättä tunnettu eikä käytössä ollut yhteistä keskustelukanavaa, jonka kautta voitaisiin keskustella myös informaalimmista asioista ja siten tutustua toisiin (hanketoimijat ovat toisistaan fyysisesti etäällä ja järjestettyjä yhteisiä tapaamisia on noin pari kertaa vuodessa). Vaikka kyseessä on verkostotoiminta eikä tarkoituksena ole ollutkaan väkisin muodostaa mitään tiivistä yhteisöä, voisi nähdä kuitenkin tietynasteisen yhteisökokemuksen (Sense of a Community) tai ehkä tässä tapauksessa “Sense of a Networkin” syntymisen tärkeäksi tässäkin hankkeessa. Sense of a Community -käsitteen avulla kuvataan yhteisöille tyypillisiä piirteitä ja yhteisöjen menestyksekkään toiminnan edellytyksiä. Yhteisökokemusta käsittelevissä tutkimuksissa on nähty luottamuksen, hyödyn kokemisen ja jäsenten tuntemuksen olevan tärkeitä toimijoita yhteenliimaavia piirteitä. (Blanchard & Markus 2002; Ellonen, Kosonen & Henttonen 2007.)

Mielenkiintoinen oli myös haastatteluissa esiin nostettu havainto siitä, että koulutustilanteiden kahvitauoilla kouluttajat saattavat puhua keskenään jargonia, kun koulutettavat istuvat vieressä toivoen ehkä keskustelua koulutuksen asoista itseä lähempänä olevalla tasolla, kenties myös tiettyä tiputtautumista noviisin tasolle ja rohkaisua eteenpäin. Tämän koettiin synnyttävän kahtiajakoa asiantuntijoihin ja noviiseihin negatiivisessa mielessä. Haastatteluissa tuli esiin myös asioita, joiden kautta noviisiudesta päästiin ikään kuin tasaveroisen toimijan tasolle – ainakin siis siinä mielessä, että enää ei koettu ahdistusta omasta osaamattomuudesta suhteessa asiantuntijoihin vaan koettiin, että itsekin kuuluu porukkaan (tähän liittyen kannattaa lukaista blogikirjoitus, jossa puhutaan sisäpiiristä ja ulkopuolisista – sekä vierailijoista). Kun löydettiin sosiaalisen median opetuskäytön parissa toimiva porukka ja sen käyttämät keskusteluvälineet ja -kanavat sekä tutustuttiin välineisiin, tilanne vapautui. Varmasti tämä vaihe on juuri se ratkaiseva, minkä jälkeen asiantuntijuutta ei enää nähdä negatiivisena ilmiönä jonka edessä koetaan omaa huonommuutta ja painetta että itse pitäisi yltää samaan kuin asiantuntija, tai jossa itse ei uskalla sanoa mitään ja osallistua keskusteluun.

Asiantuntijan tulee siis koettaa mataloittaa noviisin kynnystä päästä sisälle ryhmään ja ymmärtää minkälaiset asiat siihen vaikuttavat niin edistävästi kuin poissulkevasti. Toisaalta jotenkin tuntuu, että asiantuntijuudesta sinänsä on tullut negatiivisesti koettu asia sosiaalisen median myötä avautuneiden tasa-arvoistuneiden osallistumismahdollisuuksien myötä. Tavoitteena tulisi olla, että voitaisiin edelleen hyväksyä, että joku on asiantuntija yhdellä ja toinen toisella alueella ja asiantuntijoita edelleen tarvitaan, mutta samanaikaisesti tähdätä siihen, että toimijat, joilla on samanlainen kiinnostuksen kohde, voisivat olla tasa-arvoisia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, riippumatta toimijoiden asiantuntijuudesta tai noviisiudesta.

Alaviitteet:

* Sivuhuomiona totean, että mielestäni joitakin asioita vaan on tehokkaampi opettaa siten, että asioista tietävä kertoo muille. Se ei kuitenkaan itsessään sulje pois mahdollisuutta vuorovaikutteiseen kommunikaatioon eikä viime kädessä pitäisi olla este sille, että vertaisuus toteutuisi – vertaisuus pitäisi vaan ottaa ennemminkin asetelmana, jossa toinen tietää enemmän jostakin ja toinen jostakin muusta ja asiantuntija-noviisi -roolien vuorottelun kautta. Mielestäni luennointi sinänsä ei liity, tai sen ei pitäisi liittyä tähän, vaan se pitäisi nähdä yhtenä menetelmänä, joka ei sisällä kannanottoa siihen että luennoitsija tietää kaikesta kaiken, tai että kuulija ei voisi olla vertainen luennoitsijalle. Kannatan itse lämpimästi sitä, että koulutustilanteessa käytettävät menetelmät ja asetelmat mietittäisiin siltä pohjalta, minkälaisten asioiden opettaminen on kyseessä. Monia taitoja on turha koettaa opettaa / opiskella luennoimalla tai lukemalla. Toisaalta on myös asioita, joiden opetuksessa nämä menetelmät ovat hyödyllisiä. Lisäksi mielestäni myös tulisi laittaa enemmän painoa opiskelijoiden henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja tyyleihin.

** Syksyn 2010 aikana Wikit ja blogit opetuksessa -osaprojektiltamme on tulossa case-raportti wikikirjan tuottamisprosessista.

*** Tulokset ovat vasta alustavasti käsiteltyjä, pari haastattelua vielä tarkemmin analysoimatta. Tarkempia tuloksia esitellään tässä blogissa heti kun analyysit on tehty.

Lähteet:

Blanchard, A. L. & Markus, M. L. 2002. Sense of virtual community – maintaining the experience of belonging. In System Sciences, 2002. HICSS. Proceedings of the 35th Annual Hawaii International Conference on Volume, Issue, 7-10 Jan. 2002, 3566-3575.

Ellonen, H-K., Kosonen, M. & Henttonen, K. 2007. The development of a sense of virtual community. International Journal of Web Based Communities 3(1), 114-130.

Vertaistuotannon laadun hallinta. Käsikirja vertaistuotannon laadun hallintaan. 2009. Käsikirjan versio 1.0. QMPP-projekti. URL (viitattu 3.9.2010): http://www.qualityfoundation.org/peer-production/downloads/QMPP-Handbook-Finnish_ver10.pdf


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Advertisements

September 1, 2010

Sosiaalisen median tutkimusseminaarin jälkipohdintoja

Osallistuin eilen Sosiaalisen median tutkimusseminaariin (Research Methods for Social Media) Otaniemessä. Seminaarin ohjelmasivu ja esitysten slidet ym. löytyvät myös verkosta. Tässä hieman omaa yhteenvetoani seminaarin annista.

Tervetuliaissanojensa yhteydessä Kristiina Kumpulainen Opetushallituksesta nosti esiin kysymyksen, muuttaako sosiaalinen media ihmisen käyttäytymistä ja tarvitsemmeko uusia menetelmiä, tai toisaalta – ovatko nykyiset / vanhemmat menetelmät yhä riittäviä ja miltä osin. Sosiaalinen media on lisäksi useita eri tieteenaloja yhdistävä tutkimuskenttä – ilmiötä on mahdollista ja välttämätöntäkin tarkastella useiden eri tieteenalojen kautta. Tarvitsemme uudenlaisen frameworkin sosiaalinen media -ilmiön tutkimiseen. Tutkimustuloksia ja -innovaatioita tulisi myös Kumpulaisen mukaan soveltaa käytäntöön siten, etteivät tulokset jäisi suljettuihin tutkimusyhteisöihin. Sosiaalinen media itsessäänkin tarjoaa tähän erinomaisia välineitä.

Lisbeth Klastrup Tanskasta (IT University of Copenhagen) puhui aiheesta Users are Useless – Some Reflections by a Social Media Researcher. Hän mietti esityksensä kautta, mitkä ovat ne oikeat kysymykset, joita pitää kysyä, kun tutkitaan sosiaalista mediaa. Olennaista on ymmärtää, että tutkijan tulee itsekin käyttää sosiaalista mediaa ja mennä siihen mukaan voidakseen ymmärtää mistä on kyse. Klastrupin mukaan yksi olennaine kysymys on myös käyttäjä-käsitteen selventäminen, jota hän pohti käyttäjä – yleisö -ulottuvuudella – tavallaanhan sosiaalisessa mediassa tuotetaan materiaalia myös itselle – meille kaikille (vrt. produsage). Myös jatkumo passiivisesta sohvaperunasta aktiiviseen ja aidosti kantaaottavaan ja vaikuttavaan toimijaan löytyy sosiaalisen median käyttäjäkentästä. Käyttäjillä on hyvin erilaisia rooleja vaihdelleen tuottajista monenlaisiin kuluttajiin ja myös ei-aktiivisiin käyttäjiin jotka eivät millään tavalla osallistu, vaikka olisivatkin on-line. Klastrup toi myös esiin asian, että moniin sosiaalisen median ryhmiin liittyminen (vrt. esim. Facebookin ryhmät) on yleistä, mutta vain pieni osa on ryhmässä aktiivinen. Syyt liittyä ryhmiin saattavat olla hyvin pinnallisia ja vailla syvempää vaikuttamaan pyrkivää tarkoitusta. Lisäksi sosiaalisen median ja perinteisen median suhde on kiinnostava, eikä niitä tulisi tarkastella toisistaan erillisinä, vaan yhdessä. Usein sosiaalisen median ryhmiä syntyy jonkin mediailmiön ympärille, ja toiminnan intensiteetti heijastelee sitä, mitä muussa mediassa nousee esiin. Viemisiksi Klastrup antoikin esityksensä kautta seuraavat asiat:

  • tarve käyttäjän toiminnan rikkaammalle ja vivahteikkaammalle sanastolle
  • ymmärryksen siitä että sosiaalinen läsnäolo ei ole sama asia kuin sosiaaliseen mediaan osallistuminen
  • sosiaalisen median kontekstualisoinnin yhdessä muuhun mediaan ja sen herättämiin affektiivisiin reaktioihin

Jaakko Suomisen puheenvuoro aiheesta How do you do, Social Media? On triangulation matrixes and everyday research practices oli kiinnostava pohdinta siitä, miten triangulaatiota voitaisiin käyttää sosiaalisen median tutkimuksen meta-metodina, koska sosiaalinen media on ilmiö monitieteellisessä ympäristössä, jossa on hyvin monenlaisia menetelmiä ja teorioita. Tätä hän perusteli tieteenalan kehittymiseen liittyvistä lähtökohdista (ei vahvistunutta koulukuntaa – esiparadigmaattinen vaihe, uuden alueen kartoittaminen, teoreettisesti ja metodologisesti edistyksellinen lähestymistapa) sekä myös käytännölliseltä kannalta (uudet innovaatiot syntyvät rajapinnoilla, julkaisuja useiden eri tieteenalojen lehtiin joka vaatii eri perspektiivejä, esiymmärryksen luominen). Sosiaalista mediaa olisi Suomisen mukaan myös hyvä tarkastella kolmesta eri näkökulmasta – tutkimuskohteena, välikappaleena tai työkaluna. Suomisen pohdintoja esityksen taustaksi löytyy kattavammin hänen blogistaan.

Minna Isomursu VTT:ltä alusti aiheesta Social media in user research: immersion, privacy and contribution. Hänen näkökulmansa aiheeseen oli Suomisen edellä mainitun jaottelun mukaisesti sosiaalisen median käyttäminen tutkimuksessa. Isomursu pohti tutkijan mukaan menemistä tutkittavaan kohteeseen (esimerkiksi tietty sosiaalisen median yhteisösivusto) sen ymmärtämiseksi, yhteistuottamista tai jopa tutkimista ja sen liittymistä myös tutkittavien omaan digitaalisen identiteetin rakentamiseen sekä yksityisyyteen ja sisällön omistajuuteen. Sosiaalisen median tutkimisen eettiset näkökohdat nousivat vahvasti esiin, koska sosiaalinen media tuo mukanaan laajan kirjon täysin uudenlaisia asioita, joihin tutkijankin on otettava kantaa. Mitä jos tutkittava ei halua olla äänetön ja nimetön toimija? Entä onko luvallista käyttää yhdessä tuotettua sisältöä tutkimusaineistona, jos kaikilta tuottajilta ei ole kysytty lupaa (vaikka tuotokset ovatkin julkisia ja osin voi olla jopa hankala selvittää ketkä kaikki ovat olleet mukana tuottamassa)?

Itse en valitettavasti päässyt osallistumaan seminaarin iltapäivän workshopeihin, mutta onneksi yhteenvedot ryhmien työskentelystä on dokumentoitu talteen.

Osin workshopeissa varmasti näihin päästiinkin pureutumaan, mutta pohdin seminaarin jälkeen (itse alaa tutkivana ja vihreänäkin tutkijana) että kaipaisin ehkä laajempialaista jäsennystä sosiaalisen median tutkimukseen – eri tieteenalojen tyypillisistä lähestymistavoista ja traditioista, tutkimusmenetelmistä, minkälaisia avauksia tieteenalojen suunnista on tehty sosiaalisen median tutkimukseen (näitä taisi workshopeissa ollakin), niiden mahdollisuuksista ja ehkäpä heikkouksista jne. Tällaisen jäsennyksen kautta olisi hyvä ponnistaa eteenpäin ja vastata Kristiina Kumpulaisen esittämään huutoon tarpeesta pohtia mitä uutta ja mitä vanhaa.

Kiitokset seminaarin järjestäjille ja esiintyjille omasta puolestani!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

August 17, 2010

Syyskauden aloittelua

Kesäloman jälkeen työpöydällä odotti työhön kiinnipääsyä helpottamaan lomaa ennen laadittu to do -lista, jolta löytyi monenmoista kiinnostavaa. Melkein hankalinta oli päättää, mistä aloittaa. Töitä on lomaltapaluun jälkeen jo reilu viikko takana, ja asiat tuntuvat etenevän jo hyvää vauhtia, kun omat akut ovat loman jälkeen täynnä virtaa.

AVO-hanketutkimuksen haastatteluaineistojen läpikäyminen jatkui heti ensimmäisenä työpäivänä, kun tietokone vielä päätti jatkaa lomaansa eikä suostunutkaan käynnistymään. Hyvä että aineistot oli paperille printattuna! Haastatteluaineistoista nousee esiin paljon hankkeen aikana opittua ja hanketoimijoiden itse jäsentämää – näitä asioita päästään purkamaan ja jäsentämään yhdessä hanketapaamisessa AVOruuslennolla ensi viikolla. Mukaan otetaan myös AVO-hankkeen koulutuspalautteissa esiin tulleita asioita, jotka tuovat myös kohderyhmän näkökulmaa siihen, mihin suuntaan hanketoimintaa tulisi kehittää.

Tietokone ehkä olisi halunnut jatkaa lomaansa vielä pidempäänkin, mutta tietotekniikkatukihenkilömme sai puhuttua sen ympäri ja yhteistyöhaluiseksi jo ensimmäisen työpäivän iltapäivän aikana :) Koneelta löytyikin sitten jo keväällä aloitettu raportti keväällä 2010 päättyneen Viisautta wikin tekoon -wikikirjan vertaistuotantoprosessista. Ilmeisesti kesäloma oli tehnyt hyvin tehtävänsä – oli nimittäin mukava huomata että olinkin ehtinyt raporttia kirjoitella keväällä pidemmälle kuin muistin. Siitä oli helppo jatkaa loman jälkeen “uusin silmin”. Raportissa kuvataan kirjan työstämisprosessia ja nostetaan esiin uudenlaisia toimintatapoja, joita vertaistuottaminen, wikikirjan tuottamisprosessin pohjalta, tuo mukanaan. Lienee myös hyvä mainita, että syksyllä 2010 käynnistyy myös Viisautta blogin käyttöön -wikikirjan tuotantoprosessi vastaavalla konseptilla, kuin millä Viisautta wikin tekoon -kirja on tuotettu (blogikirjaa on tosin jo ennen prosessin käynnistymistä aloitettu tuottamaan keväällä 2010). Wikikirjan tuotantoprosessissa opitun ja siitä saadun palautteen pohjalta tuotantoprosessia on edelleenkehitetty hieman.

Jatkoin myös juuri ja juuri ennen lomaa aloittamaani vastaavaa case-raporttia toisesta AVO-kokonaisuuteen kuuluvasta ilmiöstä, mobiililaitteiden käytöstä. Raportissa tuodaan esiin kesäkuussa 2010 AVO-hankkeessa toteutetun Mobiilikesäkoulun kokemuksia ja peilataan niitä esimerkiksi Tampereen yliopiston muissa mobiilihankkeissa esiin nousseisiin kokemuksiin sekä tutkimuksiin. Raportissa pyritään etsimään mobiililaitteiden käyttöön liittyviä vastaavia uudenlaisia toimintatapoja kuin vertaistuotantoon – niitä tuntuu tosin vielä tällä hetkellä hankalalta löytää ja eritellä. Ainakin monia mielenkiintoisia huomioita ja ajatuksia mobiililaitteisiin liittyy, ja raportin kautta pyritään ainakin tuomaan esiin niitä näkökohtia ja asioita, joita olisi tärkeää tutkia.

Lisäksi Tampereen yliopiston osaprojektissa on keväästä asti ollut työn alla wikiselvitys, josta tässäkin blogissa on kirjoitettu aikaisemmin – myös Viisautta wikin tekoon -wikikirjasta löytyy selvityksen johdanto-osaa Wikin valinta -osiosta. Selvityksen tavoitteena on tuoda esiin wikien valintaan liittyviä asioita helpottamaan niiden parissa pähkäilevää. Selvityksessä vertaillaan käyttökokeilujen ja testailujen kautta siihen mukaan valittuja wikejä – ei kuitenkaan yksityiskohtaisesti vaan enemmänkin yleisesti mm. niiden käytön helppoutta tai hankaluutta, soveltuvuutta eri käyttötarkoituksiin, ominaisuuksien kattavuutta ja laajennettavuutta sekä tuodaan esiin vertailtavien wikien erityispiirteitä. Lisäksi selvitystä varten tehdään kyselyitä ja haastatteluita organisaatioissa, joissa ko. wikejä käytetään. Niiden pohjalta saadaan tuotua esiin aitoja käyttökokemuksia. Koska wikejä voidaan käyttää monin eri tavoin ja erilaisiin käyttötarkoituksiin, jokaisen organisaation kokemukset ovat tietysti ainutlaatuisia – se mikä sopii ja toimii yhdessä, ei välttämättä toimi toisessa. Organisaatio-casejen tarkoitus on kuitenkin toimia esimerkkitapauksina ja valottaa osaltaan sitä, mistä wikien käytössä on kysymys ja mitä niiden käyttöön liittyy. Selvityksen on siis tarkoitus tarjota pelkkää eri wikialustojen arviointia laajempaakin näkökulmaa siihen, mitä wikien käyttöön alustasta riippumatta liittyy – ennakko-oletuksena on oikeastaan se, että samoja alustariippumattomia käyttöön ja jo käyttöönottoon vaikuttavia asioita nousee esiin. Toisaalta myös valittava wikialusta vaikuttaa tiettyihin käyttöön liittyviin asioihin, joten sekään ei ole aivan sivuseikka. Wikiselvityksen kautta pyritään lisäksi nostamaan esille sitä, mikä on olennaista nimenomaan wikeille ja mikä erottaa ne vaikkapa joistakin yhteisöalustoista joihin saattaa kuulua myös wiki- tai wikimäisiä ominaisuuksia. Selvitystyö on hyvässä vauhdissa, wikivertailuja on toteutettu kesän 2010 aikana, kyselyt ja haastattelut ovat lähdössä käyntiin syyskuussa 2010. Vastaavantyyppinen blogiselvitys on tavoitteena tuottaa kevätpuolella 2011.

Monenlaista on siis viritteillä ja työn alla! Onneksi niitä tuottamassa on hyvä porukka, jota kiitän tähänastisesta ja toivotan intoa syksyn työskentelyyn :) Oikein hyvää ja tuotteliasta syksyä myös kaikille blogin lukijoille!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

February 1, 2010

Oppimistehtävät, tiedonhankinta ja uuden tiedon omaksuminen

Pidämme tutkijakollegani Nina Hynnän kanssa ITK-konferenssissa 23.4.2010 esityksen otsikon aiheesta (ks. ITK:n ohjelma). Esityksessämme haluamme erityisesti virittää keskustelua tietosisältöjen roolista niin tiedonhaussa kuin oppimisessakin. Haluamme jo ennen huhtikuuta saada aiheesta erilaisia mielipiteitä tämän blogikirjoituksen kautta. Jos tämä blogiteksti herättää tuntemuksia tietosisältöjen puolesta tai vastaan, kommenttisi ovat tervetulleita! Toivomme nimenomaan eri näkökulmia yhdistämään pyrkivää keskustelua – näkemyksemme mukaan liian helposti asia halutaan nähdä vain joko-tai.

Lyhyt johdanto aiheeseen – mistä ITK:ssa aiomme puhua:

Lähtökohtamme ovat muuttuneet tiedon tuottamis- ja jakelutavat ja niiden tuomat haasteet opetukseen. Haasteisiin on pyritty vastaamaan sekä uudenlaisilla opetusmenetelmillä että -välineillä. Näkemykset siitä, mitä oppiminen on, ovat myös muuttuneet korostaen mm. yhteyksien muodostumisen tärkeyttä tietosisältöjen sijaan sekä sattumanvaraista löytämistä ilman niin vahvaa sidonnaisuutta ulkoapäin asetettuihin tavoitteisiin. Me kuitenkin näemme tietosisältöjen ja yksilöiden omien oppimisprosessien olevan tärkeitä sekä tänään että tulevaisuudessa. Esityksessämme lähestymme tietosisältöjä oppimistehtäviin liittyvän tiedonhankinnan näkökulmasta. Informaatiolukutaidon ohjauksessa on kyse tiedonhankinnan yhdistämisestä tiedonkäytön prosesseihin – valitettavasti nämä tiedonhankinnan ja opetuksen integroimisen nimissä toteutettavat interventiot eivät aina toimi toivotulla tavalla.

Emme vastusta uudenlaisten opetusmenetelmien ja -välineiden käyttöä – päinvastoin – vaan peräänkuulutamme opetettavien tietosisältöjen sitomista niihin. Emme kannata asioiden ulkoaopetteluun ja ns. pänttäämiseen tähtäävää mallia opetuksessa. Luultavasti myös kouluissa opetetaan tänäkin päivänä paljon sellaisia sisältöjä, joita ei voi perustella edes yleissivistävyyden nimissä. Emme näe koulua ensisijaisena ympäristönä oppimiselle kaikissa asioissa – oppimisympäristöjen laajentaminen koulun seinien ulkopuolelle ja tiedon etsiminen ja keskustelun käyminen yhteydessä ‘oikeaan elämään’ on mielestämme myös kannatettavaa. Haluamme kuitenkin nostaa myös tietosisältöjen (tai sanoisimmeko paremminkin järkevien ja harkittujen sellaisten) roolin esiin, koska mielestämme se unohtuu aivan liian usein taka-alalle, tai jopa todetaan ettei tietosisällöillä ole enää merkitystä. Mielestämme olisi rakentavampaa pohtia, millä tietosisällöillä on merkitystä ja varmistaa niiden omaksuminen, jotta uusista opetusmenetelmistä ja -välineistä saataisiin todellinen hyöty irti – jotta ne ihan oikeasti auttaisivat oppimaan paremmin. Ilman tukevaa tietopohjaa ei voi soveltaa ja kehittää uutta kuin sattuman kautta. Se taas ei ole kaikkein tehokkain tapa.

Pohjana on myös ajatus siitä, että erilaisia asioita tulisi opettaa eri tavoin. Eksaktien tieteiden opetus on väistämättä erilaista kuin humanististen tieteiden, joissa ei ole yhtä totuutta asioista. Matematiikka ja sen hallinta on tärkeä edellytys monien teknisten tieteiden opiskelulle. Valitettavasti matematiikan osaaminen vaatii myös ulkoaopettelua ja pänttäämistä sekä yksilön omia pitkän puurtamisen – laskemisen ja ajattelutyön – kautta saatuja oivalluksia. Toki muiden apu ja tuki, asioiden yhdessä opiskelu ja tekeminen voi edistää oppimista, mutta ilman omaa ymmärrystä keskustelu ei muiden kanssa suju. Tämä liittyy myös riittävien perustietojen hallinnan vaatimukseen, jotta muiden kanssa käytävä yhdessä keskustelu (face-to-face tai vaikkapa blogia käyttäen) olisi riittävän syvää ja aidosti edesauttaisi oppimista sekä arvioimaan muiden argumenttien pätevyyttä.

Puhutaan paljon just in case ja just in time -opetuksesta. Just in case -opetusta kritisoidaan herkästi ja se liitetään juuri tietosisältöjen opetukseen. Nähdään, että just in time on tulevaisuuden oppimisessa olennaista – aina voi kysyä kaverilta tai hakea tarvittavan tiedon jostakin. Tietosisältöjen kannalta tätä jaottelua on ehkä syytä pohtia hieman enemmän muutaman esimerkkitapauksen avulla.

Moni asia yhteiskunnassamme on suunniteltu niin, että se perustuu tieteellisiin tutkimustuloksiin (miten talot on rakennettu, miten potilaita hoidetaan sairaalassa, miten erilaiset toimintakäytännöt on suunniteltu). Mikäli lähdemme kehittämään asioita saatuamme uutta tietoa, joka kyseenalaistaa aikasemman tai havaittuamme kehittämistarpeen, eikö kehittämisen tulisi perustua myös johonkin luotettavaan tietoon eikä mutu-tuntumaan tai onnekkaisiin arvauksiin kehittämisen suunnasta? Asioista käytävä vapaamuotoinen keskustelu on tärkeää ja voi myös muuttaa aikaisemmin oikeana pidettyä luotettavaa tietoa, mutta voidaksemme aidosti ponnistaa eteenpäin siitä, mihin tähän asti on päästy esimerkiksi tieteiden kehityksessä, meillä täytyy olla hallussa käsitys tähänastisesta kehityksestä – miksi ja miten tähän on päädytty, mitä mahdollisia tutkimustuloksia ja kehityskulkuja taustalta löytyy.

Toisaalta ammattiopetuksessa opiskelijalla täytyy olla ymmärrys vaikkapa rakennettavan talon sähköjärjestelmästä kokonaisuutena ja ymmärtää mitä se yksittäisten kytkentöjen ym. kohdalla tarkoittaa. Parturi-kampaajan täytyy tietää hiusvärien oikeat sekoitussuhteet tilanteessa kuin tilanteessa. Peruskoulupuolella on melko välttämätöntä opettaa perusmatematiikkaa (just in case), jotta myöhemmin opiskelijalla olisi mahdollisuus edetä isolle joukkoa tieteen- ja ammattialoja niin halutessaan – ilman että hänen täytyisi opiskella suunnaton määrä perusmatematiikkaa kerralla (just in time) päästäkseen sille taitotasolle, että pystyisi siirtymään vaativamman matematiikan pariin. On myös asioita, jotka avautuvat vasta myöhemmin, vaikka niitä olisikin opeteltu hieman irrallaan (just in case). Edes kaikkia lukiolaisia ei kiinnosta yhteiskuntamme poliittinen järjestelmä, tai miten yhteisistä asioistamme päätetään ja miten niihin voidaan vaikuttaa. Myöhemmin elämässä ne saattavatkin alkaa kiinnostaa. Osa asioista on helppo opetella nopeasti silloinkin (just in time), mutta opettelua helpottaa huomattavasti tällöin muistista esiin nousevat tiedonhippuset siitä, mitä puoliunessa vietetyllä yhteiskuntaopin tunnilla käsiteltiin. Nämä asiat ovat mielestämme johtolankoja sille, mitä tietopuolista ainesta on välttämätöntä opettaa erilaisen osaamisen takaamiseksi. Tietopuolen asiat voidaan toki opettaa kiinnostavammalla tavalla, joka ei perustu ulkoaopetteluun, tai jossa abstrakteja asioita pyritään havainnollistamaan enemmän kuin aikaisemmin (esim. erilaiset animaatiot ja simulaatiot). Olisi myös hyvä muistaa yksittäisten opiskelijoiden omat tavat oppia ja kunnioittaa niitä, eikä pakottaa kaikkia opiskelemaan samalla tavalla.

Olemme miettineet myös hieman laajemmin sitä, miksi me puolustamme tietosisältöjen opetusta ja näemme sen tärkeäksi – onko tämä vain saamamme päähänpinttymä, emmekö pysty hyväksymään sitä, että nykynuoret ehkä oppivat jossain määrin eri tavoin kuin miten kymmenen-parikymmentä vuotta sitten koulujaan käyneet oppivat. Ensinnäkin, meillä on omakohtaisia kokemuksia tietosisältöjen merkityksestä sekä työmme puolesta (kouluttajana ja informaatikkona) että opiskelijan näkökulmasta (myös aikuisiältä) – nämä kokemukset ovat antaneet konkreettisia kokemuksia siitä, miksi tietosisällöillä on väliä. Toiseksi olemme pohtineet asiaa kääntämällä sen kokonaan ympäri: oikeastaanhan kyse on siitä, että mikäli enää ei vaadittaisi minkäänlaisia sertifikaatteja kenenkään osaamisesta ja luotettaisiin siihen, että kaikki pystyvät ja haluavat itsenäisesti kehittää itseään, voisimme luopua oppilaita ja opiskelijoita kohtaan asetetuista vaatimuksista, jopa koko koulujärjestelmästä. Jokainen voisi käytännössä todistaa pätevyytensä ja osaamisensa. Mielestämme vuoden alussa mediassa keskustelua herättänyt aihe (josta oheinen ruutukaappaus MTV3:n sivulta) liittyy myös paljolti asioihin, joita tässä pohdimme:

valelaakari

Tietosisältöihin liittyviä asioita on pohdittu myös toisessa blogissani.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

November 1, 2009

Konferenssin jälkeisiä tunnelmia ja ajatuksia

Koti-Suomessa jälleen. Parin päivän levähdystauon jälkeen on aika hieman kertailla ja analysoida tunnelmia. Päivät olivat niin pitkiä ja rankkoja, että kamalasti ei jäänyt aikaa konferenssipäivien päätteeksi kirjoitella.

Keskiviikkona 28.10.09 keynote-puhuja Tony Karrer oli vaihtunut Terry Andersoniin, kenen aiheena oli “Empowering Professional Opennes through Groups, Networks and Collectives”. Esityksen aihe oli kiinnostava minun ja Mikan yhteisen paperin – ja tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteen – kannalta.

terry_anderson

Keskiviikkona oli myös oma esitys “Towards a New Way of Developing a Networked Model of Action – Activity Theory as a Framework” klo 17:15-18:15 sessiossa, joten aika myöhäiseen meni, päivän viimeiseen esitysajankohtaan. Kuulijoita ei ollut montaa, kuten ei monissa muissakaan sessioissa – tilanne ei siis parantunut konferenssin edetessä. Mutta esitys sujui ihan hyvin, ja sen jälkeen ennätin jutella muutaman sanan brittiopettajan kanssa, kuka oli käyttänyt toiminnan teoriaa oman opetuksensa välineenä. Päätimme olla yhteydessä konferenssin jälkeen. Esitysten jälkeen oli vielä posterinäyttely, jossa käväisimme – muutama mielenkiintoinen posteri löytyi. Muuten esitysten taso noudatteli pitkälti samaa linjaa kuin edellispäivänä.

Torstaina ehdimme olla paikalla aamupäivällä, ennen kuin lähdimme kohti kotia. Omasta mielestäni mielenkiintoisin esitys jonka kuulin, oli juuri torstaiaamuna. Bruce Elson (Birmingham City University, Technological Innovation Centre) piti esityksen aiheesta “Creating the World of Augmented Dental Training”. Itse uskon vahvasti lisätyn todellisuuden mahdollisuuksiin opetuksen ja oppimisen edistämisessä, ja tässä esityksessä kuullut asiat vakuuttivat entisestään.

sheraton

Ehkä konferenssin tärkein anti olikin saada yleiskuvaa siitä, miten asioista joiden parissa itse työskentelee, puhutaan ja ajatellaan muualla maailmassa. Hyvin samansuuntaisia ajatuksia tuntuu olevan muuallakin. Yllättävän vähän mielestäni kuitenkin sosiaalista mediaa käsiteltiin esityksissä, ja yhdessä niistä olikin tupa niin täynnä, että osa joutui tyytymään seisomapaikkoihin. Virtuaalimaailmoista puhuttiin muutamassa esityksessä, mutta ei mitään kovin ihmeellistä – omat käsitykset niiden opetuskäytöstä lähinnä saivat vahvistusta. Oikeastaan tuntui siltä, että meillä Suomessa ollaan jopa edellä virtuaalimaailmojen, kuten Second Life, käytössä – ei ainakaan muita jäljessä :) Myös luodut suhteet muutamiin kv-tutkijoihin ja e-learning-asioiden parissa puuhasteleviin toimijoihin toivottavasti poikivat hyviä asioita!

Jaoimme e-Oppimiskeskuksen SeOppi-lehtiä esityksemme jälkeen kuulijoille, ja jätimme loput lehdet pöydälle, jossa oli jaossa osallistujien esitteitä ym. Seuraavana aamuna lehdet olivat hävinneet! Toivottavasti hyviin käsiin ;)

Kaiken kaikkiaan – konferenssiin osallistuminen kannatti, ehdottomasti! Lisää raportoimme Mikan kanssa AKTIIVI-hankkeen sivuilla alkavalla viikolla.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

October 28, 2009

Ensimmäinen konferenssipäivä takana

Päivä alkoi täällä Sheraton-hotellilla jo klo 8:30 Sir John Danielin (President and CEO, Commonwealth of Learning, Canada) keynote-esityksellä “Is E-Learning True to the Principles of Technology?”, ja jatkui aina klo 18 asti.

keynote271009

Välissä oli 1,5h ruokatauko ja pari lyhyempää taukoa päivän mittaan. Esitysten jälkeen oli vielä tervetulojuhla.

decorations

Tervetulojuhlassa oli paljon väkeä, mutta itse konferenssiesityksiä kuulemassa tuntui olevan vain kourallinen ihmisiä kussakin tilassa – paljon enemmän tyhjiä paikkoja (verrattuna vaikka ITK:hon, jossa osa halukkaista kuulijoista ei edes mahdu saleihin). Lisäksi useimmissa sessioissa ei ole lainkaan chairmania jakamassa puheenvuoroja tai edes aloittamassa sessioita. Itselleni kävi peräti neljä kertaa niin, että esiintyjä ei tullut lainkaan paikalle – kyllä harmitti, kun itseäni kovasti kiinnostavat esitykset jäivät kuulematta. Esitysten taso on vaihteleva – olen kuullut enimmäkseen melko huonotasoisia esityksiä, mutta onneksi joukossa oli myös todella hyviä – ne kyllä pelastivat päivän. Kirjoitamme esityksistä tiivistelmät AKTIIVI-hankkeen sivustolle viimeistään matkan jälkeisellä viikolla Mikan kanssa. Ei voi muuta kuin todeta, että meidän oma ITK kotisuomessa on varsin korkeatasoinen konferenssi – tai ei ainakaan huonompi kuin tämä!

Verkostoitumistakin täällä on ennättänyt toteuttaa – esimerkiksi sattumoisin törmäsin jo heti aamupäivällä galgarylaiseen tutkijaan, joka oli juuri saanut väitöskirjansa tehtyä ja väiteltyä – hänen tutkimusintressissään on toiminnan teoria!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

October 27, 2009

E-Learn 2009 – ensivaikutelmia

E-Learn-konferenssin rekisteröityminen alkoi tänään – samalla saimme konferenssiohjelman ja abstraktiluettelon, joiden pohjalta alkoikin sitten orientoituminen ja oman konferenssiohjelman suunnittelu. Sen suunnittelu ei ole ihan helppoa noin valtaisasta esitysten joukosta – esityksiä on rinnakkain 10 sessioita samanaikaisesti, ja jokaisessa 2-3 esitystä. Abstraktien lueskelun ja esitysten selailun perusteella vaikuttaa, että pinnalla olevia aiheita ovat mm. blended learning, sosiaalinen media, virtuaalimaailmat, personoidut opiskeluympäristöt, käsitekartat ja mallintaminen niiden avulla sekä sosiaalinen verkostoituminen. Osallistujia on ympäri maailmaa. Konferenssissa panostetaan myös verkostoitumiseen – käytössä on eri välineitä – Twitter, Facebook, Ning ja blogi. Mielenkiintoista konferenssia odotellessa!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

September 15, 2009

Wikit ja blogit opetuksessa ja sisältöjen tuottaminen osana AVO-hanketta

Tampereen yliopiston Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitos on mukana laajassa Avoimet verkostot oppimiseen (AVO) -hankkeessa, joka kuuluu opetusministeriön hallinnoimaan Manner-Suomen ESR-ohjelman toimintalinjaan Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi. Hanke ajoittuu vuosille 2008-2011. Rahoittava viranomainen on Lapin lääninhallitus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry. Hankkeessa pilotoidaan, koulutetaan ja tuetaan uusien toimintamallien pedagogista ja kriitistä käyttöönottoa oppilaitoksissa ja kansalaistoiminnassa. Työskentelen hankkeessa projektitutkijana.

Osaprojektimme Wikit ja blogit opetuksessa ja sisältöjen tuottaminen vastuulla on tuottaa lähi- sekä verkkokoulutuspaketteja wikien ja blogien opetuskäytöstä, kouluttaa hankkeen kohderyhmiä ja luoda samalla hyviä sosiaalisen median koulutuksen käytänteitä, jotka jäisivät elämään hankkeen päätyttyäkin. Lisäksi osaprojektimme toteuttaa AVO-hankkeessa toiminnallista kehittämistutkimusta hankkeen toiminnan tueksi. Tutkimuksen tavoitteena on auttaa hanketta saavuttamaan tavoitteensa sekä tuottaa tietoa ja sellaisia toimintamalleja, joiden avulla pystytään edistämään avointa sisällöntuotantoa ja sosiaalisen median käyttöä verkostomaista toimintamallia hyödyntäen.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin lääninhallitus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

August 24, 2009

Alkajaisiksi

Filed under: Blogit,Sosiaalinen media,Tutkimukseen liittyvää — Joanna Kalalahti @ 17:33
Tags: , ,

Työni AVO-hankkeessa alkoi helmikuussa 2009. Blogin perustaminen on jäänyt puoli vuotta myöhemmäksi paristakin syystä. Harkitsevainen luonteeni on yksi syy – halusin päästä työhön ja hankkeen asioihin sisälle kunnolla ennen kuin minulle muotoutui ajatus siitä, minkälainen tämä blogi tulisi olemaan. Päädyin siihen, että haluan tehdä tästä paitsi hanketta, myös yleisemmin tutkimustani ja työtäni palvelevan blogin – näitä kun on hankala erottaa toisistaan. Toinen syy liittyy omaan tapaani pyöritellä ajatuksia kynän ja paperin kanssa – ne ovat välttämättömiä ajattelutyövälineitä itselleni yhä edelleen, vaikka tietokoneet ovat pitkälti käsin kirjoittelun syrjäyttäneetkin. Minua on pohdituttanut se, miten välttyisin tekemästä tuplatyötä – en haluaisi että siirrän vain blogiini paperille kirjaamiani ajatuksia, jotka ovat tavallaan jo siinä vaiheessa vanhentuneita, kun kynä ja paperi ovat tehneet työnsä ajattelun apuvälineinä. Aikaisemminkin blogieni kirjoittaminen on kärsinyt juuri tästä seikasta – kirjoiteltua tulee todella harvoin.

Blogin hyödyt ovat mielestäni kuitenkin kiistattomat, enkä haluaisi jättäytyä niistä paitsi mistään hinnasta. Blogi toimii erinomaisesti julkisena päiväkirjana, jonka kautta voin paitsi tuoda ajatuksiani jaettavaksi, myös saada niihin kommentteja. Kuitenkin on tunnustettava: en tiedä vieläkään, miten ratkaista kokemani ongelma kynän ja koneen välillä, mutta koetan tuoda blogini kautta tiivistetysti esiin sellaisia työhöni liittyviä ja mieltä pohdituttavia asioita, joista olisi muillekin hyötyä,  ja joihin vastavuoroisesti muiden kommentit olisivat tervetulleita.

P.S. Tietokoneet, verkkopalvelut ja sosiaalinen media ovat tätä päivää, ja niihin liittyvien taitojen oppiminen on tämän päivän kansalaistaito (vrt. Eszter Hargittai). Moni ei enää siirtyisi aikaan ennen Facebookia. Silti löytyy vielä niitäkin, jotka eivät ole sähköpostia koskaan käyttäneet – eivätkä haluakaan käytää. Täysin passiivisten ja kaikkein pisimmällä kiitävien edelläkävijöiden väliin mahtuu valtava joukko erilaisia käyttäjiä ja erilaisia tapoja käyttää tietotekniikkaa hyödyksi. Toivottavaa olisi, että jokaiselle annettaisiin mahdollisuus päästä osalliseksi tietotekniikan hyödyistä, mutta yhtä lailla jokaiselle sallittaisiin myös löytää oma tapansa sitä käyttää, tai olla käyttämättä. Sosiaalisen median sovellusten valtavan kirjon osalta on tutkimuksellisesti mielenkiintoista, miten ja mitä sovelluksia kukin käyttöönsä löytää – luontevaksi osaksi arkipäiväänsä.

« Previous Page

Create a free website or blog at WordPress.com.