Avoimestitutkien

October 7, 2011

Tilannetietoa blogitarinat-julkaisusta

Kesällä esitin tämän blogin kautta kutsun tulla mukaan kirjoittamaan Tarinoita blogien käytöstä -julkaisua, joka tuotetaan osana Avoimet verkostot oppimiseen (AVO) -hanketta. Kovasti olen mainostanut projektia verkossa, ja todella isot kiitokset kuuluvat myös muille AVO-hankkeessa työskenteleville toimijoille, jotka ovat levittäneet tietoa verkostoissaan eteenpäin – KIITOS!

Blogitarinoiden kirjoittajiksi löytyi lopulta kuitenkin vain neljä kirjoittajaa. Viimeisiä tarinoita odottelen juuri saapuvaksi. Kirjoittajille on annettu hieman lisäaikaakin, etenkin kun vasta viikko sitten sain tiedustelun, vieläkö ehtisi mukaan kirjoittamaan, kuun tieto projektista oli tavoittanut vasta silloin. Toivotin kirjoittajan enemmän kuin tervetulleeksi mukaan!

Koska tarinat ovat mielestäni niin hyviä ja erilaisia, en mitenkään raaskisi jättää julkaisua vain näiden neljän tarinan varaan. Lisäksi tarinoiden julkaisu painotuotteena tekisi mielestäni niille oikeutta (tällä hetkellä näyttää siltä, että tarinoista tuotetaan pelkästään verkkoversio), mutta vain neljää tarinaa en lähtisi painattamaan. Niinpä annan vielä yhden mahdollisuuden tulla mukaan kirjoittamaan omaa blogitarinaa!

Jos innostuit, ilmoittele minulle (joanna.kalalahti ät uta.fi) halustasi osallistua hetimiten, ja toimita valmis tarina minulle viimeistään 30.10.2011. Tarkemmat ohjeet ja infoa kirjoittajasopimuksesta löydät alkuperäisestä kirjoittajakutsusta.


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Leave a Comment »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

%d bloggers like this: