Tampereen yliopisto on mukana Kolmiulotteiset ja mobiilit oppimis- ja osallistumisympäristöt (3DM) -osahankkeessa. Tavoitteenamme on saada kokemuksia ja tietoa lisätyn todellisuuden (Augmented Reality, AR) opetuskäytöstä mm. toteutettavien sovelluspilottien kautta. Kohderyhmänämme on laajasti kaikki oppijat, mutta parissa pilotissa on tarkoitus myös selvittää erityisryhmien (vammaiset, oppimisvaikeuksista kärsivät) mahdollisuuksia hyötyä lisätyn todellisuuden käytöstä. Lisätyn todellisuuden sovellukset tekevät tuloa yhä useamman ulottuville laajasti käytössä olevien ja edullistenkin päätelaitteiden kautta (älypuhelimet, tablet-laitteet).

Maailmalla ja Suomessa on lisättyä todellisuutta jo pilotoitu ja tutkittu paljonkin, osaprojektissamme onkin ensimmäisessä vaiheessa tarkoitus tehdä kartoitusta siitä mitä jo on toteutettu ja sen pohjalta lähteä toteuttamaan omia pilottejamme. Raportoin tämän blogin ja monien muiden hankkeemme käyttämien kanavien kautta projektimme etenemisestä. Sometu-verkostoon perustin viime viikolla oman ryhmä lisätylle todellisuudelle, jossa siitä kiinnostuneet voivat keskustella ja jakaa kokemuksia ja tietoa. Tervetuloa mukaan!

Yllä on kuvakaappaus ZooBurst-nimisellä sovelluksella toteuttamastani lisätyn todellisuuden kirjasta. Kuten kuvasta näkyy, mitään ihmeitä en itse saanut ZooBurstilla aikaan, mutta sillä pääsee helposti kokeilemaan lisätyn todellisuuden kirjan tekemistä. American Association of School Librarians valitsi muuten ko. sovelluksen yhdeksi vuoden 2011 parhaaksi opetuksen ja oppimisen webbisivustoksi!

Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

Olen todella kiitollinen kaikille julkaisun kirjoittajille että lähditte mukaan, ja erittäin tyytyväinen kirjoittamiinne tarinoihin. Toivottavasti tarinoista on iloa kaikille blogeista ja bloggaamisesta kiinnostuneille, tai bloggaamista vasta harkitseville. Mieleeni tuli myös, että julkaisun blogitarinathan olisivat erinomainen aineisto jollekin gradun tai muun lopputyön tekijälle!

Oikein hyvää, rauhallista ja rentouttavaa joulua sekä onnea ja menestystä tulevalle vuodelle 2012!

Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

Blogitarinoiden kirjoittajiksi löytyi lopulta kuitenkin vain neljä kirjoittajaa. Viimeisiä tarinoita odottelen juuri saapuvaksi. Kirjoittajille on annettu hieman lisäaikaakin, etenkin kun vasta viikko sitten sain tiedustelun, vieläkö ehtisi mukaan kirjoittamaan, kuun tieto projektista oli tavoittanut vasta silloin. Toivotin kirjoittajan enemmän kuin tervetulleeksi mukaan!

Koska tarinat ovat mielestäni niin hyviä ja erilaisia, en mitenkään raaskisi jättää julkaisua vain näiden neljän tarinan varaan. Lisäksi tarinoiden julkaisu painotuotteena tekisi mielestäni niille oikeutta (tällä hetkellä näyttää siltä, että tarinoista tuotetaan pelkästään verkkoversio), mutta vain neljää tarinaa en lähtisi painattamaan. Niinpä annan vielä yhden mahdollisuuden tulla mukaan kirjoittamaan omaa blogitarinaa!

Jos innostuit, ilmoittele minulle (joanna.kalalahti ät uta.fi) halustasi osallistua hetimiten, ja toimita valmis tarina minulle viimeistään 30.10.2011. Tarkemmat ohjeet ja infoa kirjoittajasopimuksesta löydät alkuperäisestä kirjoittajakutsusta.

Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

Miten blogeja on käytetty opetuksessa sinun oppilaitoksessasi? Kuinka blogi on toiminut organisaationne markkinoinnissa tai viestinnässä? Oletko pitänyt oppimisblogia? Tai oletko hyödyntänyt blogeja jollain muulla tavalla? Kerro sinäkin oma blogitarinasi!

Mistä on kyse? Tekeillä on Tarinoita blogien käytöstä -julkaisu, johon etsimme vapaaehtoisia kirjoittajia. Tarkoitus on koota kansiin bloggauskokemuksia ja tarinoita erilaisista blogien käyttäjistä ja käyttötavoista. Tavoitteena on kansantajuinen, tarinamuotoinen, yleiskielinen ja helposti luettava paketti blogien käytöstä. Tarinallinen materiaali voi tukea perinteiseen tyyliin kirjoitettua opasmateriaalia paremmin myös aloittelevia käyttäjiä.

Kuka, mitä, milloin? Vetovastuussa on Avoimet verkostot oppimiseen (AVO) -hanke. Kirjoituksista tehdään koonti, joka julkaistaan ainakin verkkojulkaisuna syksyllä 2011, mahdollisesti myös painettuna, mikäli tarinoita tulee riittävästi. Tarinoita blogien käytöstä -tuotos julkaistaan avoimella CC BY-SA -lisenssillä (versio 3.0), joten teoksen jatkokäyttö on sallittu lisenssin ehtojen mukaisesti.

Miksi osallistuisin? Pääset jakamaan muille kokemuksesi ja auttamaan uusia blogien käytöstä kiinnostuneita alkuun. Vertaistuottaminen on parhaimmillaan varsin tehokas tapa tuottaa materiaalia. Se mahdollistaa yksin tuotettua materiaalia rikkaamman sisällön. Yksittäisen kirjoittajan työtaakka on kohtuullinen ja ennen kaikkea lopputulos enemmän kuin osiensa summa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä julkaisun toimittaja Joanna Kalalahteen (etunimi.sukunimi ät uta.fi) ja ilmoittaudu kirjoittajaksi. Kerro yhteystietojesi lisäksi suuntaa antavasti, mistä aiheesta aiot kirjoittaa. Tutustu myös kirjoitusohjeisiin (alla). Saat lisäksi allekirjoitettavaksi kirjoittajasopimuksen – sen tarkoitus on ensisijaisesti varmistaa, että tekstin kirjoittaja vastaa siitä, että julkaistava materiaali ei sisällä sellaista kolmannen osapuolen aineistoa, jonka oikeuksia julkistaminen loukkaisi, ja että tekijällä on oikeus lisensoida osuutensa CC BY-SA -lisenssin mukaisesti (ks. luonnos kirjoittajasopimuksesta).

Kirjoitusohjeet

1. Voit kirjoittaa yksin tai yhdessä.
2. Valitse jokin case, josta kirjoitat – tai jokin konkreettinen näkökulma blogien käyttöön. Kirjoituksesi voi siis olla myös yleisempi pohdinta siitä miten olet itse käyttänyt blogeja eri tarkoituksiin, ja sisältää useampia esimerkkejä. Olennaista on omakohtaisuus, käytännönläheisyys ja konkreettisten esimerkkien mukanaolo. Erityisesti toivomme tarinoita blogien opetuskäytöstä, mutta muunkinlaiset tarinat ovat yhtä lailla tervetulleita!
3. Kirjoita vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi, mutta tarinamuotoisesti. Tavoittelemme persoonallisia tekstejä, ei virallista asiatekstiä. Voit sijoittaa joukkoon myös vinkkejä ja kannustimia lukijoille. Mitä vain, joka tekee tarinastasi hyödyllisen ja kiinnostavan. Mieti, millainen tarina olisi motivoinut Sinua alkuun blogien käytön alkutaipaleella! Esimerkkitarina voisi alkaa vaikkapa tällä tavalla:

“Olen aina ollut hyvin arka käyttämään tietotekniikkaa ja kokeilemaan uusia ohjelmia ja viimeisimpiä villityksiä. Yhtenä päivänä en voinut kuitenkaan enää hillitä uteliaisuuttani, kun olin kuullut kollegaltani niin paljon positiivista blogien käytöstä osana hänen opetustaan. Opiskelijat kuulemma olivat innoissaan ja tuottivat hienoja materiaaleja blogeihinsa ja oppimistuloksetkin olivat parantuneet. Niinpä rohkaistuin, ja kollegaltani saamani vinkin mukaan avasin nettiselaimen ja surffasin Blogger-blogin aloitussivulle. Olin saanut kollegaltani karkean tason ohjeet, mutta en kuulemma tarvitsisi niitä, koska blogin perustaminen on niin helppoa…”

4. Kirjoita kansantajuista yleiskieltä. Mahdollisimman hyvään kieleen kannattaa tietysti pyrkiä, mutta editoimme ennen julkaisua kirjoitusten kieliasua tarpeen mukaan. Oikeakielisyydestä ei tarvitse siis liiaksi huolehtia!
5. Mikäli täysin vapaamuotoinen tekstin tuottaminen tuntuu hankalalta, alla on lyhyt lista asioista, joita voisit kirjoituksessasi kuvailla. Listaa ei tarvitse seurata orjallisesti, vaan siitä voi ottaa vinkkejä ja virikkeitä.
• Miten, miksi ja milloin aloitit blogien käytön?
• Innostutko yleensä helposti uusista sovelluksista, vai oletko jopa tietotekniikan suhteen arkaileva?
• Oliko blogi helppo ottaa käyttöön?
• Miksi lähdit käyttämään blogia opetuksessasi / toiminnassasi?
• Mikä tarkoitus käyttämälläsi blogilla / blogeilla on, mitä niillä tavoittelet?
• Ovatko blogit tuoneet jotakin kokonaan uutta opetukseesi / toimintaasi?
• Mitkä ovat mielestäsi blogien hyviä puolia? Entä huonoja? Mitä hyötyä blogin käyttö tuo sinulle käyttökohteessasi? Miten paljon blogin käyttö kuvaamassasi casessa vie aikaa?
• Mitä blogialustaa käytät (esim. Blogger, WordPress, Posterous)? Käytätkö alustaa palveluna vai onko blogisovellus asennettu omalle palvelimelle (esim. WordPress)?
• Kenelle / minkälaisiin asioihin suosittelet blogin käyttöä?
6. Kirjoitusten suositeltava laajuus on noin 8000–13000 merkkiä.
7. Voit kirjoittaa joko yhtenäisen väliotsikottoman tarinan tai käyttää väliotsikoita, oman makusi mukaan.
8. Mukaan voit liittää myös kuvia (esim. kaappauskuva omasta blogistasi). Toivomme, että toimitat tällöin kuvista myös erikseen mahdollisimman hyvälaatuiset erilliset kuvatiedostot (esim. jpg-muodossa). Jos on ongelmia, kysy erikseen apua julkaisun toimittajalta!
9. Lähetä valmis kirjoitus sähköpostin liitetiedostona doc-, rtf-, odf- tai html-muodossa 30.10.2011 mennessä materiaalin toimittajalle Joanna Kalalahdelle.
10. Kaikki palautetut tekstit luetaan. Mikäli julkaisusta tulisi taitettuna yli 150-sivuinen, toimittaja valikoi parhaat tekstit, jotka julkaistaan. Tämän jälkeen teksteihin tehdään viimeistelyt ja opas saatetaan painokuntoon sekä toimitetaan painoon. Jokaiselle kirjoittajalle toimitetaan kolme tekijänkappaletta, kun opas on painettu.

Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

Olen yksi niistä tutkijoista, joka oli mukana tuossa teemaseminaarissa “Osallistavia oppimisympäristöjä verkostoitumalla ja yhteistyöllä”, jossa Tero pettyi. Pahoittelut omasta puolestani pettymyksestä. Tottahan on, että uusia ideoita ja toteutusmalleja ei esityksessä kamalasti kuultu, eli ihan emme osuneet otsikon alle. Hyviä esimerkkejä osallistavista oppimisympäristöistä on kuitenkin AKTIIVI-hankeverkostossa – niistä löytyy kirjoituksia esimerkiksi hankesivustoiltamme ja hanketoimijoiden blogeista (ks. esim. Mika Sihvosen kooste AKTIIVI-hankkeen lupaavien käytäntöjen torilta 14.1.2010). Mutta syitä olen pohtinut itsekin sille, miksi keskustelu lähti teemaseminaarissamme tiettyyn suuntaan ja teemaseminaarista muodostui sellainen kuin siitä muodostui – sekä esiintyjien puheenvuorojen että yleisön kommenttien yhteisvaikutuksella.

Itse näen hieman eri tavoin ilmiön, mitä Tero kutsuu konservatiivisuudeksi ja muutosvastaisuudeksi (ja viittaan tässä kohtaa edelleen omassa kommenttipuheenvuorossanikin esiin nostamaani ns. moraaliseen paniikkiin, josta tutkijat Bennet & Maton (2010) ovat kirjoittaneet – suosittelen erityisesti lukemaan heidän artikkelinsa Beyond the ‘digital natives’ debate: Towards a more nuanced understanding of students’ tehcnology experiences). Mielestäni kriittinen keskustelu tulee hyvin helposti tuomituksi ns. some-piireissä eikä sitä helposti sallita, ja ilahduttavaa oli huomata, että sille löytyi paikkansa myös ITK:ssa. Näkisin, että kriittistä keskustelua nousi esiin, koska sille oli tilaisuus, ja olin jopa yllättynyt, kuinka yleisöpuheenvuoroissakin nousi esiin niin paljon kriittisyyttä. Minä tulkitsen asiaa niin, että koska tähän asti on menty hypekärki edellä yhteen äärilaitaan, syntyy jostakin väkisinkin tasapainottava vastareaktio kriittisten kommenttien myötä. “Totuus” lienee jossakin välillä. Totuudella tarkoitan sitä, että asiaa (mitä tahansa, vaikkapa nyt sosiaalista mediaa) katsottaisiin vailla ennalta valittuja puolia, otettaisiin huomioon sekä hyvät että huonot puolet, jotta voitaisiin ymmärtää paremmin vaikkapa sitä, milloin ja minkälaisten asioiden opetukseen sosiaalinen media ja verkostoituneet oppimisympäristöt sopivat ja milloin ja mihin taas eivät. Harvoinpa kaikki vanha on kokonaan huonoa, vaikka nykyään tällainen ajattelutapa tuntuu vallitsevan vähän kaikessa. Uskon, että pääsisimme pidemmälle, jos uskaltaisimme aidosti yhdistää vanhan ja uuden hyvät puolet. Tällöin ei tarvittaisi eipäs-juupas -väittelyitäkään. Tosin nämä väittelytkin näen hyvinä, jos niiden tuloksena päästään johonkin, eli ylipäätään uskalletaan väitellä eikä sokeasti nähdä vain toista puolta asioissa. Siksi varmaan teemaseminaarin puheenvuorotkin vaikuttivat vain väittelyltä, koska keskustelun kohteena olevista asioista ei yleensä suostuta puhumaan lainkaan kriittisesti. Itse uskon, että eteenpäin kuitenkin mentiin.

Paikallaolleista ja kriittisiä näkökantoja esittäneistä tiedän useammankin olevan hyvin myönteinen sosiaalisen median osalta. Lasken itseni myös niihin, ketkä näkevät siinä varmasti enemmän hyvää kuin huonoa, jos näin yleisellä tasolla siitä puhutaan. Tässäkin kohtaa on todettava, että on todella hienoa, että teemaseminaarin jälkeen on mahdollista jatkaa keskustelua sen myötä esiin nousseista ajatuksista :) Sosiaalisen median hyötyjen ollessa niin selkeitä ja usean omakohtaisesti kokemia, en ainakaan itse pelkää minkään some-vastarintaliikkeen esiinnousua, joka näkisi sen vain pahana ja aiheuttaisi hallaa. Siksi toivonkin, että asioista keskusteltaisiin avoimesti, eri puolia esiin tuoden, eikä omista vastakkaisista poteroista huudellen kuuntelematta päinvastaisia mielipiteitä esiin tuovia. Todellisesta tilanteesta kentällä on itselläni kuva, että asioihin suhtaudutaan useimmiten terveen kriittisesti, vaikka se usein tulkitaan muutosvastaisuudeksi. Muutosstrategioita on erilaisia, vaihdellen rymäyttämisellä uuteen -strategiasta vähittäiseen muutokseen – molemmilla on varmasti paikkansa. Totta kai muutostilanne on lähes aina stressaava, ja se vaatii mukana olevilta venymistä ja uuden oppimista, mikä ei välttämättä ole aina mukavaa totutussa ja turvallisessa pitäytymään haluavassa ihmisessä. Itse kuitenkin kannatan maltillisempaa ja “hiljaa hyvä tulee” -strategiaa, kunhan kaikilla on aidosti halu muutokseen. Uusien toimintatapojen oppiminen vie aikaa, ja parhaiden tapojen löytäminen ei aina käy hetkessä. Siksi toivoisin keskelle muutosta myös pieniä pysähtymisen ja reflektoinnin paikkojakin.

Tällä tavoin itse koin teemaseminaarin annin – mielestäni siellä siis annettiin jalansijaa myös kriittisille näkemyksille, vaikka otsikosta ehkä sivuun mentiinkin. Kiitokset Sihvosen Mikalle seminaarin organisoinnista hankeverkostossamme!

Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

Paljon on taas työtä tehty ja saatettu maailmaa valmiiksi ITK:hon mennessä. Jos ei valmiiksi saatu, niin valmiimmaksi ainakin.

Keskiviikkoisen workshop-päivän aikana järjestetty tutkijatapaaminen oli jälleen mielenkiintoinen. Itse kerroin siellä verkkokeskusteluvälineen käyttöönotosta AVO-hankkeessa, johon liittyvä pienimuotoinen kyselytutkimus on osa laajempaa hanketutkimusta (lisäilen tänne blogiini linkin myöhemmin keväällä ilmestyvään tutkijatapaamisen julkaisuun, jossa tutkijatapaamisessa esitetyt paperit ilmestyvät kokonaisuudessaan). Tiivistetysti kuitenkin oman tutkimukseni tuloksista tässä – eli ensinnäkin verkkokeskusteluväline auttoi jossakin määrin luomaan hankkeelle yhteisen virtuaalisen tilan. Esiin nousi myös tiettyjä sellaisia käytettävään välineeseen liittyviä edellytyksiä, jotka mahdollistavat etäläsnäolon kokemuksen ja toimivan verkkokeskustelun (esim. välineen helppokäyttöisyys ja selkeys, välineen reaaliaikaisuus eli miten se esimerkiksi informoi uusista viesteistä, välineen sopivuus käyttäjiensä päivittäiselle ns. sovellusreitille…). Myös muita kuin välineeseen liittyviä piirteitä nousi esiin tärkeinä edellytyksinä – toimijoiden tuttuus ja halu toimia yhdessä toistensa kanssa, fyysisen tapaamisen merkitys tutustuttajana ennen verkossa tapahtuvaa toimintaa jne. Tässä vain joitakin kiinnostavia edellytyksiä mainittuna. Haastavaa on saada kaikki hanketoimijat käyttämään välinettä ja keskustelemaan – epärealistista lienee tätä tavoitellakaan, mikä on tyypillistä verkostoille eli osa verkoston toimijoista on aina aktiivisempia kuin muut. Tutkijatapaamisessa oli monia mielenkiintoisia esityksiä – mm. opettajien ja oppilaiden käsityksistä virtuaalisesta kaivoskoneesta ja fyysisestä harjoitelusta osana pelaamista ja oppimista. Myös professori Pierre Dillenbourgin keynote-puheenvuoro oli mielenkiintoinen.

Torstaina ja perjantaina onkin sitten ohjelmassa useita esityksiä ja muuta ohjelmaa – toivottavasti ehdin kuuntelemaan myös muita kiinnostavia esityksiä, kun itse olen mukana tänä vuonna niin monessa (on teemaseminaaria, posterinäyttelyä, foorumiesitystä…). No, kivahan se on kertoa hanketoiminnan tuloksista muille, toivottavasti niistä on hyötyä!

Niin, ja onhan ohjelmassa lisäksi blogioppaan julkkarit! Vaikka jotkut asiat tulivatkin valmiiksi ITK:hon mennessä, blogiopas jäi onneksi kesken. Nimenomaan onneksi, koska blogiopas Viisautta blogin käyttöön on tuotettu Wikikirjastoon siinä tarkoituksessa, että se eläisi ajan saatossa eikä jäisi siihen tilaan missä se nyt on, kun tuotantoprosessin ydinryhmä on työnsä tehnyt eli luonut oppaan siemenversion lokakuun 2010 ja maaliskuun 2011 välillä. Kuka tahansa voi päivittää opasta edelleen havaitessaan siinä puutteita tai halutessaan parannella sitä. Opashan on jatkoa vuosi sitten ITK:ssa julkistetulle Viisautta wikin tekoon -oppaalle, joka myös löytyy Wikikirjastosta. Näistä oppaista on kuitenkin tuotettu myös jotakin valmista. Verkkoversioista on tiivistetty painetut versiot kummastakin oppaasta. Viisautta wikin tekoon -oppaan painettua versiota on otettu jo uusintapainos, Viisautta blogin käyttöön -oppaan painettu versio on vasta ilmestynyt ja sitä on jaossa ITK-päivillä. Saanen esitellä – kaksi keväisen kirkkaissa väreissä kylpevää siskosta:

Vuosi sitten kiittelimme wikioppaan siemenversion tuotantoryhmää, tänä vuonna erityiskiitoksen ansaitsee blogioppaan tuotantoryhmä!

Toinenkin julkaisu näkee päivänvalon ITK-konferenssin yhteydessä, eli olemme yhdessä työtoverieni Mikko Vuorisen ja Anna Vilhulan kanssa tuottaneet Wikiä käyttämään! Tukea wikin valintaan ja käyttöönottoon -nimisen selvityksen. Kyseessä on siis samainen selvitys, josta olen tässäkin blogissa aikaisemmin jo kirjoitellut, ja jonka ensimmäinen osa julkaistiin loppuvuodesta 2010 verkkoversiona. Nyt on myös selvityksen toinen osa valmistunut, ja molemmat osat julkaistu yksissä kansissa (oppaasta löytyy myös painetun version kanssa yhtenäinen verkkoversio). Opas on jaossa ITK-torilla Matkatoimisto SoMessa ja Suomen eOppimiskeskuksen standilla.

Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

Mielenkiintoista siis oli lukea tästä Mangenin ja Velayn tutkimuksesta. Toki vieraiden kirjainmerkkien kirjoittaminen käsin vs. koneella ei mielestäni ole välttämättä paras esimerkki, jos halutaan tarkastella abstraktimpien asioiden oppimista kirjoittamalla, mutta noin laajemmin tutkijoiden valottamat asiat aivoissa tapahtuvasta tietojenkäsittelyprosessista tuovat uutta tietoa oppimisen tutkimukseen. Itse olen aina peräänkuuluttanut tutkimustuloksia, jotka tuovat tietoa oppimisesta neurofysiologisena prosessina. Se on mielestäni ihan yhtä tärkeää kuin oppimisen tutkiminen sosiaalisena prosessina – emme voi irrottautua oppimisemme perustasta. Suosittelen myös lämpimästi jo useampi vuosi sitten ilmestyneen Jeff Hawkinsin ja Sandra Blakesleen On Intelligence -kirjan** lukemista kaikille aiheesta kiinnostuneille!

Koen myös asioihin paneutuvan lukemisen tärkeänä ja tervetulleena vastapainona nk. information snacking -kulttuurillemme. Tästä kirjoittelinkin jo joku viikko sitten. Pikainen silmäily on toki tärkeää päivittäisessä elämässä, kun tietoa on niin paljon, ja oleellisen valinta siitä massasta sekä syventyminen siihen paremmalla ajalla. Tuntuu vain, että sitä parempaa aikaa on yhä hankalampi ottaa syvälliseen paneutumiseen. Ja siinä koen olevan jotakin samaa kuin kynällä kirjoittamisessa paperille.

Niin, mitä tulee näiden mainitsemieni ja linkkaamieni lähdeaineistojen lukemiseen – en ole ehtinyt lukea yhtäkään näistä niin perusteellisesti kuin haluaisin. On Intelligencen lukeminen on loppusuoralla – aloitin sen vuosi sitten flunssasta toipuessani, ihan loppuun en päässyt tervehtymisen takia (!), siitäkään huolimatta, että kirja todella tempaisi mukaansa. Mangenin ja Velayn artikkelia en myöskään ole lukenut kokonaan, sen sijaan luin Aamulehden lyhyen uutisen ja Stavangerin yliopiston webbisivulla olleen artikkelin tästä tutkimuksesta. Learning Circuits -blogin artikkelin information snacking -kulttuurista olen lukenut, mutta koska ko. artikkeli on ko. blogin kuukausittaiseen kysymykseen (helmikuu 2010) liittyvä keskustelunherättäjä, en ole ehtinyt lukea kiinnostavia siihen linkattuja blogikirjoituksia ja -kommentteja. Information snacking -kulttuuriin liittyy myös Information foraging -teoria, josta mm. Jakob Nielsen kirjoittaa sivuillaan jo vuonna 2003…

Tämän kirjoituksen pointtini, kautta rantain ja osin kirjoituksen aiheen vierestäkin ;), on tavallaan se, että erityisen haastavaa voi olla paneutua syvällisesti ja tämän taidon opettaminen tänä päivänä, kun toisaalta myös informaation snäkkäily ja silmäily nopeasti olennainen sieltä kaivaen on tärkeää. Syvällisempi paneutuminen ja pysähtyminen nähdään helposti vastakkaisena niin paljon nykyään korostettavalle muutostarpeelle ja muutoksen välttämättömyyden puolesta puhumiselle (tästä puhuin vuosi sitten AVOn webinaarissa). Totuus lienee jossakin siellä välissä?

Viitteet:

*Mangen, A. & Velay, J-L. 2010. Digitizing literacy: reflections on the haptics of writing. In Mehrdad Hosseini Zadeh (ed.) Advances in Haptics. InTech. URL (luettu 25.1.2011) http://www.intechopen.com/books/show/title/advances-in-haptics

**Hawkins, J. & Blakeslee, S. 2004. On intelli­gence. How a new understanding of the brain will lead to the creation of truly intelligent machines. New York: Henry Holt and Company.

Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

Ensinnäkin oma kokemukseni nykynuorista on hyvinkin vastakkainen sille, mitä digitaalinativismiin uskovat tuovat esiin – en voi olla uskomatta sitä mitä itse koen ja näen ympärilläni. Toinen, ja oikeastaan se suurin syy miksi suhtaudun epäilyksellä digitaalinativismiin on se, että mielestäni kritiikitön suhtautuminen ja jonkin uuden ilmiön nimeen vannominen ja käyttäminen perusteluna ilman melko vakuuttavia pohjalla olevia tutkimustuloksia on epäilyksiä herättävää itsessään (ikävä kyllä näen että sosiaalinen media on yksi syyllinen tällaiseen tutkimattomien asioiden buustaamiseen). Kolmanneksi minun on vaikea uskoa ihmisen evoluutiota pidemmällä aikavälillä tarkasteltaessa, että itse ihmisen oppiminen ja aivot olisivat muutamassa kymmenessä muuttuneet niin radikaalisti, että koko oppiminen kognitiivisena prosessina olisi aivan eri prosessi kuin aikaisemmin (tai oikeastaan reilussa kymmenessä, jos digitaalisten natiivien sukupolveen katsotaan kuuluvan vuosien 1980-1994 syntyneet (Bennett, Maton & Kervin 2008, 776)). Tarkastelen tässä kirjoituksessa erityisesti ko. ilmiöön liittyvää kritiikkiä Journal of Computer Assisted Learning -julkaisun lokakuun teemanumeron kirjoitusten pohjalta.

Vaikka koetan arkiyhteyksissä tutkijanroolia välttääkin, en voi täysin olla tarkastelematta tutkimiani ilmiöitä vapaa-ajalla tutkijan silmälasien kautta. Olen esimerkiksi mielenkiinnolla seuraillut tuntemieni hyvin eri-ikäisten lasten ja nuorten Internetin- tai sosiaalisen median käyttöä. Oma kokemukseni on, että siinä esiintyy hyvin suurta vaihtelua riippuen nuoresta. Osa on kovin kiinnostunut ja käyttää välineitä ja sovelluksia todella paljon, osa vain välillä ja osa ei juuri lainkaan. Aivan kuten me aikuisetkin. Myös tutkimustulokset näyttäisivät siihen suuntaan, että myös ns. digitaalisiksi natiiveiksi luokitellussa sukupolvessa on enemmän ykilöllisiä eroja teknologian käytön osalta kuin yhteisiä tekijöitä (ks. esim. Kennedy et al. 2010; Bennett, Maton & Kervin 2008).

Olen lueskellut myös danah boydin ajatuksia. boyd on tehnyt väitöskirjaansa varten laajan haastattelututkimuksen nuorten parissa Yhdysvalloissa. Mielestäni keskeisimpänä hänen tutkimuksestaan nousee se, että nuoret kyllä käyttävät sosiaalista mediaa kommunikoinnissaan, mutta a) eivät kaikki, b) he suosivat toistensa tapaamista fyysisesti, verkko ja heidän välineenä pääosin käyttämänsä yhteisösivustot (MySpace, Facebook) toimivat saman asian ajajina kuin puhelin aikaisemmin – kun kotiintuloaika illalla koittaa, yhteisösivujen kautta voi jatkaa juttelua kaverien kanssa, c) nuorilla ei ole jäsentynyttä ymmärrystä tai näkemystä sosiaalisen median kentästä ja d) nuoret käyttävät sosiaalista mediaa silloin kun sen käyttö sopii luontevasti heidän toimintaansa, ei mitenkään itsetarkoituksellisesti. Tosin tähänkin pätee hyvin huomio siitä, että vaihtelua on nuorten välillä edellämainitun suhteen. (boyd 2001; boyd 2009.) Myös E-Learn 2009 -konferenssissa Vancouverissa kuulin mielenkiintoisen esityksen (Lapadat, Atkinson & Brown 2009) toteutetusta tutkimuksesta, jossa myös tuli hyvin esiin, miten erilaisia nuoret keskenäänkin ovat median käytössä.

Bennett, Maton & Kerwin (2008) sekä Bennet & Maton (2010) ovat käyneet läpi digitaalinen natiivi -keskustelua ja tarkastelevat sen perustana olevaa – tai olematonta – tutkimustietopohjaa. Bennettin, Matonin ja Kerwinin (2008) mukaan debatti digitaalisesta nativismista perustuu kahteen avainväitteeseen: 1) oletetaan erillisen ja aikaisempiin nähden täysin erilaisen sukupolven olemassaolo ja 2) edellisen perusteella vedetään johtopäätöksiä siitä, että opetusta pitäisi muuttaa perustavanlaatuisesti, jotta digitaalisten natiivien tarpeisiin voidaan vastata. Bennett ja kumppanit tarkastelevat keskustelua tuoden esiin erilaisia aiheeseen liittyviä tutkimuksia, joiden kautta he nostavat esiin huolensa siitä, miten huteralle pohjalle keskustelu digitaalisista natiiveista oikeastaan perustuu – ja miten se suuntaa huomiota aivan vääränlaisiin asioihin opetuksen kehittämisessä.

Kirjoittajat ensinnäkin kritisoivat ilmiön yksinkertaistamista siihen, kuinka ns. digitaalisten natiivien sukupolven voidaan ajatella kasvaneen Internetin kanssa. Pääsy Internetiin ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen ilmiö kuin voidaan ajatella, väliin tulevia tekijöitä on monia kuten esimerkiksi kodissa ja koulussa olevat säännöt tietokoneen ja Internetin käytöstä, teknolgialle annettu arvo ja sen käyttöön liittyvät tilanteet (vapaa-aika ja viihde vs. opiskelu ja työ). (Bennett & Maton 2010, 322-323.)

Bennettin ja Maton tuovat myös esiin huolen siitä, miten pelkän arkitiedon varaan rakennettu oppiminen ei riitä, kun aletaan puhua akateemisesta tiedosta ja siinä vaadittavista tiedon synteesi- ja arviointitekniikoista. Arkitiedosta puuttuu pedagoginen jäsennys, jota tarvitaan paitsi akateemisessa kontekstissa ja myös monissa työtehtävissä. Toisaalta on ymmärrettävä myös formaalien ja informaalien kontekstien erot ilman toisen etuoikeuttamista sinänsä, sekä päästävä arkipäiväisen ja opetuksellisen toisensa poissulkevasta jaottelusta. Bennett ja Maton vaativat opetuksen kehittämisen pohjaksi digitaalisen nativismin kaltaisten oletusten sijaan perusteltua tutkimustietoa siitä, miten informaalit ja formaalit ympäristöt limittyvät toisiinsa nuorten elämässä, ja minkälaisilla teknologian tukemilla toiminnoilla on siten eniten annettavaa formaaliin opetukseen, milloin, missä, miten ja minkälaisille opiskelijoille. (Bennett & Maton 2010, 325-327.)

Bennett ja Maton tarkastelevat myös syitä sille, miksi digitaalisten natiivien olemassaolon olettaminen täysin aikaisemmista sukupolvista erilaisena ryhmänä on saanut jalansijaa ja jonka varjolla ollaan vaatimassa opetuksellisia uudistuksia pelkästään siksi, että olisi olemassa täysin aikaisemmasta poikkeava uusi ja erilainen sukupolvi. Ilmiö on heidän mukaansa eräänlaista “akateemista moraalista paniikkia”, jollaista on tunnistettavissa kautta historian. Moraalinen paniikki syntyy, kun media nostaa tietyn ryhmän yhteiskunnassa (esim. nuorten alakulttuurin) uhkana yhteiskunnallisille arvoille ja normeille. Sensaatiohakuinen kieli ja ryhmien välisten erojen korostaminen nostattavat paniikkia – jota ei oikeastaan ole olemassakaan kuin diskurssin tasolla joka alkaa elämään omaa elämäänsä*. Akateeminen muoto moraalisesta paniikista synnyttää kahtiajaottelua helposti herkästi innostuvien ja niiden välillä, jotka suhtautuvat siihen kriittisemmin. Moraalisen paniikin vaara on siinä, että se pyrkii sulkemaan avoimen ja eteenpäin vievän keskustelun sekä vaihtoehtoiset näkemykset tehokkaasti sillä, että niiden esittäminen tulkitaan vain muutoshaluttomuudeksi ja mitätöidään. Näin ollen tärkeiden asioiden eteenpäinkehittäminen saattaa tyrehtyä.

Allekirjoitan siis Matonin näkemyksen: “Rather, we are arguing that the way the debate has been constructed by some digital native proponents is working against the advancement of knowledge in this area. If we really want to understand young people’s technology experiences and what should happen to education because of them, we need to move the debate on to be less self-interested and more dispassionate (Bennett & Maton 2010, 329).”

Tämä oli vain hyvin tiivistetty katsaus ja paljon sellaista jäi tästä puuttumaan mistä olisin halunnut kirjoittaa enemmänkin. Suosittelenkin kaikille lämpimästi lukemaan noita Journal of Computer Assisted Learningin lokakuun numeron artikkeleita – erityisesti Bennettin & kumppanien artikkeli (ja jo aikaisempi vuonna 2008 ilmestynyt) ovat mielestäni lukemisen arvoisia.

Alaviitteet

* Sivuhuomiona – mielestäni sama ilmiö koskee paljolti nykyään myös muutakin mediaa, alkaen suurista sanomalehdistä, joiden etusivun uutiset vaikuttavat lähentelevän keltaisen lehdistön lööppejä. Mielenkiintoinen havainto on esimerkiksi se, että eräs ystäväni päivitteli sitä miten auto-onnettomuudet ovat lisääntyneet huimasti. Vilkaisu onnettomuustilastoihin pitkällä tähtäimellä kuitenkin kertoo toista. Kyse on siitä, miten asioista uutisoidaan…

Lähteet

Bennett, S. & Maton, K. 2010. Beyond the ‘digital natives’ debate: Towards a more nuanced understanding of students’ tehcnology experiences. Journal on Computer Assisted Learning 26(5), 321-331. URL (luettu 7.9.2010) http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1365-2729.2010.00360.x/pdf

Bennett S., Maton K. & Kerwin L. 2008. The ‘digital natives debate: A critical review of the evidence. British Journal of Educational Technology 39(5), 775-786.

boyd, d. 2001. Taken Out of Context. American Teen Sociality in Networked Publics. PhD Dissertation. University of California-Berkeley, School of Information. URL (luettu 12.3.2010) http://www.danah.org/papers/TakenOutOfContext.pdf

boyd, d. 2009. Living and Learning with Social Media. Symposium for Teaching and Learning with Technology. Penn State: State College, PA 18 April 2009. URL (luettu 12.3.2010) http://www.danah.org/papers/talks/PennState2009.html

Kennedy G., Judd T., Dalgarno B. & Waycott J. 2010. Beyond natives and immigrants: exploring types of net generation students. Journal of Computer Assisted Learning 26(5), 332-343. URL (luettu 3.12.2010) http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1365-2729.2010.00371.x/pdf

Lapadat J., Atkinson M. & Brown W. 2009. The Electronic Lives of Teens: Negotiating Access, Producing Digital Narratives, and Recovering From Internet Addiction. Teoksessa T. Bastiaens et al. (toim.), Proceedings of World Conference on E-Learning in Corporate, Government, Healthcare, and Higher Education 2009, 2807-2816. Chesapeake, VA: AACE.

Minua oli myös vaivannut koko syksyn ajan muutama keskeneräiseksi syksyn kiireissä jäänyt blogikirjoitus – sellaiset hieman syväluotaavammat, jotka eivät synny ihan yhdellä kirjoituskerralla spontaanisti, ja jotka vaativat myös hieman lähdeaineistoon parempaa perehtymistä.

Vaikka keskustelu näistä aiheista (ainakin digitaalisista natiiveista) viime syksynä eri foorumeilla onkin jo ohitse, halusin silti kirjoittaa loppuun tekstin aiheesta, jota olen aloittanut jo syyskuussa lokakuun Journal of Computer Assisted Learning -julkaisun esiversion ilmestyttyä. Toisaalta aloin miettiä, että haluan julkaista tämän kirjoituksen myös siksi, että aivan liian helposti ja nopeasti ohitetaan tärkeistä asioista keskusteleminen. Aivan liian usein myös todetaan vain ohimennen asioita, eikä välttämättä palata jälkikäteen lukemaan löytynyttä pikavilkaistua artikkelia tai kirjaa, koska ei tietotulvassa muisteta ja ehditä. Tiedon valtava määrä rajoittaa mahdollisuuksia perehtyä asioihin syvällisesti, eikä se kaikkien asioiden osalta, kaikille ja joka tilanteessa ole tarpeenkaan – on pakko keskittyä kaikkein olennaisimpaan. Pystyn kyllä näkemään sosiaalisen median hyödyt – ilman RSS-syötteitä ja Twitteriä en saisi kaikkea sitä ajantaisaista tietoa mitä nyt saan helposti ja nopeasti silmäiltäväkseni joka päivä. Mutta toinen puoli minussa tarvitsee myös säännöllistä irtiottoa sosiaalisesta mediasta ja printattua tekstiä, kynää ja paperia. Tarvitsen aikaa ja rauhaa prosessoida asioita ja vain sitä kautta saan syntymään jotakin sellaista, mistä voin olla ylpeä. Joululomalla koin intoa ja onnea kun siihen oli mahdollisuus.

Julkaisen siis kirjoituksen digitaalisesta nativismista aivan hetken kuluttua tämän kirjoituksen perään. Lähiviikkoina saan toivottavasti vielä viimeisteltyä toisen tekstin, joka käsittelee erilaisia oppijoita.

Selvityksemme ensimmäinen osa koostuu kokeiltujen 11 wikisovelluksen sekä Google Docsin kuvailusta ja keskinäisestä vertailusta. Mukaan otettiin sellaisia wikisovelluksia, joiden käyttö on jokseenkin vakiintunutta ja suosittua. Google Docs otettiin mukaan erikoistapauksena, koska sekin tarjoaa mahdollisuuksia yhteiseen sisällöntuottamiseen, vaikka ei olekaan wiki. Selvityksen tarkoitus on kuvata valittuja sovelluksia ominaisuuksineen, niiden käyttöä sekä valottaa wikisovelluksen ominaisuuksien merkitystä valinnalle. Koska teknisistä ominaisuuksista on jo olemassa melko kattavia vertailusivustoja (esim. WikiMatrix), emme nähneet järkeväksi toteuttaa jälleen yhtä vastaavaa vertailua. Esittelemme kuitenkin selvityksessämme myös sellaisia teknisiä ominaisuuksia, jotka ovat kriittisiä wikien sujuvan käytön kannalta, ja joista on tärkeä hankkia lisätietoa wikin käyttöönottoa pohdittaessa.

Selvityksen toinen osa julkaistaan vuoden 2011 alkupuolella. Toinen osa sisältää case-kuvaukset neljän selvityksessä mukana olevan wikisovelluksen käytöstä suomalaisissa organisaatioissa. Halusimme sisällyttää selvitykseemme todellista käyttöä kuvailevan osan, koska wikien testailu ilman todellista käyttökohdetta on jossakin määrin rajallista ja keinotekoista. Perusominaisuudet kertovat jotain wikeistä, mutta vasta käyttökokemukset tuottavat syvempää tietoa. Osan kaksi aineisto on kerätty kyselyin ja haastatteluin.

Halusimme julkaista selvityksen osan I erillisenä verkkojulkaisuna, koska uskomme eri wikisovellusten kuvailusta ja vertailusta olevan hyötyä jo ennen koko selvityksen valmistumista. Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja kehitysehdotuksia nyt julkaistavasta versiosta – kommentit voi lähettää vaikkapa minulle ja tähän blogikirjoitukseenkin voi hyvin kommentoida.

Suuret kiitokset vielä selvityksen tuottajatiimin muille osapuolille. Työnjako välillämme oli selvityksen tuottamisessa seuraava:

• wikisovellusten asennuksesta ja vertailusta vastasi Mikko Vuorinen (luvut 3-5)
• wikijatkumoajattelua kehitti ja wikien ominaisuuksia pohti Joanna Kalalahti (luvut 2 ja 5)
• ideointiin, johdannon ja päätelmien laatimiseen
  sekä tekstin muokkaukseen osallistui lisäksi Anna Vilhula.

Erityiskiitokset haluamme välittää Elias Aarniolle hänen ajatuksia virittävästä avustaan – sekä kiitämme myös kaikkia muita, ketkä antoivat panoksensa selvityksen suunnitteluun esimerkiksi tämän blogin aihetta koskevia kirjoituksia kommentoiden keväällä 2010. Lisäksi kiitämme myös selvityksen tuottamisen taustalla vaikuttanutta asiantuntijaryhmää, johon kuuluivat Pasi Kytöharju, Timo Portimojärvi, Tere Vadén ja Teemu Mikkonen Tampereen yliopistolta.

Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.