Avoimestitutkien

January 17, 2012

Kokemuksia ja tietoa lisätyn todellisuuden opetuskäytöstä

Vuoden 2012 alku toi mukanaan myös Avoimet verkostot oppimiseen -hankkeen jatkohankkeen Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin (AVO2). Lisätietoa hankekoordinaattorin eli Suomen eOppimiskeskus ry:n sivuilta – toistaiseksi uudella hankkeella ei ole vielä omia sivuja, mutta ne ovat tulossa piakkoin.

Tampereen yliopisto on mukana Kolmiulotteiset ja mobiilit oppimis- ja osallistumisympäristöt (3DM) -osahankkeessa. Tavoitteenamme on saada kokemuksia ja tietoa lisätyn todellisuuden (Augmented Reality, AR) opetuskäytöstä mm. toteutettavien sovelluspilottien kautta. Kohderyhmänämme on laajasti kaikki oppijat, mutta parissa pilotissa on tarkoitus myös selvittää erityisryhmien (vammaiset, oppimisvaikeuksista kärsivät) mahdollisuuksia hyötyä lisätyn todellisuuden käytöstä. Lisätyn todellisuuden sovellukset tekevät tuloa yhä useamman ulottuville laajasti käytössä olevien ja edullistenkin päätelaitteiden kautta (älypuhelimet, tablet-laitteet).

Maailmalla ja Suomessa on lisättyä todellisuutta jo pilotoitu ja tutkittu paljonkin, osaprojektissamme onkin ensimmäisessä vaiheessa tarkoitus tehdä kartoitusta siitä mitä jo on toteutettu ja sen pohjalta lähteä toteuttamaan omia pilottejamme. Raportoin tämän blogin ja monien muiden hankkeemme käyttämien kanavien kautta projektimme etenemisestä. Sometu-verkostoon perustin viime viikolla oman ryhmä lisätylle todellisuudelle, jossa siitä kiinnostuneet voivat keskustella ja jakaa kokemuksia ja tietoa. Tervetuloa mukaan!

ar_cat

Yllä on kuvakaappaus ZooBurst-nimisellä sovelluksella toteuttamastani lisätyn todellisuuden kirjasta. Kuten kuvasta näkyy, mitään ihmeitä en itse saanut ZooBurstilla aikaan, mutta sillä pääsee helposti kokeilemaan lisätyn todellisuuden kirjan tekemistä. American Association of School Librarians valitsi muuten ko. sovelluksen yhdeksi vuoden 2011 parhaaksi opetuksen ja oppimisen webbisivustoksi!


Tämä materiaali on tuotettu osana AVO2-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

avo

Theme: Rubric. Blog at WordPress.com.

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.